Toinen kohtaus.
Sama paikka.
(Luciana ja Antipholus Syrakusalainen tulevat.)
LUCIANA.
Antipholus, noin yljän tehtävät
Sa unhotatko? Lemmen keväimessä
Jo lemmen aaluvatko hävität?
Noin lempi kuihtuuko jo heitiessä?
Jos kullan tähden sisareni nait,
Niin kullan tähden häntä helli myös.
Jos muita hyväilet, niin ole vait
Ja ulkokiilloin peitä pahat työs.
Sit' ei saa havaita sun silmistäs;
Häpyäs älä huuda maailmalle;
Puheissa, menoiss' ole häveljäs
Ja vikas peitä hyveen vaipan alle.
Silm' olkoon kirkas, vaikk' on sydän musta;
Pyhyyden naamus synnillesi luo;
Salassa petä, vältä paljastusta;
Vain tyhmä varas tekons' ilmi tuo.
On kaksoisloukkaus vihkivuode jättää
Ja pöydässä sit' ilmein osoittaa;
Häpeä usein kunniata kättää;
Työn ruman ruma sana suurentaa.
Nais-parka luottamust' on täynnä ihan:
Siis sano, että häntä rakastat;
Muut kätes viekööt, kun vain hän saa hihan;
Hän sua seuraa mihin kuljetat.
Siis palaa hänen luokseen, veli hellä,
Hyväile, vaimoks sano, sopu tee.
On luvallista hiukan teeskennellä,
Jos maire sana riidan ratkaisee.
ANTIPHOLUS SYR.
Ihana impi — nimeäs en tiedä,
Ja ihme että sinä tiedät mun —
Älysi, sulosi ei vertaa siedä,
Sua jumal-olennoksi otaksun.
Mit' aatella ja virkkaa? Mit' on tämä?
Oi, sano, — olen tyhmä tuhkimus,
Älytön houkka, erheen pimittämä —
Selitä sanais sala-arvoitus.
Näin vastoin selvää järkeä mun vietkö
Ihmeitten maahan tuntemattomaan?
Mun uudeks luotko? Jumala sa lietkö?
Minut muuta siis, sua seuraan minne vaan.
Jos olen mikä olen, tiedän että
En ole polon sisaresi mies,
Ei häneen mulla vihkivahviketta;
Vain sinuun, sinuun hehkuu poven lies.
Sireeni kaunis, lauluin älä mua
Sisares kyyneltulviin vajota;
Itselles laula vain; ma palvon sua.
Veen hopeille hiuskultas hajota,
Niin siihen minä vaivun, siihen nukun,
Ja aattelen, kun hekumassa uin:
"Ken kuolee näin, se kuolee hymysuin",
Ja autuaana lemmen syliin hukun.
LUCIANA.
Sa houru oletko, kun puhut noin?
ANTIPHOLUS SYR.
En houru, mutta houreess' olla voin.
LUCIANA.
Se vika johtuu sinun silmistäsi.
ANTIPHOLUS SYR.
Kun katson, aurinko, sun säteitäsi.
LUCIANA.
Jos katsot mitä pitää, seestyy näkö.
ANTIPHOLUS SYR.
Siis, armas, yötäkö ja pimeyttäkö?
LUCIANA.
Sun armaas siskoni on enkä minä.
ANTIPHOLUS SYR.
Niin, siskos sisko.
LUCIANA.
Siskoni, niin.
ANTIPHOLUS SYR.
Sinä,
Sinä itse paremp' olet itseni,
Sydämmeni sydän, silmä silmäni,
Eloni, onneni ja toiveheni,
Maan päällä taivaani ja autuuteni.
LUCIANA.
Tuo kaikk' on siskoni, en minä lain.
ANTIPHOLUS SYR.
No, armas, ole sitte sisko vain.
Sua lemmin; ota, elämäni, ota!
Ei sulla miestä, mull' ei aviota.
Kätesi anna!
LUCIANA.
