MITÄ ELÄINTEN RÄÄKKÄYS MAKSAA.
Talvella v. 1872 puhkesi kulkutauti hevosissa New-Yorkissa ja muutamissa muissa kaupungeissa Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa ja sai aikaan miltei hillitsemättömän pelvon niiden valtojen asukkaissa. Siihen asti ei hevosen arvoa pidetty erittäin suurena; mutta silloin saatiin opettava neuvo. New-Yorkissa sairastuneet hevoset arvattiin kahdeksi kolmannekseksi koko lukumäärästä ja kaikki asioitsemiset, työt ja huvitukset, jotka riippuivat tästä elukasta, joutuivat melkein kokonaan pysähdykseen. Sen suuren kaupungin asukkaiden täytyi tykkänään jättää kaikki siirtämiset ja muuttamiset; ylen täynnä olevia yhteisiä ajoneuvoja, joita myös ei ollut monta toimessa, veti vitkalleen surkuteltavat elukat vapisevin jäsenin ja heikontunein voimin. Saattoi tuskin nähdä ainoata näistä ihmisen uskollisista palvelijoista, joissa ei selvään olisi saattanut oivaltaa, ettei kuoleman kamppaukset olleet kaukana. Isojen kuljetusyhtiöitten sairastallit olivat sairaita ja kuolemaisillaan olevia elukoita täynnä ja niiden ulkopuolella oli joukottain kuolleita uhria, joita yhtä mittaa vietiin pois. New-Yorkin ja koko maan asukkaat rupesivat jo arvelemaan, että näiden äänettömien auttajiemme apu oli katoamaisillaan.
Joka päivä saatetaan nähdä, kuinka useita kotoeläimiä ja varsinkin ihmisille niin ylen tärkeätä hevoista kohdellaan semmoisella tavalla, jota ei omistaja milloinkaan käytä tunnotonta ja elotonta omaisuuttansa kohtaan. Maanviljelijä suojelee huolellisesti kärryjänsä ja aurojansa, mutta panee samalla myös rääkätyt kotoeläimensä semmoisiin ilmoihin, joiden runtelevaa vaikutusta ei elottomatkaan kappaleet saata välttää. Tätä yhtä sydämetöntä kuin kummallista menetystapaa ei kuitenkaan kohdata yksin taitamattomammilla maanviljelijöillä. Maailman suurissa kaupungeissa harjoitetaan joka päivä yhtä rankaistavaa hirmuisuutta ja sitä tekevät paraasta päästä rikkaat, hyvin kasvatetut ja hienostetut. Rikas kauppias panee laiskan rengin taitamattomuuden korkeammalle kuin oman valistuneen mielensä sekä sallii että se karvapeite, jonka luonto on antanut hänen hevosensa peitteeksi, leikataan pois sillä hurjalla ja herjallisella perustuksella, että luoja erehtyi antaessaan eläimille vahvempaa suojaa talven alussa. Näiden ymmärtäväisien taitamattomuus pidetään viisautena ja miehet joiden pitäisi tietämän paremmin eivät ensinkään häpeä puolustaa sitä naurettavaa perustelmaa, jolle tätä eläimellistä tekoa perustetaan: nimittäin että karvojen leikkaamisella estettäisiin ruumiin ulostutukset sen pinnalle. Mutta mikä on seurauksena tästä luonnon lakien rikkomisesta? Luonnollisesti eläimen elonajan lyhennys, kärsimisien hankkiminen sille sekä omistajan rahojen tuhlaaminen.
"Mutta", arvelee muuten helläsydäminen kaunotar, kun hän vaunujen akkunoista katselee rumistuneita hevosia, "kuinka kauniiksi ne tulevatkaan, jahka niiltä otetaan tuo runsas ja ruma karvapeite". Ainoasti kaikkivaltias muoti on johtanut hänen arvostelukykynsä väärälle uralle. Hän on itse käärittynä turkiksiin ja hänen kaksijalkaiset palvelijansa vaunujen takana ovat kokonaan eläimen nahkoihin peitettyinä, — eikä näitä nahkoja luonnollisen pitkine karvoineen kuitenkaan tarvittaisi hevosen suojaksi. Ei totisesti tarvitse olla fysiologi käsittämään tämmöisen teoriian nurjuutta. Ei tarvitse muuta kuin mennä ulos nututta ja liivittä kun elohopea osoittaa jäätymäpistettä, niin te pian tulette selville kuinka asian laita on.
