KYMMENES LUKU.
Mr. Moodyn ja Mr. Sankeyn ensimmäinen kohtaaminen.
Mr. Sankeyn ja Mr. Moodyn ensimmäisen kohtaamisen kertoi edellinen käydessään Philadelphiassa kohta sen perästä, kun maailma oli saanut tiedon siitä, että se oli kadottanut yhden suurimmista evankelistoistaan. Oli vuosi 1870, kun kaksi miestä matkusti Indianopolis nimiseen kaupunkiin, ollakseen läsnä siinä kansainvälisessä kokouksessa, jonka N.M.K.Y. sinne oli järjestänyt. Toinen niistä oli Dwight L. Moody, joka tuli Chicagosta; toinen Ira D. Sankey, jonka asuntopaikka oli Newcastle, Pa.
He olivat kuulleet toisistaan puhuttavan, vaan eivät milloinkaan olleet tavanneet. Moody oli jo jossain määrässä puhujana tunnettu, Sankey samoin kykynsä kautta laululla voittaa sieluja, vaan ei toisella enemmän kuin toisellakaan tässä tilaisuudessa ollut johtajien joukossa mitään huomattavaa sijaa. Sankey oli tähän aikaan valtion virkamiehenä Pennsylvaniassa, jossa hänellä siviliosastossa oli paikka 1500 dollarin vuotuisella palkalla. Hänen hengellinen vaikutuksensa oli siihen saakka rajoittunut siihen, mitä hän joutohetkinä ennätti toimia.
Sankey oli siksi paljon kuullut Moodysta, että hän oli utelijas näkemään ja kuulemaan häntä, ja kokoukseen tullessaan, rupesi hän heti tähystelemään ympärilleen, nähdäkseen nuorukaista Chicagosta. Saapuessaan musikaaliseen akatemiaan, jossa kokousta pidettiin, asettui hän istumaan lähellä alinta uloskäytävää. Hän odotti ja kuunteli tunnin ajan, mutta täytyi lähteä sieltä kuulematta edes sen henkilön nimeäkään mainittavan, jota hän tavoitti.
Harvat ihmiset näkyivät tuntevan Moodya persoonallisesti tai edes huhujakaan myöten. Sittemmin sai hän kuulla Moodyn istuneen aivan lähellä sitä paikkaa, jossa Sankey kokousta avattaessa oli. Kumpikaan heistä ei esiintynyt, sillä ohjelma käsitti vain enemmän tunnettuja nimiä.
Nämä molemmat miehet kohtasivat toisensa vasta toisena tai kolmantena päivänä tulonsa jälkeen Indianopolikseen, ja silloinkin sangen omituisissa olosuhteissa. Ilmoitettiin, että "Mr. Moody Chicagosta" johtaisi erästä rukouskokousta kl. 6 aamulla eräässä pienessä huoneessa musikaalisen akatemian lähistössä. Varhaisesta aamuhetkestä huolimatta, päätti Sankey käyttää tilaisuutta nähdäkseen ja kuullakseen miestä, jota hän ei tähän asti ollut tavannut.
Matka rukouskokouksen pitopaikkaan oli paljon pitempi, kuin Sankey oli aavistanut, ja kun hän pääsi perille, oli kokous jo puolivälissä. Hän löysi paikan "amen nurkassa", kuten hän lausui, ja istuutui siihen. Hän oli tuskin istunut, kun joku kosketti häntä käsivarteen, ja kääntyessään katsomaan huomasi hän istuvansa pastori Robert Mc Millenin vieressä, jonka kanssa hän sattui olemaan hyvä tuttava.
Mc Millen pyysi Sankeyta johtamaan laulua, koska ei löytynyt ketään, joka siihen kykeni. Sangen pitkäveteisen rukouksen loputtua nyökkäsi Mc Millen Sankeylle sekä pyysi häntä aloittamaan laulun. Muuta pyyntiä odottamatta, nousi nuori Sankey ja lauloi erinomaisella tunteella:
"On verilähde sydämen
Avattu Jeesuksen
Ja siinä kurjin syntinen
Saa uuden sydämen".
Seurakunta unhoitti yhtyä kuoroon ja Sankey lopetti laulun yksin. Kokouksen lopussa pyysi Mc Millen Sankeyta tulemaan esille, niin hän esittelisi häntä Moodylle. Asetuttiin pitkään jonoon, joka verkalleen eteni huoneen etupuolta kohti, jossa Moody seisoi. Kun Sankey pääsi Moodyn läheisyyteen, astui tämä esiin ja tarttui hänen käteensä.
"Mistä Te olette?" kysyi Moody.
"Pennsylvaniasta", vastasi Sankey.
"Nainut vai naimaton?"
"Nainut. Minulla on vaimo ja yksi lapsi".
"Millä Te elätätte itseänne?"
"Olen hallituksen palveluksessa".
Koko ajan piti Moody Sankeyta kädestä. Katsoen häntä kasvoihin terävillä, mustilla silmillään lausui Moody:
"Hyvä, Teidän tulee luopua toimestanne".
