TOINEN LUKU.
Viisi vuotta oli kulunut siitä kun herra Lomaque seisoi miettiväisenä Trudainen talon portilla, katsellen morsiamen ja sulhasen vaunujen lähtöä, ja murheellisesti aprikoiden tulevaisuuden suhteita. Suuria tapahtumia oli kulkenut yli sen perheellisen taivaan, jolla hän ennustavaisesti oli huomannut pienen uhkaavan pilven. Suurempia tapahtumia oli kulkenut yli Ranskanmaan taivaan.
Mitä oli kapina viisi vuotta takaperin vallankumousta vastaan nyt — joka oli syössyt maahan valta-istuimen, kukistanut ruhtinaita ja valtoja; joka oli asettanut omia kruunuttomia ja perinnöttömiä kuninkaitaan ja neuvon-antajiaan valtaistuimelle, ja verisesti temmaissut ne sieltä alas taas tusinoittain; joka oli raivonnut ja raivonnut hillittömästi, julmassa innossa, kunnes viimein yksi ainoa kuningas saattoi sitä hallita ja hillitä vähäksi aikaa. Tämän kuninkaan nimi oli Hirmu, ja yksi tuhatta seitsemän sataa ja yhdeksän kymmentä neljä on hänen hallitusvuotensa.
Herra Lomaque, joka ei ole voutina enää, istuu yksinänsä virkahuoneelta näyttävässä huoneessa muutamassa Parisin yleisessä rakennuksessa. On taas Heinäkuun ilta, yhtä kaunis kuin se ilta, jona hän Trudainen kanssa istui kahden tuolla penkillä, josta voi katsella Seinen joen ihanaa maisemaa. Huoneen akkuna on auki, ja vieno, vilpeä tuulenhenki aikaa puhaltaa siitä. Mutta Lomaque hengittää vaivaloisesti, ikäänkuin häntä vielä vaivaisi keskipäivän helteen tukehuttava kuumuus; ja hänen kasvoissaan voi huomata murheen ja levottomuuden merkkejä hänen silloin, tällöin hajamielisesti katsellessaan alas kadulle. Ne ajat, joista hän elää, ovat itsessään jo semmoiset, että ne voivat tehdä miehen kasvot murheellisiksi. Tänä kauheana Hirmun hallitusaikana ei löytynyt sitä elävätä henkilöä koko Parisin kaupungissa, joka aamulla noustessaan olisi voinut olla varma siitä, ett'ei hän ennen iltaa joutuisi vakojien käsiin, syytöksen alaiseksi, vankeuteen tahi vaikkapa mestauslavallekin. Semmoiset ajat koettavat kyllä miehen mieltä; vaan Lomaque ei nyt niitä ajatellut eikä ollut huolellisna niiden tähden. Paperiläjästä, joka oli hänen edessään vanhalla kirjoituspöydällä, oli hän juuri ottanut esille yhden, joka oli saattanut hänen ajatuksensa takaisin menneisin aikoihin, ja niihin tapauksiin, jotka olivat tapahtuneet sen jälkeen, kun hän seisoi yksinänsä Trudaine'n huoneen portailla, aprikoiden tulevia tapahtumia.
Nopeammin kuin hän oli aavistanutkaan oli nämä tapaukset tulleet. Vähemmässä ajassa kuin hän oli edeltäpäin luullut, tuli tuo surkea onnettomuus, jota Rosan veli oli varonnut niinkuin selvästi mahdollista onnettomuutta ainakin, ja vaati kaikkea sitä kärsiväisyyttä, miehuullisuutta ja itsensä uhraavaisuutta, mitä hän kykeni tarjoomaan sisarensa hyväksi.
