VIIDESTOISTA LUKU.
Palaaminen Amerikaan. Seitsemänkymmenluvun suuret kokoukset.
Ei ole oikein sanoa, kuten jotkut ovat sanoneet, että Suurbritannia "keksi" Moodyn. Hän oli laajalta tunnettu ja laajoissa piireissä kunnioitettu kristillinen työmies, ennenkuin hän kolmannen kerran läksi Englantiin. Mutta kieltämättömästi on totta, että hän vielä paljon kuuluisampana palasi Amerikaan. Hänen kykynsä (sekä luontaisen että saadun) ilmeneminen niin merkitsevällä näyttämöllä ja saavutettujen tulosten suuruus teki koko kristilliseen maailmaan syvän vaikutuksen. Tästä ajasta alkaa Mr. Moodyn maailmanmaine.
On luonnollista, että hänen maanmiehensä mitä syvimmällä harrastuksella seurasivat hänen kulkuaan kolmen kuningaskunnan läpi. Sanomalehtien kertomukset noista suunnattoman suurista kokouksista Lontoossa, Liverpoolissa, Birminghamissa, Manchesterissa, Glasgowissa, Belfastissa ja Dublinissa levittivät Yhdysvalloissa sekä toivoa että vakuutusta siitä, että suuri herätys syntyisi, kuin Mr. Moody palaisi kotiin. Siunauksen odotus luo ilmanalan, joka on uuden elämän synnylle edullinen, kuten ne tietävät, jotka herätyshistoriaa ovat tutkineet.
Jo kauvan ennen työskentelyn loppumista Englannissa oli Mr. Moody saanut joukottain kutsumuksi ja koko Amerikka oli hänelle avoinna. Varmalla sotapäällikkökatseellaan teki hän valintansa.
"Kaupungit", lausui hän, "ovat ne paikat, joista vaikutus lähtee. Vesi virtaa vuoren rinteitä ales, ja suurkaupungit ovat Amerikan korkeimmat vuoret. Jos niitä onnistumme järistyttämään, niin järisee koko maa."
New-Yorkiin, Philadelphiaan, Baltimoreen, St. Louis'iin, Cincinnatiin, Chicagoon, Bostoniin ja sittemmin pienempiin kaupungeihin toi hän evankeliumin tulta, Yhteiskunnan parhaimmat voimat kokoontuivat hänen ympärilleen. Etevimmät liikemiehet antoivat ei ainoastaan tarvittavia varoja vaikutuksen menojen suorittamiseksi, vaan he antoivat myöskin itsensä. He tunsivat itsensä vedetyiksi tähän hallitsijahenkeen ja seurasivat iloisesti hänen johtoaan.
Aina elämänsä loppuun saakka säilytti Mr. Moody liikemiesten rajattoman luottamuksen. Eräillä päivällisillä New-Yorkissa ei täyttä vuotta ennen hänen kuolemaansa lausui joku vieraista eräälle suurelle rautatiekuninkaalle, joka oli läsnä:
"Mistä se johtuu, että vaikka Te ja Teidän kaltaisenne miehet olette kaikkea muuta kuin helposti tavattavat, lukittujen ovien ja kohteliasten mutta taipumattomien yksityissihteerien taakse piiloutuneita, niin pääsee D. L. Moody luoksenne milloin tahansa?"
"Hän on yksi meitä", kuului vastaus.
Mutta ennen kaikkia oli hänen tärkein velvollisuutensa ja samalla hänen suurin nautintonsa kotiin tulon jälkeen Englannista käydä vanhassa kodissaan Northfieldissä. Rakkaus ja kiintyminen äitiin oli hänen luonteensa huomattavimpia ominaisuuksia. Moody antoi ensimmäiselle opetukselle tuossa vuorten keskellä sijaitsevassa köyhässä kodissa kunnian niiden ominaisuuksien olemassa olosta hänen persoonassaan, jotka soivat menestystä hänen työlleen evankeliumin levittämisessä ja kasvatuksen edistämisessä.
Tämä jalo nainen sai taistelustaan köyhyyttä ja velkaa vastaan osakseen palkan sellaisen, jota harvat äidit ovat saaneet. Hän eli siksi kauvan, että näki poikansa kaikkialla kunnioitetuksi. Tuo vähäpätöinen kylä Northfield Uudessa Englannissa tuli pojan syntymäpaikkana ja hänen kotinaan tunnetuksi. Juhlalliset seminaarirakennukset varjostivat tämän paikan. Toiselle puolelle Connecticutlaaksoa Mount Hermonin rinteelle rakennettiin koulurakennukset. Satojen ylioppilasten kesken oli hän "Moody muori"-nimellä tunnettu. Opettajia ja oppilaita kaikista maailman osista vaelsi joka kesä tänne jumalanpalveluksen ja opetuksen pyhättöön. Kun Mr. Moody matkoiltaan palasi Northfieldiin, ajoi hän tavallisesti ensin äitinsä luo saamaan tämän tervetulotervehdyksen, ennenkuin hän meni perheensä luo. Enemmän kuin viidenkymmenen vuoden ajan etsi hän äitinsä luota neuvoja ja hyväksymistä. Betsey Moody sai olla poikansa luona, kunnes hän oli yhdeksänkymmenen yhden vuoden ikäinen. Kun hänen voimansa rupesivat uupumaan, oli Mr. Moody pitämässä kokouksia eräässä kaukaisessa kaupungissa. Hänen loppunsa tiedettiin olevan läsnä, mutta pojalle ei siitä ilmoitettu. Loppupuolella viikkoa tuli Moody levottomaksi ja hänen valtasi vastustamatoin halu päästä kotiin. Ilman muuta syytä keskeytti hän työnsä ja läksi Northfieldiin, jonne hän juuri saapui saamaan äitinsä viimeisen siunauksen.
Syksyn v. 1875 vietti Mr. Moody Northfieldissä, jossa hänen luonaan kävi monta etevää pastoria ja kristillistä työntekijää. Hän piti tällä ajalla muutamia kokouksia synnyinkaupungissaan ja sai ilokseen nähdä veljensä Samuelin seurakuntaan otetuksi. Tästä tuli sittemmin N.M.K.Y:n puheenjohtaja Northfieldissä ja sangen hyödyllinen mies yhteiskunnassa.