Varmaankin elää ja kuolee vielä moni sukupolvi ennenkuin Ameriikkalainen oppii käsittämään säästäväisyyden oikean merkityksen. Vaan melkoinen laajuus, vapaus ja kaikkien tarpeitten runsaus saa heidän tuhlaamaan luonnonlahjoja, niiden eläimien henkeä ja voimaa, jotka hyödyttävät heidän etujansa taikka ovat heidän huviensa palveluksessa. "Hevonen maksaa vähemmän kuin vilja", arveli kerran jonkun New-Yorkin rautatien päällikkö; tästä hevosen suorastaan rahallisesta arvostelusta näkee kuinka vähän tavallinen kauppamies tuntee sääliä eläimiä kohtaan. Mutta saattaako rehellinen mies arvostella hevosen viljaa halvemmaksi. Me annamme asiansuhteitten tehdä päätöksen.
Näiden rivien kirjoittaja sai kerran syytä ruveta epäilemään jotakin vähemmän hienoa kauppayhteyttä erään rouhumyllyn ja kipsimyllyn välillä, joista toinen oli New-Yorkin läntisellä toinen itäisellä puolella. Hänen uteliaisuutensa heräsi ja hän rupesi tutkimaan minkälainen se yhteys oli, joka näiden välillä oli olemassa. Pitkän kärsimystä kysyvän tutkimisen perästä sai hän selville, että monessa New-Yorkin tallissa käytettiin näiden myllyjen tuotteita halpahintaisena ja "tarkoituksen mukaisena" hevosen ruokana. Tutkimusta jatkettiin siihen suuntaan, että saataisiin nähdä mihin määrään tämä rehu oli ravitsevaa ja hyödyllistä ja kun tutkittiin niiden eläimien sisuksia, jotka olivat eläneet, taikka oikeammin kuolleet tästä, huomattiin, niinkuin sopii odottaa, että ainoasti kasvillinen osa ravinnosta oli tullut hyödyksi ja että elimetön osa oli muodostunut koviksi kivipalleroiksi. "Minä pyysin leipää ja te annoitte kiviä". Muutama näistä kivimuodostuksista on vielä nähtävänä siinä museossa, jonka on laittanut Amerikan Eläinsuojelusseura, jonka toimesta tämä raaka menettely lakkautettiin.
Todistuksena siitä, kuinka ihmiset saattavat vastustaa itseänsä, tahdomme mainita, että niissä, jotka kuljettavat yleisöä paikasta toiseen New-Yorkissa, on tuskin ainoatakaan, joka ei pahoittelisi nähdessään kiukkuisen miehen suomivan hevosparkaa; mutta sama mies ei häpeä kieltää uskollisimmilta palvelijoiltansa — hevosiltansa — tarpeeksi terveellistä ja ravitsevaa rehua, jota paitsi ne kärsivät ja kuolevat ja siis ovat haitaksi hänen omille rahallisille eduillensa.
V. 1870 oli elävien kotoeläimien arvo Pohjois-Ameriikan Yhdysvalloissa 1,525,276,457 dollaria ja niiden lukumäärä oli seuraava: hevosia 7,145,370; aasia ja muulia 1,125,415; työhärkiä 1,319,270; lypsylehmiä 8,935,332; muita nautaeläimiä 13,566,000; lampaita 28,477,951; sikoja 25,131,560 taikka enemmän kuin 85 miljoonaa kotoeläimiä, jotka yhdellä taikka toisella tavalla auttoivat väestön jokapäiväistä elatusta ja voittoa. Samana vuonna saatiin 600,000,000 naulaa voita, 53,000,000 naulaa juustoa, 500,000,000 kannua maitoa, 100,000,000 naulaa villoja, 14,700,000 naulaa hunajaa ja 631,000 naulaa vahaa.
Teurastettujen taikka teurastettavaksi myytyjen eläimien arvo nousi 400,000,000 doll. ja 9,133,000 vuotaa sekä 4,185,000 nahkaa valmistettiin, joiden yhteisarvo teki 13,800,000 doll.