Vähin askelin alaspäin, pahasta pahempaan, osoittihe Rosan miehen luonne selvemmin ja selvemmin melkein päivä päivältä. Satunnaiset huolimattomuudet päättyivät tavaksi otetulla laiminlyömisellä; huolimaton karttaminen muuttui kylmäksi viholllisuudeksi; pienistä loukkauksista kypsyi suuria herjauksia — nämä oli ne julmat merkit, joista Rosa huomasi panneensa kaiken alttiiksi ja kadottaneensa kaiken, ollessaan vielä nuori vaimo — nämä ne ansaitsemattomat murheet, jotka kohtasivat häntä turvattomana, jotka olisivat jättäneet hänet turvattomaksi, ellei hänen veljensä alttiiksiantava rakkaus olisi tuonut apua ja tukea. Trudaine oli alusta alkain pyhittänet itsensä semmoisten koetusten vastaanottamiseen kuin ne, joita hän nyt sai kärsiä; ja miehen tavalla hän otti ne vastaan, huolimatta yhtä vähän äidin vainosta kuin pojan solvauksista. Tämä vaikea tehtävä tuli ainoastaan helpoitetuksi silloin, kun ajan kuluessa yleinen häiriö sekaantui yksityisiin huoliin. Silloin huomiota luokseen vetävät valtiolliset onnettomuudet tulivat helpoitukseksi perheelliselle kurjuudelle. Silloin alkoi Danvillen elämän ainoana tarkoituksena ja perintönä olla asiainsa ajaminen niin viisaasti, että hän voisi kulkea vahingotta edistävän vallankumouksellisen virran kanssa — kuinka kauas, siitä hän ei huolinut, kun hän vaan pelasti omaisuutensa ja henkensä vaaraan joutumasta. — Hänen äitinsä, joka järkähtämättömästi pysyi uskollisena vanhanaikaisille mielipiteilleen, kaikesta vaarasta huolimatta, sai rukoilla ja nuhdella, sai puhua kunniasta ja miehuudesta ja rehellisyydestä — poika ei ottanut korviinsakaan, tahi kuunteli ainoastaan nauraakseen. Samoin kuin hän oli vaimonsa suhteen kulkenut väärää polkua, niin oli hän nyt taipuvainen astumaan väärää tietä maailman suhteen. Vuosia kului: hävittäväiset muutokset runtelivat hurrikani-myrskyn tapaan alinomaa Ranskan maan vanhaa hallitusjärjestystä; ja vielä Danville onnellisesti vaihetteli vaihettelevan ajan mukaan. Hirmuvallan ensimmäiset päivät lähestyivät; valtiollisessa ja yksityisessä elämässä — ylhäisissä ja alhaisissa — joka mies epäili veljeänsä. Danville, vaikka olikin neuvokas, joutui myös viimein epäluulon alaiseksi Parisissa olevan päähallituksen luona, etupäässä äitinsä kautta. Tämä oli hänen ensimmäinen valtiollinen häviönsä, ja ajattelemattomana raivon ja kiusan hetkenä hän antoi Lomaquen kärsiä siitä syttynyttä vihaansa. Itse epäluulon alaisena, rupesi hän puolestaan epäilemään voutiaan. Hänen äitinsä kiihoitti tätä luulevaisuutta. — Lomaque eroitettiin virastaan.
Entisinä aikoina olisi semmoinen uhri joutunut häviöön — uusissa oloissa hän suorastaan tuli kelvolliseksi toimittamaan valtiollista tehtävää maailmassa. Lomaque oli köyhä, sukkela-älyinen, harvapuheinen, eikä liioin tarkkatunteinen. Hän oli hyvä isänmaanrakastaja, hänellä oli hyviä isänmaataan rakastavia ystäviä, tarpeeksi kunnianhimoa, viekas kissanluontoinen urhoollisuus, eikä hänellä ollut mitään peljättävää — hän tuli Parisiin. Siellä oli kyllin menestyksen tilaisuuksia hänenlaatuisille miehille. Hän odotti semmoista tilaisuutta. Se tuli; hän käytti sitä parhaimmiten hyödykseen; pääsi julman Fonqvier-Tinvillen suosioon ja sai viran Salaisen Poliisin virastossa.