Innokkaita kehoituksia tulemaan herätyskokouksia pitämään saapui yhä kaikilta suunnilta. T:ri Cuyler Brooklynistä, laajalta tunnettu etevänä puhujana ja innokkaana työntekijänä, kävi itse persoonallisesti Mr. Moodyn luona saadakseen häntä "kirkkokaupunkiin" lähtemään. T:ri Cuyler kuvaa käyntinsä seuraavasti:
"Mr. Moody otti minut kaikkialle mukaansa tuossa kauniissa vuoristomaisemassa. Itse hän tavan takaa pysähtyi puhelemaan jonkun naapurin kanssa ja muistuttamaan häntä illan kokouksesta congregationalistikirkossa tai sanomaan jonkun kehoitussanan jollekulle äskenkääntyneelle, jonka sattumalta tapasimme, tai esittämään vierastaan näillä sanoilla: 'Tämä on minun hyvä ystäväni, T:ri Cuyler. Hän puhuu tänä iltana, tulkaa kuulemaan häntä' j.n.e. Hänellä oli työtä yllin kyllin, ja kun palasin Brooklyniin, sanoin minä seurakunnalleni: 'Tämä Moody tuntee menestyksen salaisuuden Herran työssä. Hän tekee työtä, tekee kovasti ja tekee aina'."
"Sinä iltana oli kirkko aivan täysi. Moody silmäsi kuulijakuntaa ja virkkoi sitte minulle: 'Puolet tuolla alhaalla olevista on unitaareja, ja puolet lehtereillä on katolilaisia'. Mutta hänestä oli saman tekevää, kun he vaan olivat pelastusta tarvitsevia syntisiä tai uskovaisia, jotka rakastivat häntä".
Lopuksi päätettiin, että Moody ja Sankey alottaisivat työnsä Brooklynissa "The Rink" nimisessä rakennuksessa, johon mahtui 6000 henkeä. Tämä olisi kenelle muulle tahansa ollut suunnaton kuulijakunta, mutta näille evankelistoille se ilman haittaa olisi saanut olla puolta suurempi. Heidän äänensä kuului selvästi yli niin monen tuhannen, kuin yhden katon alle mahtui. Kokoukset alkoivat suunnattoman suurella kuulijakunnalla 24 p. lokak. ja jatkuivat vähentymättömällä osanotolla. Brooklyn kaikkine etevine saarnaajineen ei milloinkaan ollut niin perustuksiaan myöden tullut järistetyksi.
Moodyn esiintymisestä lausuu T:ri Cuyler:
"Mr. Moody ei milloinkaan ole pitänyt parempia saarnoja, kuin Brooklynissa. Hänen esitelmänsä 'synnintunnustuksesta', siitä miten 'Kristus pelastaa kadonneen lampaan' ja 'oikeasta katumisesta' ovat mestariteoksia herättävinä, läpitunkevina ja opettavina saarnoina. Arvostelijat huomaavat, että hän yhä lausuu 'Isrel' 'Israel' sijasta, 'he oli' 'he olivat' sijasta, j.n.e; mutta vähät siitä, jos kielessä joskus onkin virheitä, kun Hengen miekka tulee työnnetyksi suoraan Kuninkaan vihollisten sydämiin. Veli Moody kyllä nöyrästi tunnustaa, että Brooklynissa löytyy monta pastoria, jotka osaavat paremmin saarnata kuin hän. Mutta muutamat meistä tietävät, ettei joukossamme löydy ainoatakaan pastoria, joka voi sovittaa niin paljon Jumalan pelastavaa totuutta lyhyeen, sopivaan muotoon ja lähettää sydämeen niin suurella voimalla kuin D. L. Moody. Charles M. Morton, eräs etevä työntekijä Plymouthkirkossa Bethelissä, kertoo monta tapausta kyselykokouksista reformeeratussa kirkossa ja Simpsonin M. E. kirkossa. Tämä entinen sotilas, joka lopun itsestään, ruumiinsa ja sielunsa näyttää uhranneen Kristukselle, oli muinoin jonkinlaisena alapastorina Mr. Moodyn kirkossa Chicagossa. 'Illustrated Christian Weekly' nimisessä lehdessä hän kertoo":
"Melkein alusta alkaen ovat kyselykokoukset olleet täynnä kaiken ikäisiä ja kaiken arvoisia ihmisiä kumpaakin sukupuolta".
"Muuan vanha mies ja hänen vaimonsa, kumpikin harmaapäisiä, tulivat yhdessä ensi penkille esille pyytäen armoa 'yhdennellätoista hetkellä' ja menivät onnellisina matkaansa. Kiitollisuuden kyyneliä vieri kummankin poskille".
"Eräs nuori räätälin työntekijä, joka juuri oli viemässä valmiiksi neulottua vaatekertaa kotiin jollekin teettäjälle, pistäytyi hetkeksi kokoukseen, ja meni sieltä Kristuksessa iloiten matkaansa. Hän on vastaisuudessa hoitava tointansa vielä paremmin kuin ennen".
"Toisella puolen erästä lähetystyöntekijää polvistui muuan vanha, harmaapäinen mies ja toisella puolen hento, seitsemäntoista vuotias tyttö. Kyynelten tulvaillessa pitkin kummankin poskia, aloittivat he samalla kertaa vaellustaan elämäntiellä".
"Muuan täydellinen epäilijä tuli kokoukseen tyydyttämään uteliaisuuttaan saada kuulla Moodya ja Sankeyta, mutta ei päässyt sisälle, kun huone oli täysi. Eräs hänelle tunnettu uskovainen kohtasi hänen kadulla ja keskusteli kauvan hänen kanssansa. Seuraavana iltana tuli hän uudestaan ja oli ensimmäinen, joka nousi esirukousta pyytämään. Mennessään kotiin kokouksesta, lausui hän: En olisi koskaan luullut sen ajan koittavan, jolloin teaatterin sijasta menisin kokoukseen. Samana päivänä osti hän itselleen pienen taskutestamentin, ja lausui sydämmellisimmän kiitoksensa, kun hänen ystävänsä alleviivasi hänelle muutamia värsyjä. Rukoilevalla äidillä, jonka luottamus ei ollut horjunut, oli tässä kaikessa suuri merkitys".
"Hämmästyttävää on, että Mr. Moody voi työskennellä niin paljon ja sittenkin elää", sanoo eräs, joka paljon on ollut hänen seurassaan. "Hän johtaa aamupäiväkokousta Tabernaklissa; k:lo 4 j. p. uskovaistenkokousta; pitää saarnan Rink'issä 7,30; menee 8,30 kyselykokoukseen vastapäätä; ajaa sitte Tabernakliin ja saarnaa kauppapalvelijoille ja mekanityömiehille k:lo 9. Kaikissa kokouksissa on paljon kuulijoita, tavallisesti huoneiden täydeltä".
