Ensimmäinen kohtaus.
Tori Veronassa.
(Valentin ja Proteus tulevat.)
VALENTIN.
Mua älä houkuttele, rakas Proteus;
Ei kotikasvatilla äly kasva.
Jos nuoruuttas ei lempi kahlehtisi
Ihaillun kullan sulokatseisiin,
Niin pikemmin sua minä vietteleisin
Mukaani mailman ihmett' ihaamaan,
Sen sijaan että kotosalla nuhjaat,
Kuluttaan nuoruuttasi tyhjäntoimiin.
Kun lemmit, lemmi; hauskaa toivon sulle;
Jos itse rakastun, niin samaa mulle.
PROTEUS.
Menetkö? Rakas Valentin, voi hyvin!
Ja muista Proteusta, kun matkallasi
Näet monta ihmeellistä nähtävää;
Ja mua toivo onnes osakkaaksi,
Kun onni sulla on; ja vaarassa,
Jos vaara sua kohtais, murhees, huoles
Mun pyhäin rukousteni turviin heitä:
Sun edestäsi tahdon rukoilla.
VALENTIN.
Rukouskirjanas on lemmen kirja.
PROTEUS.
Niin, tietystikin kirja, jota lemmin.
VALENTIN.
Tuo syvän lemmen laaka tarina:
Kuink' yli Hellesponton ui Leander.[1]
PROTEUS.
Syvemmän lemmen syvä tarina:
Hän uppos lempeen uumiansa myöten.
VALENTIN.
Mut sinä siinä istut kaulaa myöten,
Ja kuitenkaan et Hellespontoss' uinut.
PROTEUS.
Kuin? Kaulaako? Mult' älä kaulaa vie.
VALENTIN.
Ei, tuo ei sulta kaulaa kysy.
PROTEUS.
Mikä?
VALENTIN.
Tuo lempi, missä oihkall' ostat pilkan,
Huokauksin' ylvän katseen, hetken ilon
Viikkoisten pitkäin öiden valvonnalla;
Jos voitat ehkä, häviöks' on voitto,
Jos häviät, saat voitoksesi tuskan.
Kuink' onkaan, älyll' ostat hupsuutta,
Tai hupsuus perin voittanut on älyn.
PROTEUS.
Kaikesta päättäen, siis olen hupsu.
VALENTIN.
Kaikesta päättäen, se kohta nähdään.
PROTEUS.
Häväiset lemmen; min' en ole lempi.
VALENTIN.
Se valtiaas on, se sua vallitsee;
Ja joka näin on hupsun ikeen alla,
Ei viisaan kirjoiss' ole ikänä.
PROTEUS.
Mut kirjoiss' on, ett' ihanimmat ummut
Syö ahnas toukka; samoin ahnas lempi
Kuluttain kalvaa hienoint' älyä.
VALENTIN.
Myös kirjoiss' on, ett' aikaisimmat ummut
Syö toukka ennen niiden kukintaa;
Ja samoin lempi nuoren hienon älyn
Hupsuksi muuttaa; umpuunsa se kuihtuu,
Menettäin kukkeimmillaan vehreytensä
Ja kaikki vastaisuuden kauniit toiveet.
Mut miksi tuhlaan sinuun neuvoja,
Jok' olet lemmenhalun pauloiss' ihan?
Hyvästi vielä kerran! Rannall' isä
Jo odottaa, mua laivaan saattaakseen.
PROTEUS.
Ma sinne sua seuraan, Valentin.
VALENTIN.
Älä, hyvä Proteus; tässä erotkaamme.
Milanoon mulle kirjeess' ilmoita,
Mitenkä lempes käy ja mitä muuten
Täält' ystäväsi poikess' ollen kuuluu.
Minäkin sulle samoin kirjoitan.
PROTEUS.
Sua Milanossa onni seuratkoon!
VALENTIN.
Sua samoin kotona! Jää hyvästi!
(Menee.)
PROTEUS.
Hän mainett' etsii, minä lempeä.
Hän heittää ystävät, sit' enemmän
Heit' ansaitakseen, minä lemmen tähden
Kaikk', itseni ja ystävätkin heitän.
Sa, Julia, sa muuttanut mun olet;
Opinnot laiminlyön ja aikaa tuhlaan,
Älyni turtuu, maailma on musta,
Pää heikko, sydän sairas sureilusta.
(Vilkas tulee.)
VILKAS.
Herra Proteus, päivää! Miss' on herrani?
PROTEUS.
Juur' läksi laivaan, mennäkseen Milanoon.
VILKAS.
Vetoa lyön, ett' on jo lähtenyt,
Ja kadonnut siis lammas olen minä.
PROTEUS.
Niin, usein lammas-raukka harhaan käy,
Kun paimenta ei saapuvilla näy.
VILKAS.