Tehkäämme nyt vaan suunnallinen arvio hevosten, muulien, aasien ja härkien työstä. Niitä eläimiä oli 9,610,000 ja jos arvaamme niiden työn ainoastaan 15:een centsiin päivältä saamme tuon sangen suuren summan 4,805,000 doll. jokapäiväiseksi tuloksi. Mutta paljon on vielä lisättävää ennenkuin täydelleen käsitämme kuinka me riipumme koto- ja muista eläimistä; niin pitää meidän muistaman kaikkien kesyjen lintujen munat ja höyhenet. Sitä paitsi tulee meidän muistaa se ääretön määrä metsäriistaa, joka vuosittain tapetaan, suurien puhvelilaumojen teurastaminen prairioilla ja hirvijoukkojen metsissä.
Me erehdymme suuresti kun luulemme itsemme ainoiksi toimiksi sivistyksessä. Mitä sivistyksestä tulisi, jos yhdeksi ainoaksi vuodeksi meiltä otettaisiin se apu, jonka eläimet antavat? Käsityöt ja kauppa keskeytyisi kokonaan; maanviljelijä ei saattaisi hoitaa peltoansa eikä viedä tavaroitansa kauppaan; sanalla sanoen: ei maanjäristyksellä eikä vedenpaisumuksella saattaisi olla hirveämpiä seurauksia.
Eikö ole luultavaa, että ne, jotka tekevät kauppaa eläimien lihoilla, nahoilla ja karvoilla, käyttävät paraita keinoja estääksensä näitä pahenemasta ja onhan siis vielä todenmukaisempaa, että ne huolehtivat sitä enemmän, jotka tekevät elävien eläimien kauppaa. Mutta jos käymme eläinjunassa niin huomaamme oitis olleemme väärässä. Eläimet eivät saa mitään sääliä siitä hetkestä ruveten kun ne ruoskalla ajetaan kiusavaunuihin teuraspenkkiin kuljetettavaksi. Harvoin ne saavat tarpeeksi vettä ja ruokaa. Sanalla sanoen, jos eläinparoilla on ajatuksen rahtuakaan, niin ne varmaankin ihmettelevät minkätähden niitä niin sanomattomasti kiusataan vaikkeivät ne ole mitään pahaa tehneet. Tuskin ainoakaan eläinjuna ehtii perille tuomatta mukanaan jotakin surkukuolemaa. Nautaeläimet ovat vaunujen laattioille runnelluin jäsenin, joskus likistetyin ruumiin, omien kovan-onnisien kumppaniensa tallaamina; pienemmissä eläimissä — sioissa ja lampaissa — on kuolevaisuus vielä isompi vaunujen täpötäytöisyyden ja lähettäjien säälimättömyyden tähden. Selvän järjen solvaisemista olisi ajatellakaan kysyä onko semmoinen menettely hyödyttävää.
Ei luonnon lakia rankaisematta saateta solvaista ja rääkättyjen eläimien liha vahingoittaa usein niitä, joita sen pitäisi hyödyttämän, ja siten nämät äänettömät ja kiusatut olennot lopuksikin kostavat. Ehkä tästä juuri saadaan selitys siihen, että taudit ja sairaus tulevat ihmisissä yhä yleisemmiksi; ihmiset pitävät liian halvassa arvossa sitä velvollisuuttansa, joka määrää hänen sääliväksi eläimiä kohtaan.
Vuosikausia ovat eläinsuojelusyhtiöt pyrkineet kongressissa tekemään lakia, joka lopettaisi nämät väärinkäyttämiset, mutta kaikki heidän pyrintönsä ovat olleet turhia, kun mahtavat voimat ovat niitä vastustamassa. Kerran sallittiin seuran lähettiläitten tulla lainsäätävän seuran maanviljelyskomitealle selittämään asiaansa, mutta rautatien suosijat vastustivat kaikkea tämän aineen käyttelemistä, joka siis jäi syrjään.