"Viime viikolla hän ilmoitti, että tällä viikolla ei kenkään pääsisi ilman pilettiä Rinkiin. Pilettejä tultaisiin jakamaan vaan sellaisille, jotka eivät ole seurakunnan jäseniä. 'Olemme kylliksi kauvan puhuneet teille, kirkkoihmisille', lausui hän; 'aijomme nyt eroittaa tämä kuulijakunta itsestämme ja puhua toiselle seurakunnalle'. Se näytti vaaralliselta yritykseltä. Tulisiko seitsemän tai kahdeksan tuhatta ihmistä hakemaan pilettejä, jotka oikeuttivat evankeliumin kuulemiseen, ilman muuta edellytystä kuin se, etteivät he olleet minkään kristityn seurakunnan jäseniä? Mutta tuloksena oli suuremmat kuulijakunnat kuin ennen milloinkaan. Komitea kertoi, että jos heillä olisi ollut kaksikymmentä tuhatta pilettiä lisää, niin olisivat sittenkin kaikki menneet".
Valmistuksia suureen evankeeliseen liikkeesen oli jo kauvan sitte Philadelphiassa aloitettu. Koska suuria ihmispaljouksia otaksuttiin kokouksiin tulvivan, vuokrattiin vanha Pennsylvaniaradan tavara-asemarakennus, josta sittemmin tehtiin Wanamakerin kauppahuoneusto. Rakennukseen laitettiin istumasijoja 13,000 hengelle, ja marraskuusta 1875 huhtikuuhun 1876 oli huone viikon joka päivänä kolmasti päivässä täpösen täynnä. Muutamiin kokouksiin jaettiin aina 16,000 pilettiin. Kääntymisien luku oli sangen suuri, jota todistaa se suuri paljous henkilöitä, joka pyrki jäseniksi osaksi kaupungin seurakuntiin, osaksi seurakuntiin monen peninkulman alalla sen ympäristöllä.
Mr. Moodyn suuri johtajakyky ilmeni silloin paraiten. Oman edun etsimistä ei ilmestynyt rahtuakaan ei hänessä eikä Sankeyssa. Mitään kolehteja ei kannettu. Tulot laulukirjojen myynnistä käytettiin evankeelisiin tarkoituksiin etenkin Chicagossa. Niitä jakoi komitea, jossa Mr. Georg H. Stuart oli puheenjohtajana, ja ne nousivat tähän aikaan 300,000 dollariin. Ainoa kolehti, mikä kokouksien lopussa kannettiin, käytettiin Philadelphian N.M.K.Y:n rakennusvelan kuittaamiseksi. Eräs etevä ihmisystävä lahjoitti 25,000 dollaria, ja koko kolehti nousi 125,000 dollariin.
Mr. Wanamaker, Mr. Moodyn monivuotinen lämmin ystävä ja aulis suosija, oli hänen käytettäväkseen luovuttanut tuon vanhan tavara-aseman. Hän oli juuri aikeessa avata maailman suurimman kauppahuoneuston, mutta jätti sen siksi, kuin Moodyn kokoukset olivat pidetyt. Itse hän persoonallisesti johti huoneuston sisustusta kokouksia vasten. Tabernakli oli erään senaikaisen kuvauksen mukaan seuraavan näköinen:
"Kymmenen suurta ovea johtavat suureen, rakennuksen kolmelle puolelle ulottuvaan etehiseen. Tämän sisäpuolella on tuo äsken kuntoonpantu kokoussali. Neljää, läpi koko salin pitkinpuolin ulottuvaa pääkäytävää leikkaa kahdeksan samanlaista poikittaista käytävää, joista kukin päättyi sisään- tai uloskäymistä varten aijotulle ovelle. Puhujalava, joka ulettuu poikki koko salin yläpään, on neljäkymmentä viisi jalkaa syvä. Lattia kohoaa vähitellen lavan vastaista päätä kohti, niin että kauvimpanakin istuvat voivat nähdä puhujan. Kymmenentuhatta kaksisataa tuolia on erittäin asetettu lattialle ja lavalle".
"Hirret ja parrut ovat valkiaksi maalatut, aistikkaasti valkoisilla viivoilla reunustetut sekä tulipunaisella koristetut. Noin tuhannen kaasuliekkiä valaisee salia. Käytäviä peittää kookosniinistä tehdyt matot. Rakennusta lämmitetään höyryllä ja ilmanvaihto on mainio. Salin puhujalavan puoleiseen päähän ja sivuseinille on tarkoitukseen soveltuvia raamatunlauseita maalattu".
"Suuria huoneita kyselykokouksia varten, samoinkuin yksityinen huone Moodylle, suoraan puhujalavan alitse hänen pulpetilleen johtavalla käytävällä, on laitettu puhujalavan päähän. Sanomalehtimiehille, komitean jäsenille ja sihteerille on hyviä sijoja järjestetty".
"Kun tämä rakennus on valaistu ja ihmisiä täynnä, tekee se katsojaan valtavan vaikutuksen. Ei mitään kokoon ja mukavuuteen nähden sen vertaista salia ole milloinkaan millekään yleiselle kokoukselle Philadelphiassa toimitettu. Sen kuntoonpano, ja siihen tarkoitukseen uhratut suuret summat todistavat itsestään, että Herran työn harrastus oli tässä kaupungissa herännyt".
Mr. Georg H. Stuart oli toimeenpanevan ja piispa Newton pastoraalisen komitean puheenjohtaja. Komitean jäseninä olivat tarmokkaimmat, vaikutuskykyisimmät ja kunnollisimmat miehet, joita vaan voitiin saada. Niitä oli yhteensä kokonainen armeija.
Työsuunnitelma kyselykokouksissa oli jotenkin sama, jota aikaisemmissa herätyksissä oli käytetty. Osanottajat olivat koeteltuja ja luotettavia miehiä ja naisia. He työskentelivät raamattu kädessä, lukien sellaisia raamatunpaikkoja, jotka kysymyksessä olevaan tilaisuuteen parhaiten soveltuivat.
Rev. T:ri Newton sanoo tästä työstä:
"Sitä valmistettiin siten, että valittiin joukko kristillisiä lähetystyöntekijöitä, jotka olivat halukkaat auttamaan työtä kysely huoneissa johtamalla murheellisia Jeesuksen luo. Kolme neljä sataa sellaista miestä ja naista yhdistettiin yhdeksi luokaksi, jota sitte neuvottiin. He olivat koottuja kaupungin eri seurakunnista ja tunnettuja myötätuntoisuudestaan evankelistoihin ja heidän työhönsä. He olivat parhaita kristillisen tiedon ja kokemuksen esimerkkejä, mitä näistä seurakunnista voitiin löytää. Ja yhteen paikkaan koottuna muodosti tämä 'kristillisten lähetystyöntekijäin' joukko erinomaisen miellyttävän seurakunnan".
