I.

Tämä kertomus esittää, mitä naisen kärsivällisyys voi sietää ja mitä miehen kestävyys voi voittaa.

Jos lain temput voisivat varmasti selvittää jokaisen epäillyn tapauksen ja suorittaa oikeudenkäynnin vain kohtuullisesti käyttäen avukseen kullan kurjaa voimaa, niin olisivat kenties ne tapahtumat, jotka nyt täyttävät nämä sivut, saaneet osansa yleisön huomiosta tuomioistuimen edessä.

Mutta vielä on laki muutamissa, välttämättömissä tapauksissa lihavan kukkaron etukäteen palkkaama palvelija, ja siksi esitetään tämä kertomus ensi kerran tässä kirjassa. Samalla tavoin kuin tuomari muutoin olisi kuullut sen, tulee lukijankin kuulla. Ei mitään painavampaa asianlaitaa alusta loppuun esitetä vain kuuleman mukaan. Kun näiden alkusanain kirjoittaja — Walter Hartright on hänen nimensä — itse on ottanut läheisesti ja vaikuttavasti osaa tapauksien kulkuun, niin kuvaakin hän ne. Mutta kun hänen oma kokemuksensa loppuu, väistyy hän kertojan paikalta, ja toiset henkilöt, jotka voivat esittää tapahtumat oman kokemuksensa nojalla yhtä varmasti ja epäämättömästi kuin hän, lähtevät jatkamaan siitä kohdasta, johon hän on päättänyt.

Näin ollen kuvaa useampi kynä sen tapahtuman, jota me nyt käymme lukijalle esittämään, kuten lainrikoksenkin oikeudessa esittää useampi kuin yksi todistaja — samassa tarkoituksessa molemmissa tapauksissa: kuvata nimittäin asiaa selvimmässä ja puolueettomimmassa muodossaan ja esittää sarja yhteenkuuluvia tapauksia antamalla niiden henkilöiden, jotka ovat ottaneet tehokkainta osaa niihin, kunkin ajankohdassaan sana sanaltaan selitellä kokemuksiaan.

Kuunnelkaamme siis ensiksi Walter Hartrightia, 28-vuotiasta piirustuksenopettajaa.