Danvillen viha kuitenkin haihtui: hän tointui jälleen käyttämään tuota älykästä mieltä, joka tähän asti oli häntä niin hyvästi auttanut, ja lähetti kutsumaan takaisin poisajettua palvelijaa. Se oli liian myöhäistä. Lomaque oli jo siinä asemassa, että hän voi vaatia häntä puhdistamaan itseään epäluuloista — jopa kenties saattaa hänen päänsä mestauspölkylle. Pahempi asia kuin tämä oli että nimittämättömiä kirjeitä hänelle lähetettiin, joissa häntä kehoitettiin mitä pikemmin osoittamaan isänmaanrakkautta jollakin vastustamattomalla alttiiksi panolla ja saattamaan äitiänsä vaikenemaan, jonka mieletön suoruus luultavasti ennen pitkää maksaisi hänelle hänen henkensä. Danville tunsi hänet siksi hyvin, että hän tiesi yhden ainoan keinon löytyvän häntä pelastaa, ja sen kautta pelastaa myös itseään. Äiti oli aina vastustanut maasta pois muuttamista; vaan nyt hänen poikansa vaati että hänen piti käyttää ensimmäistä tilaisuutta lähteäksensä Ranskasta, siksi kun levollisempia aikoja tulisi. Luultavasti olisi äiti antanut oman henkensä kymmenen kertaa vaaran alttiiksi ennemmin kuin olisi poikaansa totellut; vaan hän ei uskaltanut saattaa samalla poikansa henkeä vaaran alaiseksi; ja hän myöntyi poikansa tähden. Osaksi salaisten vehkeitten, osaksi häpiämättömän petoksen kautta, Danville hankki hänelle semmoisia papereja ja luvantodistuksia, joilla hän voi päästä ulos Ranskasta Marseillen kautta. Vielä nytkin epäsi hän lähtevänsä ennenkuin saisi tietää mitkä hänen poikansa aikeet olivat tulevaisuuden suhteen. Danville näytti hänelle kirjeen, jonka hän oli juuri lähettämäisillään Robespierrelle itselleen, jossa hän puollusti epäiltyä isänmaanrakkauttaan, ja harmistuneena pyysi saada osoittaa sitä jossakin virassa, sama miten pienessä, sen julman kolmikkovallan palveluksessa, joka silloin hallitsi, tahi oikeammin kauhistutti Ranskanmaata. Nähtyänsä tämän kirjoituksen rouva Danville rauhoittui. Hän sanoi jäähyväiset pojalleen ja läksi viimeinkin matkalle, uskollisen palvelijan kanssa, Marseilleen.
Danvillen tarkoitus lähettäessään kirjeen Parisiin, ei ollut muu kuin pelastaa itsensä isänmaallisella kerskaamisella. Hän oli kuin pilvistä pudonnut saadessaan vastuun, jossa otettiin kiinni hänen sanoistaan, ja käskettiin tulemaan pääkaupunkiin ottamaan vastaan tointa siellä silloiselta hallitukselta. Siinä ei auttanut muu kuin totteleminen. Hän siis matkusti Parisiin, ottaen vaimonsa mukaansa suorastaan vaaran kitaan. Hän oli silloin julkisessa vihollisuudessa Trudainen kanssa; ja kuta suurempaan tuskaan ja levottomuuteen hän vaan voi saada veljeä sisarensa puolesta, sitä enemmän se oli hänelle mieleen. Pysyen uskollisena luottamisessaan ja rakkaudessaan, kaikista vaaroista ja vainoomisista huolimatta, seurasi Trudaine heitä; ja saman kadun varrella, jossa heidän asuinpaikkansa oli Parisissa, Hirmuhallituksen vaarallisena aikana, oli myöskin hänen asuntonsa.
Danville oli kummastunut tarjotun palveluksensa vastaanottamisesta — vielä enemmän hän hämmästyi huomatessaan hänelle määrätyn viran olevan päällysmiehen viran samassa Salaisen Poliisin virastossa, jossa Lomaque oli toimitusmiehenä. Robespierre ja hänen virkakumppalinsa olivat punninneet miehensä arvoa — hänellä oli kyllin rahaa ja paikkakunnallista arvoa — häntä kyllä kannatti tutkia. He tiesivät missä suhteessa häntä piti epäillä, ja miten he voisivat häntä hyödykseen käyttää. Salaisen Poliisin toimet olivat senlaatuisia toimia, jotka sopivat raakatuntoiselle, neuvokkaalle miehelle; ja tämän älyn rehellisestä käyttämisestä saadussa virassa oli Lomaquen läsnäolo virassa hyvänä vakuutuksena. Poisajettu palvelija oli juuri omansa vakoilemaan epäluulon alaista isäntää. Niin tapahtui että Parisin salaisessa poliisivirastossa, hirmuhallituksen aikana, Lomaquen entinen isäntä oli nimensä suhteen vielä hänen isäntänsä — julkisuudessa päällysmies, jolle hän oli tilinalainen, — yksityisessä elämässä epäluulon alainen mies, jonka pienimpiä sanoja ja tekoja hän oli virallisesti määrätty pitämään silmällä.