Hiljaa! Vaiti! Vältä!
Ma noudan siskoni ja kysyn hältä.
(Menee.)
(Dromio Syrakusalainen tulee kiirein.)
ANTIPHOLUS SYR. No, mitä nyt, Dromio? Mihin niin kiireellä juokset?
DROMIO SYR. Tunnetteko minut, herra? Olenko Dromio? Olenko käskyläisenne? Olenko oma itseni?
ANTIPHOLUS SYR. Olet, Dromio olet, käskyläiseni olet, oma itsesi olet.
DROMIO SYR. Olen aasi, olen naisen käskyissä, olen poissa nahoistani.
ANTIPHOLUS SYR. Mitenkä naisen käskyissä? Miten poissa nahoistasi?
DROMIO SYR. Niin, poissa nahoistani, kun olen naisen vallassa, semmoisen, joka tekee vaatimuksia, juoksee perässäni, tahtoo omakseen.
ANTIPHOLUS SYR. Mitä hän sinulta vaatii?
DROMIO SYR. He, samaa mitä te hevoseltanne; tahtoo minua eläimekseen; ei siksi, että minä olen eläin, hän mua tahdo; vaan siksi että itse on sangen eläimellinen luontokappale, siksi hän tekee vaatimuksia.
ANTIPHOLUS SYR. Mikä hän on?
DROMIO SYR. Melko kunnioitusta herättävä ruho; semmoinen, josta ei voi puhua lisäämättä: kunnioittamalla sanoen. Minä teen siinä laihat kaupat, ja kuitenkin hän on sangen lihava pala.
ANTIPHOLUS SYR. Lihava pala? Mitä sillä tarkoitat?
DROMIO SYR. He, hemmetissä, hän on kyökkyri ja läpikotaisin rasvaa; en tiedä mihin muuhun häntä käyttää kuin tehdä hänestä lamppu ja karata hänen luotaan hänen omassa valossaan. Lyön vetoa että hänen rääsynsä ja niihin juuttunut tali kestäisivät palaa kokonaisen Venäjän talven; ja jos hän elää tuomiopäivään, niin palaa hän viikon kauemmin kuin koko maailma.
ANTIPHOLUS SYR. Millainen on hänen hipiänsä?
DROMIO SYR. Musta kuin minun saappaani, mutta niin puhtaat likimainkaan eivät ole hänen kasvonsa; sillä kun hänestä hiki valuu, niin voi siinä nilkkojaan myöten kahlata rasvanliassa.
ANTIPHOLUS SYR. Mutta sen vian voi vedellä auttaa.
DROMIO SYR. Ei, hyvä herra; se on syöpynyt nahkaan; ei Noan vedenpaisumuskaan voisi sitä viruttaa pois.
ANTIPHOLUS SYR. Mikä on hänen nimensä?
DROMIO SYR. Metri; mutta hänen nimensä ja kolme vaaksaa päälle ei riittäisi mitaksi lonkasta lonkkaan.
ANTIPHOLUS SYR. Hän on siis jotenkin leveä?
DROMIO SYR. Ei sen pitempi päästä jalkaan kuin lonkasta lonkkaan. Hän on pyöreä kuin maapallo; siitä voisin löytää maita.
ANTIPHOLUS SYR. Missä ruumiin osassa on Irlanti?
DROMIO SYR. Takapuoliskossa; sen tunnen rämeistä.
ANTIPHOLUS SYR. Entä Skotlanti?
DROMIO SYR. Sen tunnen hedelmättömyydestä; keskellä hänen karkeata kämmentään.
ANTIPHOLUS SYR. Entä Ranska?
DROMIO SYR. Otsassa, joka kuhmuilla varustettuna käy pahkasotaa tukkaa vastaan.
ANTIPHOLUS SYR. Missä Englanti?
DROMIO SYR. Etsiskelin liituvuoria, mutta silmäni ei keksinyt mitään valkoista; luulen kuitenkin että se on hänen poskipäällään, päättäen siitä suolavirrasta, joka juoksi sen ja Ranskan välillä.
