V.
Se osoite, jonka rouva Todd oli lähettänyt meille, johti minut lähellä Grays-Inn-roadia olevan hiljaisen ja vähän huomatun kadun varrella olevaan taloon.
Koputettuani aukasi rouva Clements itse oven. Hän ei näyttänyt enää tuntevan minua ja kysyi, mitä minä halusin. Minä muistutin hänelle kohtaustamme Limmeridgen hautausmaalla enkä unhottanut mainita, että minä juuri olin auttanut Anna Catherickin — kuten tämä itse oli selittänyt — välttämään mielisairaalasta toimeenpantua vainoa. Tämä oli ainoa keino voittaa rouva Clementsin luottamus. Hän muisti kaikki ja pyysi minua astumaan hänen vierashuoneeseensa, ollen varsin innokas kuulemaan, toisinko minä joitakin tietoja hänelle Annasta.
Olisi ollut minulle mahdotonta esittää hänelle asianlaita menemättä yksityiskohtiin, joiden uskominen vieraalle olisi ollut vaarallista. Minä varoin siis tarkasti herättämästä hänessä vääriä toiveita ja sanoin hänelle, että käyntini aiheena oli saada selville ne henkilöt, jotka todellakin olivat vastuunalaisia Annan katoamisesta. Välttääkseni itsenuhteluita lisäsin minä myöskin, ett'en minä voinut vähintäkään toivoa löytää häntä uudelleen; että minä päinvastoin uskoin, ett'emme koskaan enää saisi nähdä häntä tässä elämässä ja että minun pääasiallinen harrastukseni tässä asiassa oli hankkia kahdelle miehelle, joiden minä epäilin poistaneen hänet tieltään ja joiden rikollisesta toiminnasta minä ja muutamat minun rakkaat ystäväni olivat kärsineet törkeän vääryyden, hyvin ansaittu rangaistus, Selitettyäni asian näin pyysin minä rouva Clementsiä itseään miettimään, eikö meillä molemmilla ollut sen ajamisessa yhtä suuri harrastus, vaikka meillä olikin erilaiset vaikuttimet, ja kysyin häneltä, oliko hänellä mitään sitä vastaan, että hän antaisi minulle ne tiedot, jotka hän mahdollisesti voi antaa.
Rouva-raukka oli aluksi liian mielenliikutuksissaan ja hämmentynyt voidakseen oikein ymmärtää minun sanojeni merkitystä. Hän voi vain vastata, että hän mielellään tahtoi sanoa minulle kaikki, mitä minä halusin, palkkioksi siitä hyvyydestä, jota minä olin Annalle osoittanut. Mutta hän pyysi minua auttamaan häntä pysymään tolalla ja sanomaan, mistä minä toivoisin hänen alkavan.
Tietäen kokemuksesta, että paras tapa saada selvä ja oikea kertomus henkilöiltä, jotka eivät ole tottuneet järjestämään ajatuksiansa, oli antaa heidän alkaa aivan alusta, pyysin minä rouva Clementsin ensin sanomaan minulla mitä oli tapahtunut heti hänen poistuttuaan Limmeridgestä, ja varovasti kysellen saatoin hänet kohta kohdaltaan aina siihen aikaan asti, jolloin Anna oli kadonnut.
Niiden tietojen pääasiallinen sisällys, jotka minä siten sain, oli seuraava:
Lähdettyään vuokratalosta, Todds-Cornerista, olivat rouva Clements ja Anna samana päivänä matkustaneet Derbyhyn ja siellä Annan takia viipyneet yhden viikon. Sen kuluttua olivat he jatkaneet matkaa Lontooseen ja eläneet siellä toista kuukautta rouva Clementsin silloisessa asunnossa, mutta olivat he sittemmin jostain syystä vaihtaneet kortteeria. Annan pelko joutua ilmi Lontoossa ja sen läheisyydessä, jos he uskaltaisivat mennä ulos, selveni vähitellen rouva Clementsillekin, ja hän päätti muuttaa erääseen Englannin syrjäisimpään kaupunkiin, Lincolnshiressä olevaan Grimsbyhyn, jossa hänen miesvainajansa oli viettänyt koko aikaisemman ikänsä. Hänen sukulaisensa, jotka olivat arvossa pidettyjä porvareita, asuivat vielä kaupungissa. He olivat aina osoittaneet rouva Clementsille suurta hyväntahtoisuutta, eikä hän mielestään voinut keksiä parempaa keinoa kuin matkustaa sinne ja pyytää sukulaisiltaan hyviä neuvoja. Anna ei tahtonut kuulla puhuttavankaan palaamisesta hänen äitinsä luo Welminghamiin, koska hänet sieltä olisi viety mielisairaalaan ja koska sir Percival varmaan olisi etsinyt häntä sieltä. Tässä väitteessä oli paljon totta, ja rouva Clements tunnusti, ett'ei sitä täydellä syyllä voitu kieltää.