"Näiden työntekijöiden valmistaminen jätettiin komitealle, johon kuului neljä pastoria, jotka edustivat neljää johtavaa protestantista tunnuskuntaa. Rev. T:ri Breed edusti presbyteriläistä kirkkoa, Rev. T:ri J. Wheaton Smith baptistikirkkoa, Rev. T:ri Hatfield metodistikirkkoa ja allekirjoittanut episkopaalikirkkoa. Tämä komitea piti lähetystyöntekijöiden kanssa useita kokouksia antaakseen heille neuvoja ja opetuksia siinä vakavassa ja edesvastuunalaisessa työssä, jonka he olivat ottaneet tehdäkseen. Näissä kokouksissa pitivät pastoraalisen komitean jäsenet esitelmiä, toinen toisensa jälkeen. Ei mitään ennen tehtyä sopimusta niistä kohdista, joita piti esitettämän, ollut olemassa, ja siitä huolimatta vallitsi kaikissa näissä harjoituksissa mitä ihanin sopusointu".
"Ei ainoatakaan soraääntä kuulunut alusta loppuun asti. Jos joku muukalainen olisi ollut läsnä, niin olisi hän voinut suurimmalla tarkkaavaisuudella kuunnella näiden miesten opetusta keksimättä pienintäkään erilaisuuden vivahdusta heidän esityksessään. Kaikesta mitä hän näki ja kuuli, ei hän olisi voinut päättää, kuka heistä oli presbyteriläinen, kuka baptista, metodista tai episkopaalinen. Vartijat Siionin muureilla katselivat toisiaan kasvoista kasvoihin".
Kaikkialla, missä evankelistat olivat työskennelleet, olivat he jättäneet suuren joukon äskenkääntyneitä jälkeensä. Nämä halusivat olla alituisessa yhteydessä evankelistojen kanssa saadakseen heitä tukea ja apua siinä uudessa elämässä, jota he olivat aloittaneet elämään, ja jonka koettelemuksia ja vaikeuksia he tunsivat olevansa liian heikkoja kantamaan. Mr. Moody kirjoitti kaikille näille Brooklynista jonkinlaisen kiertokirjeen eli apostolisen kirjeen. Se painettiin Philadelphiassa ja lähetettiin hyödylliselle lähetysretkelleen kaikkien luo, jotka siellä ja täällä häneltä olivat kuulleet elämän sanaa.
Tämä kirje vakuutti heille, ettei heidän suuri johtajansa ollut heitä unhoittanut, etteivät he olleet kuin lampaat jätetyt hukkumaan ilman paimenta. Kirjeen sisältö oli tämä:
Kalliit uskovat ystävät: Kotiintuloni jälkeen Amerikaan olen vastaukseksi kehoituksiini saanut monta kallista tietoa useilta teistä. Jos olisi mahdollista, niin vastaisin mielelläni jokaiselle teistä, mutta koska se ei käy päinsä, niin käytän hyväkseni "The Christianin" palstoja lähettääkseni teille muutamia tervehdyssanoja.
Minä kiitän aina Jumalaa siitä, mitä hän on tehnyt teille, kun hän on pelastanut sielunne Jeesuksen Kristuksen, Hänen Poikansa veren kautta. Te olette usein ajatuksissani ja rukouksissani. Mutta enimmän iloitsen siitä varmuudesta, että minun lopettaessani teitä muistuttamasta, on Jeesus alituisesti kantava jokaista teistä Isänsä edessä. Te olette hänen käsiinsä pyälletyt (Jes. 49: 16) ja hänen sydämeensä kirjoitetut (2 Moos. 28: 29); ja teistä on hän lausunut: "Ei heidän pidä hukkuman ijankaikkisesti, eikä pidä yhdenkään reväisemän heitä minun kädestäni" (Joh. 10: 28).
Te olette ottaneet Herran Jeesuksen vastaan lunastajananne, ja se on tullut teille ikuiseksi autuudeksi. Mutta Jeesus on teille vielä enemmän. Hän on tullut ylimmäiseksi papiksenne. Hänen suuri tehtävänsä tänään taivaassa on edustaa teitä — teidän tarpeitanne, teidän heikkouksianne ja koettelemuksianne. Toivon, että täydellisesti ja selvästi käsitätte tämän, sillä ei mikään muu totuus voi teille tuottaa suurempaa päivittäistä apua ja voimallisemmin vahvistaa teitä pyhään vaellukseen. Se Jeesus, joka kuoli teitä pelastaakseen, elää varjellakseen teitä. Ristillä hän pesi teidät synnin tuomiosta vapaiksi; armoistuimen luona on hän teitä jokapäiväisestä saastutuksesta puhdistava.
Muutamat teistä ovat kertoneet minulle, miten vanhat helmasynnit vaivaavat heitä. Viekää ne suoraan Jeesuksen luo. Älkää niiden voittamisessa liiaksi luottako itseenne; älkää liian paljo ihmisten neuvoja seuratko ja älkää liiaksi noudattako muiden esimerkkiä voittaaksenne niitä. Heittäkää kaikki siunatun välimiehenne eteen, ja suokaa hänen kantaa teitä ja teidän taakkojanne.
Ja ennen kaikkia, älkää jättäkö raamattujanne. Te ette milloinkaan voi eroittaa Jeesusta, lihaksi tullutta sanaa, kirjoitetusta sanasta. Hän joka sanoi olevansa tie, Hän on myöskin totuus. Täyttäkää muistinne raamatunlauseilla, joilla te voitte saatanaa kohdata, kun hän tulee teitä viettelemään ja syyttämään; ja älkää vain tyytykö siihen että tunnette, vaan ahkeroitkaa myös tottelemaan Jumalan sanaa. Älkää milloinkaan luulko, että Jeesuksen käskyt ovat vähästä merkityksestä, ja älkää rohjetko halveksia, mitä hän on käskenyt.
Minä kehoitan nuoria miehiä olemaan raittiit. Harjoittakaa itseänne jumalisuudessa; juoskaa kiistaradalla Paavalin neuvon mukaan: "Katsoen Jeesukseen"; tuottakaa vaikuttimenne ja voimanne suoraan häneltä.
Minä neuvon nuoria naisia suureen kohtuuteen. Teidän vaikutusalanne ei kenties ole yleinen; se ei useinkaan ole niin laaja; kaunistakaa Jumalan ja Vapahtajanne oppia kodissa. Muistakaa vain tämä: "Minun on vain etsittävä Jeesuksen mielisuosiota". Ja antakaa pukunne olla niin yksinkertaisen, kuin tiedätte Herran tahtovan; olkoon käytöksenne niin kaino, että se kelpaa hänelle.
"Ja teidän kaikkien edestä, joiden keskellä me olemme työskennelleet, on rukouksemme, että teidän rakkautenne enemmän ja enemmän yltäkylläiseksi tulisi kaikkinaisessa tuntemisessa ja ymmärryksessä, että te koettelisitte, mikä paras olisi, ja olisitte vilpittömät, ei kellekään pahennukseksi Kristuksen päivään asti, täytetyt vanhurskauden hedelmillä, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta teissä tapahtuvat, Jumalan kiitokseksi ja kunniaksi".
