Neljäs kohtaus.
Sama paikka.
(Antipholus Ephesolainen ja vanginvartija tulevat.)
ANTIPHOLUS EPH.
Mies, ole huoletta: en minä karkaa;
Kyll' ennen lähtöäni kätees annan
Sen summan, josta olen vangittu.
Pahalla pääll' on tänään vaimoni;
Ei vähällä hän sananviejää usko.
Ett' Ephesossa minut vangitaan,
Se, näet, kuuluu pahalt' eukon korvaan.
(Dromio Ephesolainen tulee, kädessä köydenpää.)
Tuoss' orjani; hän varmaan rahat tuo. —
No, toitko mitä panin sinun tuomaan?
DROMIO EPH.
Tuoss' on; se riittää kaikki maksamaan.
ANTIPHOLUS EPH.
Mut' miss' on rahat?
DROMIO EPH.
He, rahat köydest' annoin, hyvä herra.
ANTIPHOLUS EPH.
Viissataa tukaattia köydestä?
DROMIO EPH.
Viissataa lisää sillä rahall' ostan.
ANTIPHOLUS EPH.
Mik' oli sinun määrä tuoda, lurjus?
DROMIO EPH. Määrä oli tuoda köydenpää, ja nyt olen sen määrän päässä.
ANTIPHOLUS EPH. Ja määrän päässä tuon saat tuliaisiks.
(Lyö häntä.)
VANGINVARTIJA. Ah, kärsivällisyyttä, hyvä herra!
DROMIO EPH. Minä se kärsivällisyyttä tarvitsen, minä se hädässä olen.
VANGINVARTIJA. Mies hyvä, kieltäs hillitse.
DROMIO EPH. Kehoittakaa pikemmin häntä hillitsemään kättään.
ANTIPHOLUS EPH. Senkin äpärä, tunnoton konna!
DROMIO EPH. Hyvä, jos olisin tunnoton, ett'en tuntisi iskujanne.
ANTIPHOLUS EPH. Sinussa ei tunnu muu kuin iskut, enempää kuin aasissakaan.
DROMIO EPH. Aasi olen tosiaankin; te olette minua korvista vetänyt. — Olen palvellut häntä syntymähetkestäni tähän hetkeen asti, enkä ole muuta hänen kädestään saanut kuin iskuja. Kun minun on kylmä, lämmittää hän minua selkäsaunalla; kun minun on lämmin, jäähdyttää hän minua selkäsaunalla; sillä herättää, kun nukun; sillä ajaa nousemaan, kun istun; sillä työntää ovesta, kun menen ulos; sillä tervehtii, kun tulen kotiin; sitä kannan seljässäni, kuin kerjäläis-akka kakaraansa; ja kun hän on minut raajarikoksi hakannut, saan vielä mennä raipat selässä ovelta ovelle kerjäämään.
ANTIPHOLUS EPH.
Mua seuratkaa nyt; tuoss' on vaimoni.
(Adriana, Luciana, huvinainen ja koulumestari Tollo tulevat.)
DROMIO EPH. Rouva hyvä, respice finem, ajatelkaa loppupäätä, tai paremmin papukaijan ennustusta: "Varo köydenpäätä."
ANTIPHOLUS EPH. Vieläkö siinä jaarittelet?
(Lyö häntä.)
HUVINAINEN.
Sanokaa: eikö puolisonne hullu?
ADRIANA.
Tuo raaka teko sitä todistaa. —
Te Tollo tohtori, te tenhomies,
Tajuunsa jälleen hänet saattakaa,
Niin teille annan mitä haluatte.
LUCIANA.
Voi, kuink' on katse palava ja tuima!
HUVINAINEN.
Kas, kuinka raivosta hän vapisee!
TOLLO.
Kätenne tuokaa, niin saan koittaa suonta.
ANTIPHOLUS EPH.
Tuoss' on se, sillä korvianne koitan.
(Lyö häntä korvalle.)