Grimsbyssä alkoivat ensimmäiset vakavat taudinoireet ilmetä Annassa. Ne ilmenivät siihen aikaan, kun uutinen lady Glyden avioliitosta oli sanomalehdissä ja siten oli joutunut Annan tietoon.
Lääkäri, jonka hoitoon Anna uskottiin, huomasi heti, että tauti oli vaikea sydänvika. Tauti kesti kauan, voivutti hänen voimansa ja palasi uudelleen, vaikka silloin tällöin lievempänä. Tästä syystä viipyivät he koko edellisen puolen uutta vuotta Grimsbyssä ja olisivat viipyneet epäilemättä siellä vielä kauemminkin, ellei Anna äkkiä olisi päättänyt uskaltautua Hampshireen koettaakseen saada yksityisesti keskustella lady Glyden kanssa.
Rouva Clements koitti kaikin voimin houkutella häntä luopumaan niin vaarallisesta ja kummallisesta yrityksestä. Mutta Anna oli itsepäinen ja ilmoitti syyksi, että uskoi pian kuolevansa ja että hänellä oli jotakin mielessä, mikä hänen täytyi mistä hinnasta tahansa ilmoittaa salaa lady Glydelle. Hänen päätöksensä täyttää tämä tehtävä oli niin järkähtämätön, että hän selitti ehdottomasti aikovansa matkustaa yksin Hampshireen, jos rouva Clementsille olisi vastenmielistä seurata häntä. Lääkäri, jolta kysyttiin neuvoa, selitti, että hänen toiveittensa sitkeä vastustaminen luultavasti voisi aiheuttaa uuden, kenties kuoleman tuottavan kohtauksen. Sen johdosta suostui rouva Clements pakkoon ja antoi vielä kerran, vaikka aavistaen synkästi tulevia vaaroja, Annan seurata omaa päätänsä.
Matkalla Lontoosta Hampshireen huomasi rouva Clements, että eräs heidän matkatovereistaan tunsi hyvin Blackwater-Parkin ympäristön ja voi ilmoittaa hänelle kaikki tiedot, joita hän tarvitsi. Tällä tavoin sai hän tietää, että ainoa paikka, johon he voivat matkustaa tulematta liian likeiseen ja vaaralliseen naapuruuteen Blackwater-Parkin kanssa, oli Sandon-niminen suuri kylä. Matkaa sieltä sir Percivalin tilukselle oli kolme neljä peninkulmaa — ja tämän matkan oli Anna kävellyt joka kerran, kuin hän oli nähty järven läheisyydessä.
Niinä muutamina päivinä, jotka he olivat olleet Sandonissa joutumatta huomatuiksi, olivat he asuneet jonkun matkaa kylästä hiljaisen, vakavan lesken luona, jolla oli huone vuokrattavana ja jonka vaiteliaisuuden rouva Clements oli parhain tavoin koettanut voittaa ainakin ensimmäisen viikon ajaksi. Hän oli myöskin kaikin tavoin koettanut Annaa puhutella ilmaisemaan asiansa ensin kirjeellisesti lady Glydelle.
Nimetön kirje, joka lähetettiin Limmeridgeen, oli kumminkin saanut Annan tällä kertaa päättämään esittämään asiansa suullisesti ja päätöksensä mukaan itsepäisesti menemään yksin.
Mutta rouva Clements seurasi häntä kumminkin salaa joka kerta, kun hän meni järvelle — uskaltamatta tulla kumminkaan niin lähelle venehuonetta, että olisi voinut todistaa, mitä siellä tapahtui. Kun Anna viime kerran palasi sieltä, oli päiväinen, väsyttävä ja liian pitkä kulkeminen yhdessä sen mielenliikutuksen kanssa, jota hän oli kokenut, tuottanut hänelle uuden kohtauksen. Rouva Clementsin surulliset aavistukset toteutuivat — vanha sydäntauti uusiutui, ja Annan täytyi laskeutua sairasvuoteeseen.
Tässä vaikeassa asemassa tiesi rouva Clements kokemuksesta, että kaikista ensin oli koetettava Annaa rauhoittaa. Sen tähden läksi hän itse huomispäivänä järven rannalle koettaakseen tavata lady Glydeä — joka varmaankin, Annan sanain mukaan, tekisi jokapäiväisen kävelynsä venehuoneelle — ja rukoillakseen, että hän salaa tulisi mukaan heidän Sandonissa olevaan asuntoonsa. Kun hän tuli puiston laitaan, kohtasi hän, ei lady Glydeä, mutta suuren ja lihavan, vanhan herran, jolla oli kirja kädessä — sanalla sanoen: kreivi Foscon.