Kerran pidettiin valvonta-yö, joka kaikkiin läsnäolijoihin teki syvän vaikutuksen. Kun lähestyttiin keskiyötä, pani Mr. Moody toimeen jotakin uutta, joka valtavasti vaikutti. "Sunday School Times" kertoo siitä seuraavasti:
Vuoden viimeinen hetki oli edessä. Kirkko oli täpösen täynnä. Kaksitoista tuhatta henkeä istui hartaasti kuunnellen evankelistaa. Mr. Moody oli lopettanut saarnansa tekstin johdosta: "Kuinka kauvan te onnutte molemmin puolin? Jos Herra on Jumala, niin seuratkaa häntä, mutta jos Baal on, niin seuratkaa häntä". Sanat olivat tunkeneet syvästi monen sydämeen, jotka nyt odottivat persoonallisia neuvoja, tai jotka olivat syntiensä raskauttamia. Tavallista kyselykokousta ei tällä kertaa voitu pitää, sillä jumalanpalveluksen piti jatkua uuden vuoden alkuun asti.
Mr. Moody lausui: "Teitä näkyy kyselykokoukset aina huvittavan. Minä näen usein muutamien teistä seisovan ja katselevan ovista sisälle nähdäksenne, mitä siellä tapahtuu. Toiset teistä ovat olleet sisällä. Jotkut teistä haluaisivat tänä iltana päästä sinne, mutta me emme nyt ole tilaisuudessa pitämään sellaista kokousta. Senvuoksi ehdotan, että teemme koko tästä kokouksesta kyselykokouksen. Täällä on pastori, T:ri Plumer Etelä-Karolinasta. Hän on seitsemänkymmentä neljä vuotta vanha. Hän on elänyt neljä vuotta enemmän kuin hänellä korkeintaan olisi oikeus elää. Viisikymmentä viisi vuotta on hän istunut Jeesuksen jalkain juuressa. Minä, pyydän häntä istumaan todistajien paikalle, ja sitte tahdon teidän kaikkien kuullen kysellä häntä tarkasti. T:ri Plumer, olkaa hyvä ja astukaa saarnalavalle!"
Tuo vanha, kunnioitusta herättävä kirkkoherra patriarkaalisella ulkomuodollaan nousi ja meni horjuvin askelin tuon suuren kuulijajoukon eteen. Hän tervehti odottavaa kuulijakuntaa seitsemännelläkymmenellä kolmannella psalmilla. Omalla, erikoisella tavallaan asetti Mr. Moody hänelle kysymyksen toisensa jälkeen. Jokainen sana vastauksissa lausuttiin selvästi ja syvällä tunteella, ikäänkuin sen suuren edesvastauksen tunnossa, joka lepäsi hänen päällään, kun hän täten Herrastaan todisti.
Se oli liikuttava jumalanpalvelus. Monet läsnäolijoista tunsivat itse olevansa ikäänkuin kysyjän asemassa, ja odottivat vastausta, niinkuin henki olisi ollut kysymyksessä. Tällöin tuntui, ikäänkuin Jumalan ennustus viimeisten päivien suhteen olisi toteutunut: "Ja minä annan kahden todistajani profeteerata". Heidän puheensa ja saarnansa ei ollut korkeissa sanoissa ihmisviisauden jälkeen, vaan Hengen ja voiman osoituksissa.
Niinkuin muuallakin oli ollut tapana, piti Mr. Moody Philadelphiassakin suuren kristillisen konferensin, jossa enemmän kuin tuhannen pappia ja suunnaton joukko ihmisiä oli läsnä. Kaikenlaatuiset henkilöt, yksin katolilaisetkin, yhtyivät pidettyjä jumalanpalveluksia kiittämään, aikaansaatua hyvää ylistämään. Mr. Moodyn hyvästijättökokoukseen jaettiin kolmelle tuhannelle äskenkääntyneelle sisäänpääsypilettejä. Hänen viimeisen saarnansa aineena oli sana "kelvollinen". Hän lausui m.m.:
"Olen kauan sitten lakannut itseeni luottamasta. Ainoa turvani on Kristus. Parempia miehiä ja naisia, kuin meistä täällä yksikään, on langennut. David oli ollut Jumalan kuninkaana kaksikymmentä vuotta, ja sittenkin hän lankesi. Valvo edeskinpäin aina hautaan asti. Jos sinä paisut ja tulet itserakkaaksi kuvitellen mielessäsi, että olet itsestäsi kyllin voimakas taistelemaan vastusten läpi, niin tulet pian lankeemaan. Muista Jes. 41: 10: 'Minä vahvistan sinun, minä autan myös sinua, ja tuen myös sinua minun vanhurskauteni oikealla kädellä'. Ahkeroitse enemmän sitä, että Jumala pitää sinusta kiinni, kuin että sinä pidät Jumalasta. Pane kätesi Jumalan käteen ja sano: Pidä minua! Löytyy kaksi elämää, joita kristityn tulee elää: Ensiksi, elämä Jumalan yhteydessä; toiseksi, elämä maailman edessä. Katso, että sisäänpäinkäännetty elämä, joka tunkee pinnan alle ja juurtuu Jumalaan, tulee oikein eletyksi, niin ulkonainen elämä menee itsestään. Meillä on yllin kyllin pintapuolisia kristittyjä. Ne ovat puiden kaltaisia, jotka ovat juurtuneet ohueen maakerrokseen tai vuoren kukkulalle. Myrsky tulee, ja ne kaatuvat. Etsi syvälle juurtunutta sisällistä elämää, ei pintapuolista elämää. Olin hiljattain Floridassa. Siellä on ollut erittäin kuiva aika, moneen kuukauteen ei lainkaan ole satanut. Mutta appelsiinipuut olivat niin mehevän näköisiä, että kysyin mistä se johtui. 'Appelsiinipuulla nähkääs', lausui muuan mies, 'on sydänjuuri, joka tunkee suoraan alespäin, kunnes se saavuttaa veden!' Niin tulee sinunkin tunkea. Perusta syvälle. Jos niin teet, niin ei tarvitse peljätä, että lankeisit".
Nyt siirrymme hetkeksi 2 Tim. 1: 12. "Sillä minä tiedän, kenen päälle minä uskon, ja olen luja, että hän voi siihen päivään kätkeä sen, mitä minä hänelle olen uskonut" (Engl. käänn.). Mitä Paavali oli hänelle uskonut? Tietysti sielunsa. Sen hän voi varjella. Eräältä mieheltä kysyttiin, mihin uskoon hän kuului. Hän vastasi: "samaan uskoon kuin Paavalikin kuului". "Olkaa hyvä ja sanokaa minulle, mikä se oli", virkkoi kysyjä. "Se usko, joka voi", ja se on kaikista paras usko. Jos sinun pitäisi itse sieluasi varjella, niin saisi saatana sen käsiinsä, ennenkuin sinä joutuisit kotiin.
