Kolmas kohtaus.
Sama paikka.
(Antipholus Syrakusalainen tulee.)
ANTIPHOLUS SYR.
Jos kenen kohtaan, hän mua tervehtii,
Ikäänkuin tuttavaa ja ystävätä;
Ja kaikki kutsuvat mua nimeltä.
Ken kultaa tarjoilee, ken luokseen pyytää,
Ken hyväst' avustani kiittelee,
Ken kaupittelee mulle tavaroitaan.
Mua räätäl' äsken kutsui puotiinsa
Ja näytti silkkiä, jot' oli mulle
Hän ostanut, ja otti vaatteen mittaa.
Nää varmaan kuvittelun lumeit' on,
Tai asuu täällä Lapin loihtijoita.
(Dromio Syrakusalainen tulee.)
DROMIO SYR. Tässä on se kulta, jota käskitte minun noutaa. Mihin olette pannut sen uuspukuisen vanhan Aatamin kuvan?
ANTIPHOLUS SYR. Mitä kultaa tämä? Mistä Aatamista puhut?
DROMIO SYR. En siitä Aatamista, joka työnnettiin paratiisista, vaan siitä Aatamista, joka työntää tyrmään; joka käy sen vasikan nahoissa, joka tapettiin tuhlaajapojan tuliaisiksi; joka kulki perässänne kuin paha enkeli ja vaati teitä luopumaan vapaudestanne.
ANTIPHOLUS SYR. En ymmärrä sinua.
DROMIO SYR. Vai ette? No, sehän on selvä juttu. Häntä tarkoitan, joka tuli niinkuin paasiviulu nahkakotelossa; sitä miestä, nähkääs, joka väsyneille herrasmiehille tarjoo käsikynkkäänsä ja pyytää sisään lepäämään; joka säälii kaikkia repaleisia ja antaa heille oikein tyrnävän puvun; joka panee parhaansa tehdäkseen pampullaan suurempia urotöitä kuin maurilainen keihäällään.
ANTIPHOLUS SYR. Mitä? Tarkoitatko poliisimiestä?
DROMIO SYR. Niin, sellaista suorasukaista kruununmiestä, joka panee siteisiin jokaisen, joka ei tee suoraksi sitoumuksiaan; joka aina luulee, että ollaan makuulle menossa ja sanoo: "Jääkää rauhaan!"
ANTIPHOLUS SYR. Anna sinäkin tyhmyytesi jäädä rauhaan. Lähteekö laiva tänä iltana? Pääsemmekö matkaan?
DROMIO SYR. Toinhan, hyvä herra, jo tunti sitten teille sanan, että parkkilaiva Sukkela lähtee tänä iltana, mutta silloin teidät kruununmies pidätti, niin että nyt saatte odottaa pursilaiva Viivytystä. Tässä ovat ne enkelit, jotka käskitte minun tuoda lunnaiksenne.
ANTIPHOLUS SYR.
Mies hassahtanut on; niinikään minä.
Me vaellamme täällä lumeissa.
Josp' armon vallat meitä täältä auttais!
(Eräs huvinainen tulee.)
HUVINAINEN.
Antipholus, haa, tapasinpa teidät!
Näen että löysitte jo kultasepän.
Ne nuoko mulle lupaamanne vitjat?
ANTIPHOLUS SYR.
Pois, saatana! Ja älä mua kiusaa!
DROMIO SYR.
Herra, onko tuo neiti Saatana?
ANTIPHOLUS SYR. On itse perkele.
DROMIO SYR. Vielä pahempikin: hän on kiron isän isoäiti, ja kulkee valkeissa vaatteissa niinkuin siipat ainakin; siitä tulee, että siipat, kun sanovat: "minä kirottu", tarkoittavat: "minä valkeuden lapsi". On kirjoitettu että he näkyvät ihmisille valkeuden enkeleinä; valkeus on tulen vaikuttama, ja tuli polttaa; ergo, tuollaiset valkeat mamselit polttavat. Älkää menkö häntä liki.
HUVINAINEN.
Olette hauskat, herra sekä renki.
Pois tulkaa; vielä kerran ruokailkaamme.
DROMIO SYR. Herra, jos toivotte saavanne liemiruokaa, niin tilatkaa itsellenne pitkä lusikka.
ANTIPHOLUS SYR. Miksi niin, Dromio?
DROMIO SYR. Sillä, joka pirun kanssa syö, pitää olla pitkä lusikka.
ANTIPHOLUS SYR.
Pois, perkele! Vai ruokailusta haastat?
Sin' olet noita, niinkuin kaikki muut.
Pois sinut manaan: jätä minut, mene!
HUVINAINEN.
Pois sormus, jonka pöydäss' otitte,
Tai kiiltokivestäni vitjat mulle;
Pois silloin menen enkä teitä häiri.
DROMIO SYR.
Pirulle muuten kelpaa kynnenvuolu,
Hius, oljenkorsi, veritilkka, neula,
Tai pähkinä, tai kirsimarjan sydän;
Mut tuo on ahneempi, hän vaatii vitjat.
Varokaa; hän jos vitjat saa, niin piru
Sen räminällä meidät säikyttää.
HUVINAINEN.
Ma pyydän herra: sormus taikka vitjat!
Noin ettehän te mua pettää voi!
ANTIPHOLUS SYR.
Pakene, noita! — Tule, Dromio, pois!
DROMIO SYR.
"Pois, prameus!" sanoi riikinkukko; se teille, neiti, opiks ois.
(Antipholus Syrakusalainen ja Dromio Syrakusalainen menevät.)
HUVINAINEN.
Antipholus on, todentotta, hullu,
Noin tuhmasti ei muuten käyttäytyis.
Vei viidensadan markan sormukseni
Ja mulle siitä vitjat lupasi;
Nyt multa kieltää toisen sekä toisen.
Syy, miksi häntä hulluks arvelen, —
Vaikk' äskeistä en vimmaans' ottais lukuun —
On hassut pöytäpuheensa, kun sanoi
Ett' oma ovi hältä suljettiin.
Nuo puuskat hänen vaimons' ehkä tuntee
Ja oven hältä sulki tahallaan.
Nyt paras rientää hänen kotiinsa
Ja väittää rouvalle, ett' asuntooni
Hän hyökkäs raivossaan ja väkisin
Vei sormukseni. Paras koittaa tätä:
En viittäsataa markkaa hevin jätä.
(Menee.)