Katsottuaan tarkkaavasti häntä oli kreivi kysynyt, odottiko hän saada tavata jotakin täällä, ja ennenkun hän ennätti vastata mitään, lisäsi hän, että hän oli täällä lausuakseen lady Glyden tervehdyksen, mutta ett'ei hän ollut oikein varma, oliko rouva Clements oikea henkilö, jolle se olisi esitettävä.
Tämän jälkeen oli rouva Clements uskonut kreiville asiansa ja pyytänyt hänen viemään tervehdyksen lady Glydelle, että hän tulisi rauhoittamaan Annan levottomuutta. Kreivi oli varsin ystävällisesti ja halukkaasti luvannut täyttää tämän pyynnön. Tervehdys, sanoi hän, oli mitä suurimmasta merkityksestä. Lady Glyde kehotti Annaa ja hänen hyvää ystäväänsä niin pian kuin mahdollista palaamaan Lontooseen, koska hän oli aivan vakuutettu siitä että sir Percival saisi heidät kiinni, jos he olisivat kauemmin Blackwater-Parkin läheisyydessä. Lyhyen ajan kuluttua matkustaisi lady Glyde itse Lontooseen, ja jos rouva Clements ja Anna tahtoisivat ensin mennä sinne ja jättää hänelle osoitteensa, saisivat he nähdä tai kuulla hänestä neljäntoista päivän kuluessa. Kreivi lisäsi jo koettaneensa antaa ystävällisen varotuksen, mutta Anna oli niin peljästynyt joutua oudon kanssa puheisiin, ett'ei hän ollut voinut saada häntä kuulemaan hänen puhettaan eikä päässyt lähestymään häntä.
Tähän vastasi rouva Clements varsin levottomana ja tuskaisena, ettei hän toivoisi mitään sen parempaa, kuin että taas olisi hyvin Lontoossa Annan kanssa, mutta ett'ei nykyisin voi toivoakaan sitä, kun Anna makasi vuoteessa pahoin sairaana. Kreivi kysyi, oliko rouva Clements hakenut lääkärin apua, ja kun hän sai kuulla, että rouva Clements oli tähän asti empinyt hakea lääkäriä pelosta kiinnittää liiaksi huomiota heidän oleskeluunsa paikkakunnalla, oli hän ilmoittanut hänelle olevansa itse lääkäri ja haluavansa, jos rouva niin toivoisi, seurata häntä kotiin katsoakseen, mitä oli Annan kanssa tehtävä. Rouva Clements, joka helposti ymmärrettävästi luotti kreiviin henkilönä, mille lady Glyde oli uskonut salaisen tehtävän, otti kiitollisesti tarjouksen vastaan, ja he menivät sen jälkeen heidän asuntoonsa.
Heidän huoneeseen tullessaan nukkui Anna. Kreivi tuijotti häneen pitkän aikaa — luultavasti kummastellen hänen yhdennäköisyyttään lady Glyden kanssa. Kiltti rouva Clements uskoi, että hän vain oli peljästynyt nähdessään kuinka sairas Anna oli. Kreivi ei sallinut herättää Annaa vaan tyytyi tekemään rouva Clementsille muutamia kysymyksiä taudin oireista, katsomaan häntä ja keveästi koskettamaan hänen valtimoaan. Kylässä oli rohdos- ja maustetavarakauppa. Kreivi meni sinne kirjoittamaan lääkemääräyksen ja katsomaan, että lääkeaineet oikein sekoitettiin. Hän toi ne itse takaisin ja sanoi rouva Clementsille, että tämä lääke oli varsin voimakkaasti vaikuttava ja että se aivan varmaan antaisi Annalle voimaa nousta ylös ja kestääkin tuon ainoastaan muutamain tuntien matkan Lontooseen. Lääkettä piti nauttia määrättyinä tunteina tänä ja huomispäivänä. Kolmantena päivänä pitäisi hänen olla kyllin vahva voidakseen matkustaa, ja hän lupasi tavata rouva Clementsiä Blackwaterin asemalla sekä auttaa heitä menemään puolipäivän junalla. Jolleivät he tulisi, niin otaksuisi hän itsestään selväksi, että Anna oli huonompi, ja lähtisi silloin heti heidän asuntoonsa.
Näkyi kumminkin heti, ett'ei mitään sellaista tapahtuisi.