Sankey seisoi hämmästyneenä eikä voinut käsittää, mitä Moody sillä tarkoitti, että hän jättäisi toimen, joka hänestä oli erinomainen ja joka hänelle tuotti runsaan tulon. Hän hämmästyi niin, ettei hän voinut vastata sanaakaan. Mutta Moody selitti tarkoituksensa:
"Teidän tulee jättää toimenne ja yhtyä minuun. Te olette juuri se henkilö, jota kauvan olen etsinyt. Tahdon että matkustatte kanssani, niin Te voitte laulaa ja minä puhun".
Sankey oli nyt osaksi toipunut hämmästyksestään, mutta kysymys toimensa hylkäämisestä jonkun epävarman eteen oli liiaksi tärkeä, ja hän pyysi senvuoksi ajatusaikaa. Moody kysyi, tahtoiko hän lähteä hänen kanssaan panemaan asia rukouksessa Jumalan eteen, ja kohtelijaisuudesta suostui Sankey siihen. Moody rukoili, että Sankey näkisi, että hänen tuli käydä ehdotettua tietä, mutta Sankey pani sisässään sitä vastaan. He erkanivat ja Sankey palasi asuntoonsa Moodyn rukouksesta tosin liikutettuna, mutta vieläkin epävarmana. Tämä tapahtui sunnuntaina. Koko päivän ja seuraavan yön ajatteli Sankey Moodyn sanoja, mutta seuraavana aamuna oli hän vieläkin yhtä haluton jättämään tointaan kuukauspalkkoineen.
Juuri kun hän oli valmis vetäytymään syrjään, sai hän kortin. Katsoessaan sitä, huomasi hän sen olevan Mr. Moodylta, joka pyysi häntä kohtaamaan itseään kl. 6 iltapäivällä eräässä määrätyssä kadunkulmassa. Tietämättä, mitä Mr. Moody tahtoi, kirjoitti Sankey kortin takasivulle myöntävän vastauksen ja lähetti sen takaisin Moodylle. Muutamien ystävien kera oli hän kl. 6 sovitulla paikalla ja jonkun hetken kuluttua saapui Moody.
Pysähtymättä lainkaan heidän kanssaan puhelemaan, meni Moody heidän ohitsensa erääsen läheiseen kauppapuotiin sekä pyysi tyhjää laatikkoa lainaksi. Hän saikin sellaisen ja vieritti tuon suuren laatikon kadulle sekä asetti sen kadunkulmaan. Sitte kutsui hän Sankeyn erikseen ja pyysi häntä nousemaan laatikolle laulamaan joku laulu. Sankey suostui, ja kun hän oli laulanut pari laulua, kiipesi Moody laatikolle ja rupesi saarnaamaan. Työmiehet olivat juuri kotimatkalla myllyiltä ja tehtaista, ja ennen pitkää oli Moodylla suuri kuulijakunta. Sankey sanoo, että Moody sillä kertaa saarnasi laatikon päällä voimalla sellaisella, jolla hän ei sittemmin koskaan kuullut hänen puhuvan.
Joukko seisoi hämmästyksen valtaamana, samalla kuin sanat tulvailivat Moodyn huulilta ihmeteltävän voimakkaasti ja helposti. Puhuttuaan noin viisitoista minuuttia, hyppäsi hän alas laatikolta ja ilmoitti omin päinsä pitävänsä kokouksen musikaalisessa akatemiassa, ja sinne pyysi hän kansajoukkoa seuraamaan itseään. Käsi kädessä marssivat Moody ja Sankey pitkin katua ja samalla laulettiin laulu toisensa jälkeen. Kansajoukko seurasi heitä kintereillä, ja miehet eväskonttineen unohtivat lähteä kotiin, niin kokonaan oli laatikon päällä pidetty saarna heidät hurmannut.
Tästä marssista selitti Sankey, että se oli hänen ensimmäinen kokemuksensa pelastussotilaana. Parissa minuutissa oli musikaalinen akatemia kuulijoita täynnä ja Moody piti huolta siitä, että työmiehet työmekoissaan ensin saivat istuimet, ennenkuin hän meni ylös lavalle puhumaan.
Hänen toinen esitelmänsä oli yhtä jännittävä kuin ensimmäinenkin oli ollut, jonka hän piti kadunkulmassa, eikä kokous loppunut ennenkuin edustajat tulivat iltakokoustaan pitämään. Sankey oli vieläkin epävarma, kun Moody toistamiseen nosti kysymyksen heidän yhteistyöstään. Kuitenkin suostui hän tarjomukseen viettää viikko yhdessä Moodyn kanssa, ja ennenkuin tämä viikko oli kulunut, oli hän jättänyt erohakemuksensa Hugh Mc Cullough'ille, joka siihen aikaan oli valtiovarain-osaston sihteerinä, ja muuan sotilas, joka oli istunut vankina Libby Prisonissa, sai Sankeyn paikan.