Senaatissa todisti John Macpherson New-Jerseystä 26:na päivänä Toukokuuta v. 1879 sekä rahalliset häviöt että vaarat ihmisten terveydelle nykyisestä eläimien kuljetus-tavasta. "Kokemuksella ja tilaisuuksilla semmoista saada, joka ei ole pienempi kenenkään kokemusta tässä maassa", — virkkoi hän, — "ilmoitan minä että elävien elukoitten kuljetus antaa niille pitkää ja alituista kärsimystä koko maan lävitse lännestä itään. Jos ihmiset vaan saisivat luoda katseen niihin hirmukuviin, joita minä olen nähnyt, niin he huutaen vaatisivat kongressilta lain, niin kovan, että senkaltaiset kauhut tulisivat mahdottomiksi."
Mutta mahdottomalta näyttää saada tämmöinen laki; ihmiset ja eläimet saavat siis kärsiä, että rahamiehet sitä enemmän hyötyisivät. Se tieto saatetaan saada, että elävien elukoitten kuljettajat saavat tavattoman voiton, koska he jaksavat kärsiä semmoisia tappioita, joita tähän liitetty taulu osoittaa:
v. 1872 tuotiin Karjaa. Lampaita. Sikoja.
Washingtoniin 39,000. 52,000. 31,200.
Baltimoreen 89,748. 180,228. 303,284.
Filadelfiaan 129,373. 627,645. 261,549.
New-Yorkiin 443,437. 1,203,059. 1,826,686.
Albany'yn 104,000. 364,000. 350,000.
Providenceen 37,000. 93,000. 100,000.
Bostoniin 157,366. 412,217. 592,737.
Yhteen 1,000,324. 2,932,149. 3,465,456.
Kuljetettaissa tullut tappio arvataan eri lailla. Professori Horsford laskee sen noin 14:ksi prosentiksi, Massachusetta'in rautatiekomissioni 10-15:ksi prosentiksi ja saman alueen eläinsuojelusyhtiö 10:ksi prosentiksi. Teurastajat, elukoitten ajajat ja kauppiaat — kaikki joilla tästä kaupasta on etua — ilmoittavat sen 8:ksi prosentiksi. Mutta jos nyt otaksumme häviön ylipäänsä 8:ksi prosentiksi niin saamme pian nähdä mikä on tämän raakuuden kaupallinen loppupäätös.
Saavuttua Albanyn karjapihoille on painohäviö keskimäärin kutakin härkää päälle 120 naulaa — koko summa 120,038,880 naulaa lihaa, joka nälällä, janolla, tölväyksillä ja muilla kärsimisillä on kiusattu eläimiltä, joita on kuljetettu yllämainittuun seitsemään kaupunkiin.
Ajajien laskujen mukaan menettää jokainen lammas ja sika 15 naulaa. 2,932,149:stä lampaasta on häviö 43,982,235 naulaa ja 3,465,446:sta siasta on häviö 51,981,690 naulaa. Jos me nyt arvaamme härän lihan hinnan olevan 25 centsiä naulalta, on häviö 30,009,720 doll.; 43,982,235 naulaa lampaan lihaa 17 centsiä naulalta tekee 7,476,980 doll; 51,981,690 naulaa sian lihaa 12 centsiä naulalta tekee 6,237,802 doll. Jos me lopuksi panemme vuotien häviön 65 centsiksi kappaleelta, tekee niiden häviö 650,210 doll. Siis on
häviö naudan lihassa 30,009,720.
" lampaan lihassa 7,476,980.
" sian lihassa 6,237,802.
" vuodissa 650,210.
Yhteen 44,374,712.
Tämä on nykyänsä vuotuinen häviö ainoastaan neljästä tavaralajista, jota tuodaan seitsemään Pohjois-Ameriikan kaupunkiin. Mikä määrä ennestään tiettyä ilkivaltaisuutta ja tuhlausta onkaan tässä, jota ei voida lopettaa eikä edes vähentää sen itsevaltaisen herran tähden, jota sanotaan — kuningas Rautatieksi.
Minä olen luetellut vaan muutamia etuja niistä monista, joita meillä on eläimiltä. Tätä luentoa ihmisyydestä pitäisi levitettämän kauppahuoneessa ja lasten suojassa, koulussa ja lukusalissa, lakituvassa ja saarnastuolissa. Ennen kaikkia pitää pyydettämän sanomalehdistön mahtava apu pyrinnöissä, jotka tarkoittavat ihmisillisempää menettelyä eläimiä kohtaan.