"Monet väittävät: 'Suuri osa näistä äskenkääntyneistä tulee lankeemaan'. Se on totta. Vertaus kylväjästä tulee kaiketi toteutumaan maailman loppuun asti. Muuan mies tuli Chicagoon ja avasi kaupan samassa paikassa, jossa kaksi tai kolme muuta olivat epäonnistuneet. Hän avasi sen lisäksi aivan samanlaisen kaupan, ja kaikki ihmettelivät, miten hän taisi tulla toimeen. Vihdoin tuli tiedoksi, että hänellä oli sangen rikas veli. Sinullakin on rikas veli, ja hän on kaikki tarpeesi täyttävä".
Muutamat numerot Philadelphian kokouksista tuntuvat melkein satumaisilta. Marraskuun 21 p:stä 1875 helmikuun 4 p:ään 1876 oli kokouksissa käyneiden luku 1,050,000. Keskimäärin, kun kaikki eri kokoukset otetaan lukuun, kävi päivässä 22,000 henkeä kuulemassa. Eräänä sunnuntaina oli eri jumalanpalveluksissa yhteensä 28,000 henkeä läsnä. Yhden ainoan viikon kuluessa jätti eräs naisista kokoonpantu komitea 19,000 pilettiä sellaisille henkilöille, jotka tunnustivat ei olevansa kristittyjä. Kokouksien siunatut tulokset olivat kauvan silminnähtävät ja muodostivat uuden vaiheen kveekkarikaupungin ja sen ympäristön hengellisessä elämässä.
Professori W. J. Fischer Philadelphiasta tuli kuuluisaksi siitä mestarillisesta tavasta, jolla hän harjoitti tuon suuren, 800 henkisen lauluköörin, joka lauloi tuossa vanhassa Pennsylvania-radan rahtitavaramakasiinissa ensimmäisen Moody- ja Sankey-herätyksen aikana tässä kaupungissa. Sittemmin liittyi hänen nimensä vielä lähemmin noiden kahden suuren evankelistan nimiin senkautta, että hän pani säveleen moniin, tuon nyttemmin kuolleen suuren johtajan parhaimpiin lempilauluihin.
Professori Fischer lausuu: "Evankelistat tulivat kotiin Englannista, ja heidän käyntinsä perästä Brooklynissä, kokoontui Philadelphiassa suurin kuulijakunta, jolle evankelistat pitkään aikaan olivat puhuneet. Liikkeen aloittivat muutamat etevät papit kaupungissa, ja heihin liittyi sittemmin sadat tuhannet. Ainoa paikka, johon ne suuret joukot mahtuivat, jotka kokouksiin tulvailivat, oli tuo vanha tavaramakasiini Thirteenth ja Market street katujen varrella. Me kokosimme kirkoista ja ympärillä olevasta maakunnasta parhaimmat saatavissa olevat äänet, ja muodostimme niistä köörin, jonka vertaista Mr. Moody ei sanonut ikänä kuulleensa."
Kokouksia jatkettiin yhtämittaa kolmen kuukauden ajan, ja niissä kävi keskimäärin päivässä noin 16,000 henkeä. Vaikutukset niistä tuntuivat kautta kaupungin, joskin monet raa'at henkilöt ivallisesti niitä pilkkasivat. Mr. Moodyn vaikutus täällä oli hedelmää tuottava, ja senvuoksi otettiinkin häntä aina tänne ilolla vastaan. Monet maan etevimmistä henkilöistä kävivät koko ajan kokouksissa, ja presidentti Grant otti niihin monasti hartaasti osaa. Se oli läpeensä rehellistä ja oikeata työskentelyä. Ei senttiäkään maksettu yhdelle enemmän kuin toisellekaan, ja ne kriitikot, jotka toisinaan vaikutusta pilkkasivat, kutsuen sitä tuottavaksi affääriksi, ovat halveksittavat.
"Mr. Moodylla oli sangen vähän taipumusta musiikkiin. Vaivalla hän eroitti nuotin toisesta. Sittenkin hän usein uudelle paikkakunnalle saavuttuaan aloitti kokouksen laululla, joka puuttuvasta sopusointuisuudesta huolimatta, voitti totuudellaan kaikkien sydämmet. Minä pidän häntä ihmeellisenä miehenä, ja luulen, ett'emme pitkään aikaan saa nähdä ketään niin kokosydämmistä sielua kuin hän oli".
Mr. Moodyn vaikutus tuossa suunnattoman suuressa Hippodromissa New-Yorkissa alkoi eräänä maanantai iltana, helmikuun 7 p. 1876. Hänelle sanottiin: "New-Yorkissa ette saa paljon aikaan, se on kova kaupunki, siellä ette tule onnistumaan". Hän vastasi: "Eikö isäimme Jumala ole New-Yorkin kaupungille kylliksi? Eikö Jumalamme voi tarttua tähän kaupunkiin ja järistyttää sitä, niinkuin te tekisitte pienelle lapselle?" Tämä luottamus oli oikea, sillä jos koskaan New-Yorkia on järistetty, niin tapahtui se näiden evankeelisten kokousten aikana.
Äärettömän suuren kuulijakunnan edessä ja tuon suuren kaupungin etevimpien pappien ja liikemiesten ympäröimänä, piti Mr. Moody ensimmäisen saarnansa seuraavan tekstin johdolla: "Ne, kuin maailman edessä hullut ovat, on Jumala valinnut, että hän viisaat häpiään saattaisi, ja ne, kuin heikot ovat maailman edessä, on Jumala valinnut, että hän väkevät häpiään saattaisi, ettei hänen edessään yksikään liha kerskaisi".
Mitä laajaperäisempiä valmistuksia oli tuossa suunnattomassa Hippodromissa pantu toimeen, jotta kokoukset voitaisiin pitää siellä. Toimiva komitea ja joukko apulaisia oli jo kauvan ennen evankelistojen tuloa valittu. Mr. Moody selitti, ettei hän milloinkaan siihen asti ollut saanut niin tehokasta apua osakseen. Ennen ensimmäisen viikon loppua nousi kuulijoiden luku keskimäärin päivittäin 20,000 henkeen.
Meidän ei tässä tarvitse tarkempaa selvää käydä tekemään työskentelystä New-Yorkissa, siitä syystä että se pääpiirteissään oli täydellisesti samanlainen, kuin jo aikaisemmin tässä kirjassa kerrottu vaikutus. Oli olemassa sama utelijaisuus, sama ihmistulva, samat vakavat rukoukset, samat jännittävät kohtaukset kyselyhuoneissa, sama erinomainen johto ja sama Mr. Sankeyn laulujen aikaansaama valtava vaikutus.