Yhä murheellisemmiksi ja synkemmiksi kävivät Lomaque'n kasvot hänen nyt aprikoidessaan viimeiksikuluneitten viiden vuoden muutoksia ja onnettomuuksia. Kun lähistössä olevan kirkon kello löi seitsemän, heräsi hän näistä mietteistänsä. Hän järjesti hajallaan edessänsä olevat paperit — katsoi oveen päin ikäänkuin odottaen jonkun tulevan — rupesi sitten, huomattuaan olevansa yksin, tarkastamaan sitä kirjoitusta, joka ensiksi oli johdattanut hänen mieleensä tuon pitkän jonon synkkiä ajatuksia. Siinä löytyvät muutamat rivit olivat kirjoitetut salaisilla kirjainmerkeillä ja sen sisältö oli seuraava:
"Ottakaa huomioonne että teidän päällysmiehenne, Danville, viime viikolla sai luvan olla poissa hoitaakseen muutamia omia asioitaan Lyonissa, ja ettei häntä odoteta takaisin tulevaksi päivään tahi kahteen. Hänen poissa ollessa jouduttakaa Trudainen asiaa. Ko'otkaa kaikki todistukset ja olkaa itse valmiina ryhtymään toimiin samassa kun saatte käskyn. Elkää lähtekö virastohuoneesta ennenkuin taas saatte tietoja minulta. Jos teillä on kopia Danvilleä koskevasta yksityisohjeesta, jonka te minulle kirjoititte, niin lähettäkää se minun kotiini. Tahdon muistiani virkistää. Teidän alkuperäinen kirjeenne on poltettu".
Tässä ilmoituskirje äkisti päättyi. Pannessaan sitä kokoon ja pistäessään sitä taskuunsa, Lomaque huokaili. Tämä oli muuten harvinainen tunteiden-ilmaus hänessä. Hän nojautui tuolin selkälautaa vasten ja naputteli kynsillään pöytään. Äkkiä koputettiin hiljaa huoneen ovea ja kahdeksan tahi kymmenen miestä — nähtävästi uuden Ranskalaisen Inkvisitionin haltijoita — tyynenä astui sisään, asettuivat seisomaan järjestykseen vasten seinää. Lomaque nyykäytti päätään kahdelle heistä. "Picard ja Magloire, käykää istumaan tämän pulpetin ääreen. Minä tarvitsen teitä toisten mentyä",
Näin sanoen antoi Lomaque muutamia sinetillä ja päällekirjoituksilla varustettuja kirjeitä toisille huoneessa odottaville miehille, jotka ottivat niitä vastaan äänettöminä, kumarsivat ja läksivät ulos. Äkkinäinen katsoja olisi luullut heitä konttorikirjureiksi, jotka ottivat vastaan kauppiaalta lähetettävien tavaroiden tunnuskirjoja. Ken olisi voinut aavistaa että syytösten, vangitsemiskäskyjen, ja kuolemantuomioitten antaminen ja vastaan-ottaminen — tuomittujen ihmisparkojen toimittaminen ruoaksi tuolle kaikkinielevälle Guillotinelle [mestauskone, jota käytettiin Ranskan vallankumouksen aikana] — olisi voinut käydä noin tyynesti ja huolettomasti, tuommoisella kylmämielisellä virkatottumuksella!
Kääntyen pulpetin ääressä istuviin kahteen mieheen sanoi Lomaque: "No onko teillä nyt nuo muistoonpanot muassanne". (He vastasivat myöntäväisesti). "Picard, teillä on ensimmäiset syytöskohdat tässä Trudainen asiassa; teidän tulee lukea ensiksi. Minä olen jo lähettänyt virka-ilmoitukset; vaan meidän täytyy kuitenkin lukea todistukset alusta alkain ollaksemme varmat ettei niistä ole jäänyt mitään pois. Jos muutoksia tulee tehtäväksi, niin nyt on aika niitä tehdä. Lukekaa, Picard, ja tehkää se niin pikaan kuin mahdollista".