ANTIPHOLUS SYR. Entä Espanja?
DROMIO SYR. Sitä tosiaankaan en nähnyt; mutta tunsin sen hänen kuumasta hengestään.
ANTIPHOLUS SYR. Entä missä Amerikka ja Intiat?
DROMIO SYR. Oh, ne ovat hänen nenällään, joka kauttaaltaan rubiineilla, safiireilla ja karbunkeilla koristettuna, kallistuu loistoaarteineen Espanjan kuuman hengen puoleen, joka lähettää kokonaisen armaadan kauppalaivoja noutamaan rahtia hänen nokaltaan.
ANTIPHOLUS SYR. Missä oli Belgia ja Alankomaat?
DROMIO SYR. Hyvä herra, niin syvään en katsellut. Sanalla sanoen, tämä juhta, tämä noita kärtteli minua, kutsui minua Dromioksi, vannoi että olin hänet kihlannut, sanoi mitä salamerkkejä minun on ruumiillani, esimerkiksi pilkku olassa, luomi niskassa, suuri syylä vasemmassa käsivarressa, niin että kauhistuneena juoksin häntä pakoon kuin velhoa. Jos teräksestä ei mun rintani oisi ja sydämmeni uskossa harras, Niin kyökkyrin rakkina oisin nyt, ja mun kädessäni paistinvarras.
ANTIPHOLUS SYR.
Satamaan lähde, Dromio, suoraa päätä;
Jos maalta päin on tuulta vähääkään,
Niin tässä kaupungiss' en ole yötä.
Jos laivaa lähdöss' on, niin tieto tuo;
Turulla kävelen ja sua varron.
Jos kaikki tuntee mun ja min' en ketään,
On paras että matkaan livistetään.
DROMIO SYR.
Niin karhua ei kukaan pakoon vihkaa
Kuin minä tämän naikon naimakihkaa.
(Menee.)
ANTIPHOLUS SYR.
Tää kylä se on ihka noitain pesä;
Siis aika täältä pian päästä pois.
Tuo nainen, joka miehekseen mua väitti,
Mua perin kammottaa. Mut kaunis sisar,
Joll' ihmeellisen viehkeät on sulot
Ja puhe hurmaava ja käytös myöskin,
Milt'ei mun pettämään saa itseni.
Siis ett'ei mua kietois oma ansa,
En kuule hänen tenholaulujansa.
(Angelo tulee.)
ANGELO.
Antipholus!
ANTIPHOLUS SYR.
Niin, se on nimeni.
ANGELO.
Sen hyvin tiedän, herra. Täss' on vitjat.
Ne aioin tuoda teille Piikkisikaan,
Mut täytyi odottaa, ei olleet valmiit.
ANTIPHOLUS SYR.
Mik' aikeenne on? Mitä minä niillä?
ANGELO.
Mitä vain mieli; ne on teitä varten.
ANTIPHOLUS SYR.
Minua? Niit' en ole tilannut.
ANGELO.
Ei kerran, kahdesti, vaan kymmenesti;
Ne viekää kotiin lahjaks rouvallenne;
Käyn illallisen jälkeen luonanne
Ja otan silloin maksun vitjoistani.
ANTIPHOLUS SYR.
Nyt maksu ottakaa, tai muuten pian
Pääsette rahoista ja vitjoista.
ANGELO.
Olette leikkisä. Hyvästi, herra!
(Menee.)
ANTIPHOLUS SYR.
Mut tääpä kummaa, totta toisen kerran!
Vaan niin ei tyhmää miestä, toden totta,
Jok' epäis tarjottua lahjaa ottaa.
Ei täällä hätäpäivää ole kellään,
Kun kadullakin kultaa tyrkytellään.
Mut joutuin Dromiota tapaamaan,
Ja kiirein pois, kun laiva lähtee vaan!
(Menee.)