Eräässä kokouksessa istui Brasilian keisari, Don Pedro II muutamien ystävien kanssa heille puhujalavalla erityisesti varatuilla penkeillä. Keisari oli syvästi liikutettuna eräästä Mr. Sankeyn laulusta ja seurasi syvällä harrastuksella Mr. Moodyn puhetta. On väitetty, että Mr. Moodyn lausunnot sillä kertaa olivat jotenkin terävät, mikä silminnähtävästi johtui siitä, ettei hän joka päivä saanut keisarille saarnata.
Toiselta puolen väitettiin, ettei Mr. Moody tietänyt, että keisari oli läsnä. Hämmästyneenä huudahti hän: "Oi! minä luulin hänen joksikin lämminsydämiseksi metodistasaarnaajaksi, joka hiljan on maalta tullut kaupunkiin".
Eräs suurimpia seurauksia näistä kokouksista oli se apu, jonka Nuorten
Miesten Kristillinen Yhdistys New-Yorkissa sai. Mihin ikänä Mr.
Moody meni, siellä hän kannatti yhdistyksen vaikutusta ja puhui mitä
lämpimimmin sen asian eteen.
Ei ole välttämätöintä Mr. Moodyn vaikutusta kerrottaessa, seurata häntä hänen loistavalla retkellään kaupungista toiseen. Hän kävi melkein kaikissa suuremmissa kaupungeissa, ja mullisti sisimpää myöden näiden hengellistä elämää. Hartfordista, jossa "The Rink", mihin mahtui 3000 henkeä, oli kaikissa kokouksissa joka aikana päivästä tungokseen asti täynnä, ja jossa tuloksena oli 1200 kääntymystä, siirsi hän vaikutuksen New Haveniin ja kävi nuorten miesten pesäpaikan Yale College'n kimppuun. Harvoin tapahtuu, että tällainen sivistymätöin ja oppimatoin mies saavuttaa yhden maailman etevimpien yliopistojen huomion, vieläpä ihmettelynkin.
Tämän suuren kokousten sarjan aikana pääsivät Mr. Moodyn lahjat täyteen käytäntöön. Hänen menettelytapansa käsitti sekä piiritystä että hyökkäystä. Toisinaan, esim. Baltimoressa ja St. Louisissa, oleskeli hän useita kuukausia samalla paikalla, tutki tilaa erinomaisella tarkkanäköisyydellä, täytti koko kaupungin kokouksilla, joissa, hän käytti apunaan sekä pappeja että maallikkoja, ja usein, etenkin loppupuolella, kutsui hän evankelistoja ja laulajia läheltä ja kaukaa avukseen. Hän ei ainoastaan tavoittanut suoranaisia kääntymisiä — vaikka tietysti niitä etukädessä — vaan tahtoi myös saattaa pysyväistä elämää seurakuntiin ja edistää raamatuntutkimista. Viimemainittuun pantiin alusta alkaen suurta painoa. Iltapäiväkokouksia käytettiin ylipäänsä raamatun tutkimiseen, ja joka niissä kävi, ei ikänä voi noita alkuperäisiä, syvää hengellistä kokemusta todistavia raamatunselityksiä unhoittaa. Mutta yleiset kokoukset olivat sittenkin ihmeellisimmät todistukset jumalallisen voiman läsnäolosta tämän muistettavan sotaretken aikana.
Ei löytynyt mitään kirkkoa tai muuta salia, johon ne tuhannet olisi saatu mahtumaan, jotka kuulemaan tulvailivat. Täydyttiin senvuoksi turvata suurimpiin huoneustoihin, joita saatavissa oli. New-Yorkissa käytettiin kokoushuoneena erästä äärettömän suurta rakennusta, tunnettu nimellä Hippodromi. Alkujaan rautatieasemaksi aijottu ja sittemmin sirkukseksi laitettu, oli se erinomaisen sopiva Moodyn ja Sankeyn kokouksille. Kokoukset oli ylipäänsä toistensa kaltaisia. Seuraava Nathaniel P. Babcockin, erään silminnäkijän huvittava kuvaus tapahtumista hippodromissa luo meille käsityksen Mr. Moodyn vaikutuksesta seitsemänkymmenluvulla.
"Hippodromiin! kuului huuto New-Yorkin protestanttisessa maailmassa ensimmäisinä kuukausina vuotta 1876. Siitä on nyt kaksikymmentä neljä vuotta kulunut, ja sittenkin muistan vielä elävästi nuo harvinaiset päivät, jolloin ilma, hengellisen innon sähkövoimaa täynnä, raskaana painoi tuota suurta pääkaupunkia. 'Hippodromiin!' Tämä sana kaikui kymmenien kirkkojen saarnatuoleilta — ensin vaan neuvona, sitten pappien käskynä seurakunnilleen. 'Hippodromiin!' Se sana kuultiin raitiotievaunuissa, hotelleissa, vieläpä noilla vilkkailla avenye'illäkin. Varhaisissa, esikaupungeista tulevissa aamujunissa nähtiin sadottain eväskoreilla varustettuja vaimoja, joita ei kaupunkiin houkutellut muotikauppojen kevätkuosit vaan tuo kymmenien tuhansien kristittyjen sydämmissä kaikuva huuto: Hippodromiin!"