Saatuaan tämmöisen kehoituksen, veti Picard taskustaan muutamia pitkiä paperikaistaleita ja alkoi lukea niistä seuraavaa:
"Pöytäkirja, sisältävä koottuja todistuksia Louis Trudainea vastaan, jota luullaan, Kansalaisen Päällysmies Danvillen tekemän syytöksen johdosta, syylliseksi vihollisuuteen vapauden pyhää asiaa vastaan, ja vastahakoisuuteen kansan yksinvaltaisuutta vastaan. (1) Epäluulon alainen henkilö on salaisen tarkastuksen alla, ja on seuraavat seikat saatu ilmi. On huomattu hänen kahdesti käyneen yön aikana muutamassa Papiston-kadun varrella olevassa talossa. Ensimmäisenä yönä kuljetti hän mukanaan rahaa, — toisena asiapapereita. Hän palasi sieltä ilman kumpiakin. Nämä seikat on saatu tietää erään kansalaisen avulla, jonka Trudaine on ottanut apumiehekseen taloutensa toimissa (niitä, joita Tirannien aikana sanottiin palvelijoiksi), tämä mies on hyvä isänmaansa rakastaja, jolle voi uskoa Trudaine'n tointen silmällä pitämisen. (2) Asukkaita on Papiston-kadun varrella olevassa talossa hyvin paljon, ja ne ovat muutamissa suhteissa hallitukselle vähemmin tunnettuja kuin suotava olisi. On huomattu vaikeaksi saada varmoja tietoja siitä tahi niistä henkilöistä, joiden luona Trudaine on käynyt, käyttämättä vankeutta. (3) Vangitsemista on katsottu liian aikaiseksi, toiminnon näin vasta alulla ollessa, koska se luultavasti estäisi salaliiton kehkeytymistä ja antaisi varoituksen syyllisille, joten ehkä voisivat päästä pakoon. Käsky on sentähden annettu tarkastaa heitä vaan tätä nykyä, ja odottaa. (4) Kansalainen päällysmies Danville lähtee Parisista vähäksi aikaa. Trudainen silmällä pitämisen toimi on sentähden otettu allekirjoittaneelta ja annettu hänen kumppalilleen, Magloirelle. — Allekirjoittanut: Picard. Nimellä vahvistanut: Lomaque".
Luettuansa niin pitkälle asetti poliisimies paperinsa kirjoituspöydälle, odotti hetken käskyjä ja läksi ulos, kun hän ei niitä saanut. Ei tullut mitään muutosta Lomaquen kasvoissa ilmautuvaan murheellisuuteen ja levottomuuteen. Hän vielä naputteli tuskallisesti kynsillään kirjoituspöytään eikä edes katsonut toiseen poliisimieheen pyytäessään häntä lukemaan kertomuksensa. Magloire veti esille samanlaisia paperikaistaleita kuin Picard ja luki niistä samalla kiireisellä, asioimistapaisella, yksitoikkoisella äänellä:
"Trudainen asia. Pöytäkirjan jatkoa. Kansalais-asioitsija Magloire on määrätty Trudainen silmälläpitoa jatkamaan, ja on seuraavat tärkeät tiedot saatu ilmi edellisiin lisättäviksi. (1) Näyttää siltä kuin Trudaine aikoisi käydä kolmannen kerran salaisesti Papiston-kadun varrella olevassa talossa. On ryhdytty erityisiin toimiin voidaksemme läheltä tarkastaa hänen tekojaan ja seuraus on ollut että toinen henkilö on huomattu osalliseksi tuohon otaksuttuun salaliittoon. Tämä henkilö on Trudainen sisar, ja Kansalais-päällysmies Danvillen vaimo".
"Voi ihmisparkaa! — hukassa hän on!" mutisi Lomaque itsekseen huoaisten, ja liikkuen levottomasti yhdeltä puolelta toiselle, vanhassa kuluneessa nojatuolissaan. Nähtävästi Magloire ei ollut tottunut huokauksiin, keskeyttämisiin, ja murheen osoituksiin siltä taholta, sillä hyvin järkähtämätön tuo pääpoliisi tavallisesti oli. Hän katsoi paperistaan ylös kummastuneena. "Jatka, Magloire!" huusi Lomaque suuttuneena. "Miksi hitossa sinä et jatka?" — "Aivan heti, kansalainen", vastasi Magloire nöyrästi ja jatkoi:
