YHDEKSÄS LUKU.
Mr. Moodyn ensimmäinen käynti Englannissa ja Europan mannermaalla v. 1867.
Vuonna 1867 määräsi lääkäri, että Mrs. Moodyn, jota vaivasi pitkällinen yskä, oli lähdettävä merimatkalle. Koska Mr. Moody hartaasti halusi tavata pastori C. H. Spurgeonia ja Mr. Georg Mülleriä, päätettiin, että he matkustaisivat Englantiin. He lähtivät 22 p, helmikuuta samana vuonna matkaan.
Tähän aikaan ei Mr. Moodya ylipäänsä tunnettu Englannissa, paitsi niiden ystävien keskuudessa, jotka olivat käyneet Amerikassa. Eräs näistä oli Fountain J. Hartley, "the London Sabhath-school Union" yhdistyksen sihteeri, joka pyysi Mr. Moodya puhumaan eräässä vuosikokouksessa Exeter Hallissa. Mr. Moody valittiin lausumaan kokouksen kiitoksen illan puheenjohtajalle, jona tässä tilaisuudessa oli tuo hyvin tunnettu kreivi Shaftesbury.
Kokouksen loppupuolella jätti puheenjohtaja paikkansa varapuheenjohtajalle, jotta mainittu ehdoitus voitaisi tehdä. Varapuheenjohtaja ilmoitti, että he ilolla lausuivat "amerikkalaisen serkkunsa, pastori Moodyn Chicagosta" tervetulleeksi, ja tämä "esiintoisi nyt heidän kiitoksensa jalolle kreiville", joka tässä tilaisuudessa oli puheenjohtajana toiminut.
Tämä oli aivan Mr. Moodyn ohjelman ulkopuolella. Raikkaalla suoruudella ja lainkaan välittämättä tavallisista tavoista ja tyhjänaikaisista kohteliaisuuksista, hämmästytti Mr. Moody seurakuntaa seuraavalla rohkealla puheella:
"Puheenjohtaja on tehnyt kaksi erehdystä. Ensiksikin en lainkaan ole mikään 'pastori' Moody. Olen vain D. L. Moody, pyhäkouluopettaja. Ja toiseksi en ole teidän 'amerikkalainen serkkunne'. Jumalan armosta olen teidän veljenne, joka yhdessä teidän kanssanne otan osaa Isämme työhön hänen lastensa eteen".
"Ja mitä taas kiitoksen esittämiseen tulee 'jalolle kreiville' siitä, että hän on ollut puheenjohtajanamme tänä iltana, niin en käsitä, miksi häntä kiittäisimme enemmän kuin hänkään meitä. Kerran kun tahdottiin kiittää Mr. Lincolnia, joka oli johtanut erästä kokousta Illinois maakunnassa, kieltäytyi hän sitä vastaanottamasta. Hän sanoi koettaneensa tehdä velvollisuutensa samoinkuin hekin. Hänestä siis kummatkin olivat tehtävänsä suorittaneet".
Tätä kuullessaan istuivat Mr. Moodyn kuulijat hämmästyksestä sanattomina. Uutuus siinä viehätti heitä, ja siitä hetkestä voitti Mr. Moody kerrassaan englantilaiset kuulijansa puolelleen.
Ennen pitkää löysi hän N.M.K.Y. Aldersgate Streeti'llä ja puhui sellaisella uutuuden viehätyksellä ja sellaisella voimalla kokemuksistaan evankelistana Chicagossa, että hän voitti kaikki, jotka häntä kuulivat. Kertomus hänen ennen kuulumattomasta, omituisesta tavastaan koettaa pelastaa Chicagon raakoja ja laittomia lapsia herätti suurta huomiota.
Mr. Moody kävi Mr. Spurgeonin puheilla, vaan ei voinut saada häntä myöntymään Amerikassa käymään. Bristoliin hän myös matkusti. "Bristol", kirjoitti hän äidilleen, "on se paikka, johon Georg Müllerin suuret koulut orpolapsille ovat sijoitetut. Hänellä on viisitoista sataa lasta kodissaan, mutta hän ei milloinkaan pyydä keltään ihmiseltä penniäkään niiden ylläpidoksi. Hän kääntyy Jumalan puoleen, ja Jumala lähettää hänelle rahoja. On ihmeellistä nähdä, mitä Jumala voi rukousihmisen kautta vaikuttaa".
Ennen lähtöä New-Yorkista oli eräs ystävä mitä innokkaimmin neuvonut häntä, ettei hän jättäisi käymättä lähetyssaarnaajavanhuksen T:ri Duffin luona, sekä kehoittanut häntä tutustumaan T:ri Guthrie'n vaikutukseen Edinburgissa. Sinne suuntasi siis Mr. Moody matkansa. Alkuperäiset tarkoituksensa hän ei nähnyt toteutuvan, mutta sai sen sijaan tilaisuuden esiintyä eräänä iltana "Free Assembly Hall'issa", jossa hän tapasi monta etevää kristittyä.
Ainoa erityistä huomiota herättävä paikka, jossa Mr. Moody matkallaan kävi, oli Pariisi, johon hän viikon ajaksi läksi vaimoineen päästäkseen Englannin rasittavasta ilmanalasta. Hän käytti ajan kaupungin katselemiseen. Pariisin näyttely oli juuri silloin parhaillaan.
Hänen vaikutuksensa Englannin uskonnolliseen elämään sai pysyväisen merkityksen sen kautta, että hän järjesti samanlaiset puolipäivärukouskokoukset N.M.K.Y:n huoneustossa Aldersgate Street'illä kuin ne, joita Chicagossa pidettiin. "Olen lähettänyt sinulle kertomuksen niistä päivittäisistä rukouskokouksista, joita vihdoinkin täällä olen saanut toimeen", kirjoitti hän äidilleen. "Ne ovat saavuttaneet suurta menestystä, ja nyt aletaan samanlaisia pitämään eri osissa kaupunkia. Toivon, että niistä koituu paljon hyötyä. Niitä järjestetään myöskin eri osiin maata".