XII.
Miksi vaalenevat rukoukset Graalin temppelissä? Miksi polvistuu
Anfortas väräjävärintaisena korkeassa kuorissaan?
Maine kantaa nousevan sankarin nimeä, Parsifalin, Graalin nousevan sankarin. Valkea sankari, joka ihastuu kukkasista ja auringosta, jonka sielu leimuu ihanuutena ja jonka teot syttyvät hänen sydämestään. Graalin temppeliinkin hymisee Parsifalin nimi. Ja jokaisena uutena päivänä hymisee sen sankarin nimi ihanampana, ja hän lähestyy Graalin temppeliä. Siksi polvistuvat huntukasvoiset neitsyet Graalin temppelissä väräjävinä, ja siksi valkenee rukoilevan Anfortaan musta mieli.
Anfortas, suruvaipuva kuningas, valkenee. Hänen poikansa Parsifal, heleä tähti, lähenee Graalin temppeliä. Onko Parsifal vapahduksen ylhäinen sankari, joka oman tunteensa valaistuksella on kirkastava maailman? Anfortas kysyy ja vapisee odottavana. Onko Parsifal, hänen poikansa, se mies, joka Graalin temppelin kuorissa on puhkeava Graalin ilohartaaksi kuninkaaksi, jonka sydän leimuu omana ylhäisenä tunnevalkeanaan? Onko Parsifal se väkeväiloinen sankari, jonka tulvivan sydämen edessä Graalin pyhä malja kumpuu täytenä, ja synkeys sulaa Graalin yltä? Vavahdusmielellä kuuntelee Anfortas sanat pojastansa, Parsifalista. Kuin iloisten aaltojen solina tulee se kertomus Parsifalista. Kirkkaampana kasvaa sankari joka päivä, ja maineen kieli helenee. Joko väistyy nääntymys Graalin temppelin yltä?
Virret vapisevat Graalin temppelissä. Minä hetkenä astuu se lähestyvä valkea sankari Graalin surusyvään temppeliin?