"(2) Trudainen kotona on Danvillen vaimon osallisuus veljensä salaisiin hankkeisin saatu ilmi edellämainitun isänmaallisen kansalaisen valppauden kautta. Näiden kahden epäluulon alaisen henkilön keskustelut tapahtuvat ainoastaan heidän kahden kesken ollessaan ja kuiskuttelemalla. Vähä on, mikä on voitu kuulla; vaan tämä vähäinen riittää todistukseksi siitä, että hän täydelleen tietää veljensä aikomuksesta lähteä kolmannen kerran Papiston-kadun varrella olevaan taloon. On vielä saatu tietää että hän on odottava veljensä takaisintuloa ja että hän vasta sitten yksinänsä palaa omaan kotiinsa. (3) Ankarimpiin keinoihin on ryhdytty Papiston-kadun varrella olevan talon silmällä pitoa varten. On saatu tietää Trudaine'n käyntien tarkoittaneen miestä ja vaimoa, joita talonomistaja ja muut asukkaat tuntevat nimellä Duboit. Ne asuvat neljännessä kerroksessa. Mahdotonta on nyt asian urkkimis-aikana käydä niiden huoneesen tahi tutkia kansalaista Dubois ja hänen vaimoansa, saattamatta meille haitallista häiriötä ja meteliä siihen taloon ja sen naapuristoon. Poliisimies jätettiin paikkaa silmällä pitämään, kunnes tutkimis- ja vangitsemis-käskyjä saataisiin. Niiden saaminen tuli sattumoilta estetyksi. Kun ne viimein saatiin huomattiin molempain sekä miehen että vaimon olevan poissa. Ei ole vielä tähän saakka päästy niiden jäljille. (4) Talonomistaja heti vangittiin samoin kuin taloa tarkastamaan asetettu poliisimies. Talonomistaja vakuuttaa ettei hän tiedä mitään talonsa asukkaista. Luullaan hänen kuitenkin olleen salajuoniin osallisena kuin myös että ne paperit, jotka Trudaine kuljetti kansalaisille Dubois, olivat väärennettyjä matkapasseja. Ei ole mahdotonta että heidän on onnistunut näillä ja rahalla jo päästä Ranskanmaasta. On ryhdytty toimiin niiden kiinniottamista varten siinä tapauksessa ett'eivät vielä ole yli rajan kulkeneet. Enempiä tietoja heistä ei ole vielä saatu. (5) Trudaine ynnä hänen sisarensa ovat alituisen tarkastuksen alla; ja allekirjoittanut odottaa saadakseen enempiä käskyjä, ja pidäksen valmiina niitä toimeenpanemaan. — Allekirjoittanut: Magloire. Nimellä vahvistanut: Lomaque".
Herettyänsä muistoonpanojaan lukemasta, Magloire asetti ne kirjoituspöydälle. Hän oli selvästi suosittu mies virastossa ja luotti asemaansa; sillä hän uskalsi tehdä muistutuksen, eikä heti lähtenyt huoneesta äänettömänä niinkuin hänen edelläkävijänsä Picard.
"Kun kansalainen Danville palajaa Parisiin", alkoi hän, "niin hän varmaan hämmästyy huomatessaan että hän syyttämällä vaimonsa veljeä, samalla myös on syyttänyt tietämättänsä omaa vaimoansa".
Lomaque katsahti häneen äkisti, tuo vanha heikkous silmissä, joka teki ne niin kummallisen näköisiksi muutamissa tilaisuuksissa. Magloire ymmärsi tämän ennusmerkin merkityksen ja olisi joutunut hämille, ellei hän olisi ollut poliisimies.
Nyt hän taastui askeleen tai kaksi pöydästä eikä puhunut mitään.
"Ystäväni Magloire", sanoi Lomaque, lempeästi iskien silmää, "teidän viimeinen muistutuksenne näyttää minusta peitetyltä kysymykseltä. Minä aina kysyn suoraan toisilta — en koskaan vastaa itse kysymyksiini. Te tahdotte tietää, kansalainen, mikä salainen syy meidän päällysmiehellämme on tehdä kanne vaimonsa veljeä vastaan? Mitä jos itse koettaisitte miettimällä löytää sen. Se tulee olemaan erinomaisen sopiva toimi teille, ystäväni Magloire — erinomaisen sopiva harjoitus virkatuntien perästä".
"Onko muita käskyjä?" kysyi Magloire nyreissään.
"Ei ole vastaluettuja ilmoituksia koskevia", vastasi Lomaque. "En tiedä mitään muutettavaa tahi lisättävää kuultuani ne uudestaan. Vaan minulla on heti pieni mnistoonpano valmiina teille. Istukaa toiseen pöytään, ystävä Magloire; minä pidän teistä hyvin paljon kun vaan ette ole utelias, — pyydän, istukaa".