Minäkö lammas, herraniko paimen, niinkö vakaan?
PROTEUS.
Niin vakaan.
VILKAS. Mun sarveni siis hällä on, jos valvon taikka makaan.
PROTEUS. Typerä vastaus, niinkuin lampaan päästä.
VILKAS. Siis uusi todistus, ett' olen lammas.
PROTEUS. Niin oletkin, ja herrasi on paimen.
VILKAS. Eipäs; sen voin kumota yhdellä päätelmällä.
PROTEUS. Se ottaa kovalle; mutta minä voin sen toisella todistaa.
VILKAS. Paimen etsii lammasta, eikä lammas paimenta; mutta minä etsin herraani, eikä herrani minua; siis minä en ole lammas.
PROTEUS. Lammas seuraa paimenta saadakseen ruokaa, mutta paimen ei seuraa lammasta ruoan tähden; sinä seuraat herraasi palkan vuoksi, mutta herrasi ei seuraa sinua palkan tähden; siis, sinä olet lammas.
VILKAS. Mokoma todistus lisää, niin täytyy minun huutaa: "pää".
PROTEUS. Mutta kuuleppas: veitkö kirjeeni Julialle?
VILKAS. Vein, herra: minä, kadonnut lammas, annoin kirjeenne hänelle, kasonneelle lampaalle; ja hän, kasonnut lammas, ei antanut minulle, kadonneelle lampaalle, mittyisen mitään vaivastani.
PROTEUS. Täällä on liian pienet laidunmaat niin suurelle lammaslaumalle.
VILKAS. Jos maa on liian täysi, niin olisi teidän paras pistää hänet.
PROTEUS. Siinä sinä erehdyt; paras olisi kolikoida sinut.
VILKAS. Ei, herra; vähemmästäkin kuin kolikosta olisin vienyt kirjeenne perille.
PROTEUS. Käsität väärin; sanoin: kolikoida, tarkoitin: rusikoida.
VILKAS.
Vai kolikosta rusikka! En suostu tähän.
Se lemmenkirjeen viennistä on liian vähän.
PROTEUS. Mitä sanoi hän?
(Vilkas nyökäyttää päätään.)
Nyökäyttikö päätä?
VILKAS. Se lammas.
PROTEUS. Mitä sanot, sinä lampaanpää?
VILKAS. Käsitätte väärin; minä sanoin, että hän nyökäytti päätään; ja te kysyitte, nyökäyttikö päätään, ja minä sanoin: se lammas.
PROTEUS. Ja kun pää ja lammas pannaan yhteen, niin tulee siitä lampaanpää.
VILKAS. No, kun olette nähnyt vaivaa panna ne yhteen, niin pitäkää ne vaivastanne.
PROTEUS. Ei, sinä sen saat pitää kirjeen viennistä.
VILKAS. Huomaan että kaikki se köyhän pää saa kantaa.
PROTEUS. Mitä kantaa?
VILKAS. Niin, nähkääs: ensin kannan kirjeenne reilusti perille; ja sitten en saa vaivastani muuta kuin lampaanpään.
PROTEUS. Sinä olet sukkela mies, lempo soikoon!
VILKAS. Enkä kuitenkaan saa kiinni teidän hitaasta kukkarostanne.
PROTEUS. Kas niin, avaa suusi ja kerro asia: mitä sanoi hän?
VILKAS. Avatkaa tekin kukkaronne, niin että rahat ja asia tulevat yhtaikaa esille.
PROTEUS. No, tuossa on vaivastasi. Mitä hän sanoi?
VILKAS. Toden totta, herra, luulen ett'ette hevillä häntä saa.
PROTEUS. Kuinka niin? Saitko hänestä sen verran irti?
VILKAS. En saanut hänestä irti en mitään, en edes kolikkoakaan kirjeen kantamisesta. Ja kun hän oli niin tyly minulle, kun minä vein hänelle sydämmenne, niin pelkään että hän on yhtä tyly teille, kun itse tarjoatte hänelle sydämmenne. Älkää antako hänelle muuta lahjaksi kuin kiviä, sillä hän on kova kuin teräs.
PROTEUS. Mitä? Eikö hän mitään sanonut?
VILKAS. Ei senkään vertaa kuin että — "tuossa sinulle vaivastasi". Kiitän teidän äyriyttänne, kun annoitte mulle muutaman äyrin; palkaksi siitä saatte tästälähin itse viedä kirjeenne. Ja tällä, herra, suosittelen teitä herralleni.
PROTEUS.
Mene, mene, laiva haaksirikost' estä;[2]
Ei huku se, jos sinä laivall' olet:
Sun kuolemasi kuivalla on maalla. —
Paremman laitan sanansaattajan;
Mun kirjeitäni, varon, Julia hylkii,
Kun niitä moinen ryötys kuljettaa.
(Menevät.)