X.
Minä tunnustan ylpeilleeni Aliciasta, kun määräaikana toin hänet pieneen, yhteiseen huoneeseemme. Alicia ei ollut koskaan ennen ollut silmissäni niin kaunis kuin sinä iltana. Minulla ei koskaan ollut tapana pitää lukua naisten vaatteista; hänen vaatteitansa minä kuitenkin tarkastin yhtä tarkkaan kuin jos itse olisin ollut nainen! Hänellä oli musta silkkihame, sileä, valkoinen pusero, ja päässä yksinkertainen myssy, johon oli pistetty valkea ruusu. Äitini, joka oli pukeutunut parhaimpiin juhlavaatteisiinsa, nousi hämmästyneenä tervehtiäkseen tulevaa miniäänsä. Äitini astui muutaman askeleen eteenpäin, puoleksi hymyillen, puoleksi itkien — hän katsoi Alicia suoraan silmiin — ja seisahtui äkkiä. Silmänräpäyksessä äitini posket kalpenivat; silmät tuijottivat säikähtyneinä eteenpäin; kädet vaipuivat hervottomina alas. Äitini horjui ja kaatui tätini syliin, joka seisoi hänen takanansa. Äitini ei pyörtynyt; hän oli tunnoillansa. Hän katseli vuorotellen Alicia ja minua.
"Francis", sanoi hän, "eivätkö tämän naisen kasvot muistuta kenestäkään?"
Ennenkuin ehdin vastata mitään, viittasi hän pöydällä takan luona olevaan kirjesäiliöön. "Anna säiliö tänne", huudahti äitini. Samassa tunsin, kuinka Alicia laski kätensä olkapäälleni ja huomasin, miten hän punehtui vihasta; eikä tuo ihme ollutkaan!
"Mitä tämä merkitsee?" kysyi hän. "Aikooko äitisi loukata minua?"
Sanoin muutaman sanan rauhoittaakseni häntä. En muista, mitä sanoin — niin hämmästynyt ja säikähtynyt olin. Ennenkuin olin lakannut puhumasta, kuulin äitini olevan takanani.
Tätini oli tuonut kirjesäiliön äidilleni. Äitini oli sen aukaissut ja ottanut esille erään paperin. Hiljakseen nojaten seinää vastaan äitini lähestyi minua — pitäen paperia kädessään. Hän katseli sitä, hän tarkasteli Alician kasvoja — hän nosti ylös puseron leveät hihat — hän tarkasteli morsiameni käsiä ja käsivarsia. Huomasin harmin Alician silmissä vähitellen muuttuvan peloksi. Äkkiä hän tempasi itsensä irti äitini käsistä.
"Mielipuoli!" sanoi Alicia itsekseen, "eikä Francis ole puhunut minulle koskaan tästä."
Tämän sanottuaan läksi hän huoneesta.
Tahdoin rientää hänen jälkeensä, mutta äitini viittasi minua jäämään. Hän luki paperille kirjoitettuja sanoja. Lukiessaan hän hiljaa ja verkalleen osoitti ovea, jonka Alicia oli jättänyt raolleen.
"Vaaleanharmaat silmät, vasen silmäluomi hiukan alaspainunut. Hiukset kellahtavat, käsivarret valkoiset. Kynsien ympärystä hieman veripunaiselle vivahtava. Naisen haamu, Francis! Naisen haamu!"
Varjo lankesi ikkunaan äitini lausuessa näitä sanoja. Minä silmäilin varjoa, Alicia Warlack oli palannut! Hän vakoili meitä matalan ikkunavarjostimen takaa. Ne olivat samat kaameat kasvot, jotka olivat ravintolan makuuhuoneessa tarkastaneet minua! Sama pieni, sievä käsi, joka oli pitänyt murha-asetta, puukkoa. Olin siis nähnyt hänet, ennenkuin tapasimme toisemme kylässä. Naisen haamu! Naisen haamu!