Näin kohteliaasti puhellen poliisimiehelle lempeimmällä äänellään, Lomaque otti esille taskukirjansa, ja siitä pienen kirjeen, jonka hän aukaisi ja luki läpi tarkkaavaisuudella. Se aikoi lauseella: "Yksityisiä virkaohjeita Päällysmies Danvillen suhteen", ja sen sisältö oli muutoin seuraava: — Allekirjoittanut voi lujasti vakuuttaa, kauan tunnettuansa Danvillen perheellistä elämää, että hänen syynsä vaimonsa veljen ilmi-autamiseen ovat paljaastaan yksityistä laatua, ja ett'eivät ole kaukaisimmassakaan yhteydessä valtiollisten seikkain kanssa. Lyhyesti puhuen, asia on seuraava: — Louis Trudaine vastusti alusta alkain sisarensa naimista Danvillen kanssa, epäillen jälkimäisen luonnetta ja mielen laatua. Naiminen kumminkin tapahtui ja veli malttoi mielensä ja odotti seurauksia, käyttäen sitä varokeinoa että hän muutti asumaan sisarensa läheisyyteen, ollakseen välittäjänä, jos tarve vaatisi, aviomiehen mahdollisesti tapahtuvien rikosten ja vaimon kärsittävien tuskain välillä. Seuraukset olivat hänen pahimpia aavistuksiaan pahemmat, ja vaativat sitä välittäjätointa, johon hän oli valmistainnut. Hän on murtamattoman voimakas, kärsivällinen ja nuhteeton mies, ja on tehnyt sisarensa suojaamisen ja lohduttamisen elämänsä päämääräksi. Hän ei anna langolleen vähintäkään syytä julkiseen riitaan itsensä kanssa. Häntä ei voi pettää, suututtaa eikä väsyttää; ja hän on Danvillea etevämpi joka suhteessa — käytöksen, mielenlaadun ja ky'yn suhteen. Asiain näin ollessa lienee tarpeetonta sanoa, että hänen lankonsa viha häntä kohtaan on leppymättömintä laatua, ja samoin tarpeetonta viitata ilmi-annon aivan selviin vaikutussyihin.
"Mitä niihin epäluulon-alaisiin seikkoihin tulee, joista ei ole syytetty ainoastaan Trudainea, vaan myös hänen sisartaan, niin allekirjoittanut on pahoillaan, ett'ei hän voi, tämän enempää, niitä ymmärtää eikä selittää. Tällä valmistuvaisella kannalla ollessaan näyttää asia olevan läpitsetunkemattoman salaisuuden peitossa".
Lomaque luki nämä rivit läpi lopussa olevaan omaan allekirjoitukseensa saakka. Tämä oli se kopia Salaisista Ohjeista, joita häneltä oli pyydetty siinä kirjoituksessa, jota hän tarkasteli ennenkuin nuo kaksi poliisimiestä tulivat huoneesen. Verkkaan ja niinkuin näytti, vastahakoisesti, hän kääri kirjeen uuteen paperi-arkkiin ja oli sulkemaisillaan sitä sinetillä, kun koputus oveen häntä pysähdytti. "Astukaa sisään", huusi hän äkäisesti; ja mies, työpuvussa ja pölyisenä, astui huoneesen, kuiskasi sanan tahi pari hänen korvaansa, nyykäytti päätään ja läksi ulos. Lomaque säpsähti kuullessaan kuiskutuksen; ja avattuaan kirjeensä uudestaan, kirjoitti hän pikaisesti nimikirjoituksensa alle: — "Olen juuri saanut tietää että Danville on kiiruhtanut Pariisiin palajamistaan ja odotetaan tulevaksi tänä iltana". Kirjoitettuaan nämä rivit, hän sinetitti kirjeen, kirjoitti päällekirjoituksen ja antoi sen Magloirelle. Poliisimies katseli päällekirjoitusta lähtiessään ulos huoneesta — se oli "Kansalaiselle Robespierre, Saint Honoré-katu".
Yksin jäätyänsä, Lomaque nousi istuiltaan ja asteli levottomasti edes takaisin kynsiänsä pureskellen.
"Danville tulee takaisin tänä iltana", sanoi hän itsekseen; "ja ratkaiseva hetki tulee hänen kanssaan. Trudaine olisi salaliittolainen! Sisar Rosa (niinkuin tapansa oli häntä nimittää) salaliittolainen! Äh! salaliitto voi tuskin olla vastaus arvoitukseen tällä kertaa. Mikä se on?"
Hän kävi pari kertaa edestakaisin äänettömänä — seisattui sitten avonaisen akkunan eteen ja katseli sitä vähäistä osaa taivaasta, minkä kadunvarrella olevilta rakennuksilta voi nähdä.