TOLLO.
Sa, saatana, mi tuossa miehess' asut,
Pyhästi sua manaan, väisty pois!
Pois pimeyden valtakuntaas oiti!
Sua manaan taivaan kaikkein pyhäin kautta.
ANTIPHOLUS EPH.
Höperö velho, vait! En ole hullu.
ADRIANA.
Oi, josp' et oisi, kurja sielu-parka!
ANTIPHOLUS EPH.
Haa, nukke, nuoko liiketuttavasi?
Tuo saframiko-naama sinun kanssas
Mun talossani tänään söi ja mässäs,
Syyn tiedossa kun ovi suljettiin,
Ja kiellettiin mult' omaan taloon pääsy?
ADRIANA.
Kotona, armas, söit, sen taivas tietää.
Oi, jospa oisit kotiin jäänytkin,
Niin juorut välttäisit ja julkipilkat!
ANTIPHOLUS EPH.
Kotona söinkö? Sano sinä, lurjus.
DROMIO EPH.
Kotona ette syönyt, se on vissi.
ANTIPHOLUS EPH.
Kadulle jäinhän? Lukossahan ovi?
DROMIO EPH.
Kadulle jäitte, pardy, lukoss' ovi.
ANTIPHOLUS EPH.
Siin' eikö itse hän mua haukkunut?
DROMIO EPH.
Sans fable, itse siinä teitä haukkui.
ANTIPHOLUS EPH.
Ja kyökkyrikin tiuskaili ja ilkkui?
DROMIO EPH.
Niin oikein, kyökkivestaali se ilkkui.
ANTIPHOLUS EPH.
Ja enkö vihoissani sieltä mennyt?
DROMIO EPH.
Se varma, todistaa sen voivat luuni;
Se vihan vimma niissä vielä tuntuu.
ADRIANA.
Hyväkö puoltaa moista hulluutta?
TOLLO.
Ei haittaakaan; mies tuntee herrans' oikut,
Ja myöntymällä vimmaa viihdyttää.
ANTIPHOLUS EPH.
Sa panit sepän vangitsemaan minut.
ADRIANA.
Lähetin sulle Dromion kanssa rahat,
Jotk' oli kiire saada lunnaiksesi.
DROMIO EPH.
Mun kanssani! Kai hyvä oli tahto,
Mut rahaa min' en saanut riunaakaan.
ANTIPHOLUS EPH.
Menithän rahakukkaroa perään?
ADRIANA.
Niin, luokseni hän tuli, ja sen annoin.
LUCIANA.
Ja minä tiedän, että se on totta.
DROMIO EPH.
Jumala tietäköön ja köytyri,
Ett' toimekseni sain vain köyden-oston.
TOLLO.
Ne ovat hullut, renki niinkuin herra,
Sit' ontto, kuollut katse osoittaa;
Ne pitää köyttää, mustaan koppiin panna.
ANTIPHOLUS EPH.
Miks tänään multa oven suljit sinä? —
(Dromiolle.)
Ja sinä miksi salaat rahapussin?
ADRIANA.
Mies rakas, ovea en sulkenut.
DROMIO EPH.
Ja, rakas herra, min' en rahaa saanut;
Mut ovi meiltä suljettiin, se totta.
ADRIANA.
Valetta kumpikin, sa viekas konna!
ANTIPHOLUS EPH.
Valetta sun on kaikki, viekas narttu!
Kirottuun roskajoukkoon liittäydyt
Minusta tehdäksesi halpaa pilkkaa.
Mut kynsin revin päästäs silmäs nuo,
Joit' ilahuttaa moinen rietas leikki.
ADRIANA.
Sitokaa hänet, ettei liki pääse!
TOLLO.
Apua tänne! Lisää väkeä!
Väkevä hänessä on paholainen.
LUCIANA.
Voi, raukkaa, kuink' on kalman kalvas katse!