Moody ja Sankey olivat suuren pappien paljouden ja useiden vapaehtoisten lähetystyöntekijöiden yhdistysten avustamina päättäneet panna koko New-Yorkin Kristuksen rakkauden voimasta tuleen. Heidän erinomaista menestystään todistaa parhaiten se seikka, että löytyi päiviä herätyskauden aikana, mikä kesti 7 p:stä helmikuuta 19 p:ään huhtikuuta, jolloin aina 60,000 henkeen oli evankelistojen ympäri kokoontuneena. Kokous seurasi toista päivällisestä myöhään iltaan saakka, jokaisessa 7-8,000 henkeä läsnä. Suunnaton näyttämö eli puhujalava rakennettiin itse kokoushuoneesen. Sille mahtui kuusisata-henkinen kööri ja sitäpaitsi ainakin neljäsataa läsnäolevaa pappia ja muita eteviä vieraita. Tämän suunnattoman lavan äärimmäisessä kulmassa oli aitaus — se tuskin kannatti saarnastuolin nimeä — josta saarnaajan piti puhua. Se osa, joka muodosti aitauksen eturivin, tarvitsi olla vahvatekoinen, sillä kun ihmisten omat-tunnot rupesivat heräämään, ja tuo suuri evankelista vakavilla silmillään katsoi ales kuulijoiden tuskallisiin kasvoihin, tapahtui usein, että hän nojasi raskaan olentonsa aitausta vasten ja levitti kätensä, ikäänkuin olisi hän tahtonut koko tuon suuren kärsivien syntisten maailman sulkea lohduttavaan syliinsä. Kun Mr. Moody pienestä, puhujalavan takana olevasta ovesta astui tuon hartaasti odottavan seurakunnan eteen, oli hän seuraavan näköinen: voimakas, tyköistuvaan päällystakkiin puettu olento, kauniinmuotoinen pää, joka miehen leveiden hartijoiden ja lyhyen kaulan takia näytti pienemmältä, kuin mitä se todellisuudessa oli; sangen partaiset kasvot; tuo paksu, musta parta ei nimittäin ainoastaan ulottunut ales rinnan päälle asti, vaan kasvoi vielä ylös pitkin poskiakin; otsa, mikä nähtävästi esiinpistävän muotonsa tähden näytti matalalta; läpitunkevat silmät, varustetut rypyillä, jotka ulommasta silmäkulmasta levisivät pitkin noita punertavia poskia, sekä paksut, suuta varjoovat viikset. Kun Mr. Moody ensi kerran esiintyi tämän suuren pääkaupunki-yleisön edessä, piti hän raamattua kädessään. Mennessään ylös pitkin kaitaa käytävää lauluköörin ja puhujalavalla olevien vierasten keskeltä ja päästyään omalle paikalleen, otti hän kirjan vasempaan käteensä ja kohotti oikeata, sisäpuoli alespäin, tuota lukuisaa kuulijakuntaa kohti. Se oli hiljentymisen merkki, jota jokainen heti totteli.
Kun soitto Mr. Moodyn merkistä oli tauvonnut ja kuulijat koonneet huomionsa, lausui evankelista:
"Aloittakaamme kokous hiljaisella rukouksella!"
Nämä olivat ensimmäiset sanat, joita tämä merkillinen mies Amerikan suurimmassa kaupungissa lausui sen herätyskauden alussa, jonka vaikutukset tuntuivat mantereen toisesta päästä toiseen. Nämä lausuessaan painoi hän päänsä aitausta vasten puhujalavan nurkassa. Pyhällä hartaudella painuivat samassa kaikkien päät tuossa suuressa kuulijakunnassa, ja täydellinen hiljaisuus vallitsi.
En voi sanoa miten kauvan tämä hiljainen rukous kesti. Muistan vaan elävästi sen kummallisen liikkeen, mikä sen loputtua seurasi, kun Mr. Moody ilmoitti laulun. Koko tässä kuulijajoukossa löytyi vain aniharvoja, joilla ei ollut laulukirjoja, sillä ensimmäisestä kokouksesta saakka Brooklynissä 2 p. lokak. olivat Moody- ja Sankey-laulukirjat tulleet käytäntöön. Ja kun nyt pyynti "yhtymään lauluun" lausuttiin, ja evankelista ilmoitti yhden näiden herätyslaulujen numeron, alkoi kymmenentuhatta kättä selailla laulukirjojen lehtiä, synnyttäen äänen, mikä muistutti tuulen suhinaa puissa myrskyn lähestyessä. Mr. Sankey istuutui pienten urkujen luo puhujalavan etupuolessa ja otti laulun johdon käsiinsä…
Puhujalavalta tuli Mr. Moody ojennetuin käsin ales, ja kun hän käveli käytäviä pitkin, nousi henkilöitä siellä täällä ja läksivät päät ales painuneina kyselyhuoneisiin johtavia ovia kohti. Näiden ovien sisäpuolelle emme tahdo heitä seurata. Sen vaan tiedän, että näissä huoneissa odotteli joukko vakavia miehiä ja naisia kaikkia niitä, joita raskautetut omattunnot sinne ajoivat. Tiedän, että he polvistuivat rukoukseen, ja että rakkauden ja osanoton sanoja kuiskailtiin heidän korviinsa, ja muistan nähneeni ihmisiä tulevan sieltä ulos ilosta loistavilla kasvoilla; mutta emme tässä käy lähemmin kääntyneiden syntisten persoonallisia kokemuksia kertomaan. Me koetamme vaan kuvata seurakuntaa, jota jokin syvempi kuin maallinen innostus, veljellinen rakkaus tai isänmaanrakkaus on liikuttanut.
Kolme kokousta päivässä — toisinaan vaikka harvemmin viisi — on se päivätyö, minkä nämä evankelistat ovat ottaneet tehdäkseen. Monena iltapäivänä on vaan naisilla pääsy Hippodromiin. He istuvat taajaan sullottuina lattiasta aina ylös ylimmille penkeille asti, niin että hattujen töyhdöt koskettelevat kattoparruja. "Rukoilkaa mieheni edestä!" "Rukoilkaa poikani edestä!" "Rukoilkaa veljeni edestä!" sopertavat he vapisevalla äänellä. "Rukoilkaa minun edestäni!" pyytää eräs, jonka poskille ei kenties tämän perästä enää koskaan tule ihoväriä, ja jonka jalat tästälähin tulevat astelemaan parempia teitä.
Illalla on näky vielä ihmeellisempi, sillä silloin ovat miehet — vahvat vanhat ja nuoret miehet — ottaneet salin haltuunsa. Näissä kokouksissa on Mr. Moody oikeassa ilmanalassaan. Yksitoista tuhatta miestä istui taajaan ahdattuina eräässä näistä iltakokouksista maalis- ja huhtikuussa kaksikymmentä neljä vuotta sitten tuossa vanhassa Hippodromissa. Kaasuliekit valaisevat heidän innokkaita kasvojaan. Ei mikään valtiollinen kokous ole milloinkaan sellaista näkyä tarjonnut. Tuhannet nousevat huutaen: "Minä tahdon! Minä tahdon!" kun heitä kehoitetaan asettumaan uskovaisten riveihin. "Amen, amen", kaikuu yhteislaukausten tavoin läpi huoneen, ja toisinaan ilmenee uskonnollinen innostus niin valtavana, että pitkiä hetkiä täytyy viettää hiljaisessa rukouksessa, jos mielii pitää velan tuntoon heränneitä kohtuullisten itsensähillitsemisrajojen sisällä.
Useimmat niistä, jotka todellisesti saatettiin Kristuksen yhteyteen näiden kokousten aikana v:na 1876-1881, jäivät Moodylle tuntemattomiksi. Tämänlaisesta statistiikasta hän ei pitänyt. Kun muuan pappi hiljattain kysyi häneltä, kuinka monta sielua hänen saarnansa kautta oli kääntynyt, vastasi hän:
"Sitä minä en tiedä. Jumalalle olkoon kiitos, että minä pääsen siitä!
Minä en ole se, joka kirjoitan Karitsan elämän-kirjaa".