"Tähän aikaan viisi vuotta takaperin", sanoi hän, "puhui Trudaine minulle tuolla penkillä, josta saattoi Seineä ihailla; ja sisar Rosa piti kahvia lämpimänä vanhaa rumanaamaista Lomaque-parkaa varten. Nyt olen virallisesti velvoitettu epäilemään heitä molempia; kenties heitä vangitsemaan; kenties —, tahtoisin että tämä toimi olisi jollekulle toiselle annettu. En sitä tahtoisi — en tahtoisi sitä millään tavalla!"
Hän palasi kirjoituspöydän luo ja istuutui papereitansa tarkastamaan semmoisen miehen äreällä katsannolla, joka on päättänyt karkoittaa vaivaavia ajatuksia hyvin kovan työnteon voimalla. Enemmän kuin tunnin hän uutterasti työskenteli, silloin tällöin haukkasi hän kuivasta leipäviipaleesta palasen ja pureskeli sitä. Silloin hän hetkeksi pysähtyi työssään ja rupesi taas miettimään. Vähitellen ilta alkoi hämärtää ja huone kävi pimiäksi.
"Kenties pääsemme yli tämän illan, viimeinkin — ken tietää?" sanoi Lomaque soittaen pöytäkelloa saadakseen valkeata. Kynttilöitä tuotiin; ja samalla palasi poliisimies Magloire, tuoden pientä suljettua kirjettä. Se sisälsi vangitsemiskäskykirjeen ja ohuen kolmikulmaisen kirjeen, joka paremmin oli rakkaudenkirjeen tahi naisen kutsumuskirjeen näköinen kuin minkään muun. Lomaque aukasi kirjeen uteliaasti ja luki siitä seuraavat sievästi kirjoitetut rivit, joiden alla oli Robespierren nimikirjaimet — V. R. — ja jonka kirjaimet olivat kauniisti tehtyjä salamerkkejä.
"Vangitse Trudaine ja hänen sisarensa tänä iltana. Paremmin asiaa mietittyäni en ole aivan varma tuleeko Danville takaisin niin aikaisin että voi olla läsnä, joka ehkä olisi vielä parempi. Hän ei voi aavistaakaan mitään vaimonsa vangitsemisesta. Pidä häntä tarkoin silmällä kun tämä tapahtuu, ja lähetä yksityinen ilmoitus siitä minulle. Minä pelkään että hän on paheellinen mies; ja kaikesta enimmin inhoan Pahetta".
"Onko minulla muuta työtä tänä ehtoona?" kysyi Magloire haukotellen.
"Ainoastaan eräs vangitseminen", vastasi Lomaque. "Kokoelkaa miehenne ja kun olette valmiina, niin hankkikaa vaunut portille odottamaan".
"Olimme juuri ehtoolliselle menemäisillämme", murisi Magloire itsekseen, pois lähtiessään. "Vieköön hiisi nuo ylimykset! Niillä on kaikilla semmoinen kiiru tulla guillotiniin etteivät suo ihmiselle niin paljon aikaa että edes saisi rauhassa syödä ruokansa!"
"Ei siitä nyt pääse mihinkään", mutisi Lomaque, murheellisella katseella pistäen vangitsemiskäskyn ja kolmikulmaisen kirjeen taskuunsa. "Hänen isänsä oli minun pelastukseni; hän itse tervehti minua aivan kuin vertaistaan; hänen sisarensa kohteli minua aivan kuin herrasmiestä, niinkuin siihen aikaan sanottiin; ja nyt —"
Hän vaikeni ja pyyhki otsaansa — aukasi sitten pulpettinsa, otti siitä esille viinaputellin ja kaatoi siitä itselleen lasin nestettä, jota hän nautti verkalleen, vähin ryypyin.
"Tokkohan muut ihmiset tulevat pehmeämpi-sydämisiksi vanhoillaan?" sanoi hän. "Minä ainakin näytän siksi tulevan. Miehuutta! miehuutta! mikä kerran on tapahtuva, se tapahtuu. Vaikka tässä panisin pääni vaaran alttiiksi, en voisi heidän vangitsemistaan estää. Ei löydy koko virkakunnassa miestä, joka ei olisi valmis sitä tekemään, ellen minä tahtoisi".
Tällöin kuului rattaiden tärinä ulkoa.
"Siinä on vaunut", huudahti Lomaque, pistäen takaisin putellinsa ja ottaen hattunsa. "Koska tämä vangitseminen kumminkin on tapahtuva, on se yhtä heille, vaikka minä sen teen".
Lohdutellen itseään miten parhaiten voi tällä mietteellä, puhalsi pääpoliisi Lomaque kynttilät sammuksiin ja lähti ulos huoneesta.