(Kolme, neljä miestä tulee sisään, ja
sitovat Antipholuksen ja Dromion.)
ANTIPHOLUS EPH.
Mun tapatteko? — Vanginvartija,
Min' olen vankis; sallitko sa noiden
Pois minut ryöstää?
VANGINVARTIJA.
Miehet, päästäkää.
Mun vankini hän on, hänt' ette saa.
TOLLO.
Sitokaa tuokin mies; on hullu hänkin.
ADRIANA.
Mit' aiot sinä, tyhmä kruunun mies?
Ilosi onko nähdä kurjan raukan
Tekevän haittaa, turmaa itselleen?
VANGINVARTIJA.
Hän mun on vankini; jos hänet heitän,
Saan itse maksaa hänen velkansa.
ADRIANA.
Kaikk' ennen lähtöäni sulle suorin.
Nyt saata minut saamamiehen luo,
Ja kun saan tietää, mist' on velka tullut,
Niin maksan sen. — Te, hyvä tohtori,
Pitäkää huolta, että säilyyn hänet
Kotiini viedään. — Päivää onnetonta!
ANTIPHOLUS EPH.
Niin, luuskaa onnetonta!
DROMIO EPH.
Herra, näin jouduin teidän tähden kiinnitykseen.
ANTIPHOLUS EPH.
He, huuti, konna! Raivoonko mun saatat?
DROMIO EPH.
No, suottako te kiinni jouduitte?
Raivotkaa, huutakaa vain perkeleitä!
LUCIANA.
Nuo sieluparat, kuinka hourivat!
ADRIANA.
Pois hänet viekää. — Sisko, tule mukaan.
(Antipholus Ephesolainen, Dromio Ephesolainen,
Tollo ja palvelijat menevät.)
Sanokaa, kuka hänet tyrmään vaati?
VANGINVARTIJA.
Angelo, kultaseppä. Onko tuttu?
ADRIANA.
Hyvinkin tunnen. Kuinka suur' on summa?
VANGINVARTIJA.
Kakssataa tukaattia.
ADRIANA.
Mistä velka?
VANGINVARTIJA.
Vitjoista, jotka miehenne on saanut.
HUVINAINEN.
Kun puolisonne tänään raivossaan
Kotiini tuli ja vei sormukseni —
Se sormus hällä sormess' oli äsken —
Niin heti näin sen jälkeen hällä vitjat.
ADRIANA.
Voi olla, mutta minä niit' en nähnyt. —
Mies, saata minut kultasepän luo;
Mun täytyy tästä saada täysi selvä.
(Antipholus Syrakusalainen, paljastettu miekka
kädessä, ja Dromio Syrakusalainen tulevat.)
LUCIANA.
Jes' auttakoon! Nyt ovat päässeet irti!
ADRIANA.
Ja miekat paljaina! Hoi, apua!
Sitokaa heidät.
VANGINVARTIJA.
Pois! Meit' uhkaa surma.
(Adriana, Luciana ja vanginvartija juoksevat pois.)
ANTIPHOLUS SYR.
Kas vain, nuo noidat miekkaa pelkäävät!
DROMIO SYR.
Pois karkas hän, jok' aikoi vaimoksenne.
ANTIPHOLUS SYR.
Pois Kentauriin! Sielt' ota tavaramme.
Eheinä jos vain pääsisimme laivaan!
DROMIO SYR. Mitä jos jäisimme tänne yöksi; eivät varmaankaan tee meille mitään pahaa. Näittehän, että puhuttelevat meitä ystävällisesti ja antavat meille kultaa. Minusta he ovat niin hyvänluontoista väkeä, että, jos tuota hupsua ihravuorta ei olisi, joka vaatii minua miehekseen, olisin vallan halukas jäämään tänne ja rupeamaan poppamieheksi.
ANTIPHOLUS SYR.
En mistään hinnast' yöksi tänne jää.
Pois joutuin, laita laivaan tavaramme!
(Menevät.)