Saadulla lääkkeellä oli ihmeellisen voimakas vaikutus Annaan, ja tätä hyvää tulosta auttoi vielä sekin vakuutus, jonka rouva Clements nyt katsoi voivansa ilmaista hänelle, että hän heti Lontoossa saisi tavata lady Glyden. Määrättynä päivänä ja tuntina tulivat he rautatieasemalle. Kreivi oli jo siellä heitä vastassa ja puhui vanhemman naisen kanssa, joka myöskin näytti aikovan matkustaa Lontooseen samalla junalla. Hän auttoi heitä mitä ystävällisimmästi, ojensi heille kätensä vaunuun noustaessa ja pyysi rouva Clementsiä muistamaan lähettää osoitteensa lady Glydelle. Vanhempi nainen ei ollut samassa vaunussa kuin he, eivätkä he olleet huomanneet, mihin hän oli mennyt perille tultua Lontoon asemalle. Rouva Clements vuokrasi huoneet hiljaisessa ja rauhaisassa kaupungin osassa ja kirjoitti sitten, lupauksensa mukaan, lady Glydelle ilmoittaakseen hänelle osoitteensa.
Hieman enemmän kuin kaksi viikkoa oli kulunut, mutta ei mitään vastausta saapunut.
Tämän ajan kuluttua tuli vanhempi nainen — sama, jonka he olivat nähneet rautatieasemalla — eräänä päivänä, ajaen vaunuissa, tuoden terveisiä lady Glydeltä, joka oli Lontoossa eräässä hotellissa, että lady Glyde toivoi saavansa nähdä rouva Clementsin sopiakseen hänen kanssaan tulevasta keskustelusta Annan kanssa. Rouva Clements selitti olevansa halukas seuraamaan häntä — mihin häntä kehotti saapuvilla oleva Annakin — sitäkin mieluummin, kun hänelle vakuutettiin, ett'ei hänen tarvitse olla poissa kuin korkeintaan puolen tuntia. Hän ja tuntematon nainen — luonnollisesti kreivitär Fosco — olivat sen jälkeen ajaneet yhdessä vaunuissa. Ajettua hetkinen oli viimemainittu pyytänyt ajuria pysäyttämään erään puodin edustalle, koska hänen piti ostaa jotakin, minkä hän oli unhottanut, ennenkun he menisivät hotelliin. Hän ei palannut koskaan takaisin.
Kun rouva Clements oli odottanut hyvän aikaa, tuli hän levottomaksi ja käski ajurin ajaa takaisin hänen asuntoonsa. Palattua sinne, hieman enemmän kuin puolen tunnin kuluttua, oli Anna poissa!
Ainoa selvitys, minkä hän voi saada, oli kysymällä siltä naiselta, joka oli vuokralaisten tarjoilijattarena. Hän oli avannut oven pojalle, joka oli jättänyt kirjeen "toisessa kerroksessa asuvalle nuorelle naiselle" — siinä, missä rouva Clements asui. Palvelustyttö oli vienyt kirjeen ja sen jälkeen mennyt alakertaan jälleen; viisi minuuttia myöhemmin oli hän nähnyt Anna Catherickin avaavan katuoven ja menevän ulos puettuna hattuun ja olkahuiviin. Luultavasti oli hän ottanut kirjeen mukaansa, sillä sitä ei löytynyt mistään, eikä ollut siis mahdollista sanoa, millä hän oli houkuteltu poistumaan talosta. Jotain erinomaista sen täytyi olla — sillä hän ei koskaan tahtonut yksin kävellä Lontoossa. Jollei rouva Clements olisi tietänyt sitä, ei mikään olisi voinut saada häntä lähtemään hänen luotaan, ei edes puoleksi tunniksi.
Niin pian kun rouva Clements taas voi koota ajatuksiansa, oli hänen ensimmäinen, helposti käsitettävä tehtävänsä lähteä mielisairaalaan, jonne hän pelkäsi Annan olevan viedyn.
Huomispäivänä meni hän siis sinne — Anna itse oli näet ilmoittanut hänelle, missä se sijaitsi. Vastaukseksi sai hän tietää — varmaankin siksi, että hän kysyi pari päivää aikaisemmin, kuin väärä Anna Catherick oli sinne tuotu — ett'ei ketään sen nimistä henkilöä ollut palannut sinne. Hän oli sitten kirjoittanut rouva Catherickille Welminghamiin saadakseen tietää, oliko hän nähnyt tytärtään tai kuullut mitään hänestä, mutta saanut sieltä kieltävän vastauksen.
Siihen loppuivatkin hänen keinonsa tiedustella Annaa, eikä hän tietänyt enää, mitä hänen pitäisi tehdä tässä asiassa. Tästä päivästä lähtien aina tähän asti ei hän tietänyt Annan katoamisen syytä eikä hänen vaiheittensa loppua.