Kuinka äkäpussi kesytetään

by William Shakespeare

Ensimmäinen kohtaus.

Huone Baptistan talossa.
(Katariina ja Bianca tulevat.)
BIANCA.
Teet väärin, sisko, itselles ja mulle,
Kun näin mua pitelet kuin palkkaorjaa;
Mua loukkaa se. Kun käteni vaan päästät,
Niin itse viskaan nämä korut pois
Ja kaikki vaatteet, vaikka hameenikin.
Jos mitä käsket, kaikki minä teen,
Mit' olen velvollinen vanhemmalle.
KATARIINA.
Ma vaadin, sano, kuka sulle rakkain
On kosijoistasi? Mut puhu totta.
BIANCA.
Oi, sisko, kellään miehellä en vielä
Niin kauniit' ole nähnyt kasvoja,
Jotk' ennen muita ois mua hurmanneet.
KATARIINA.
Valetta, vauva! Eikö vain Hortension?
BIANCA.
Jos hän sua miellyttää, niin häntä lupaan
Kosia puolestas, ja hänet saat.
KATARIINA.
Ahaa! Sa havittelet rikkautta
Ja suurest' elää mielit Gremion kanssa.
BIANCA.
Sa häntä minultako kadehdit?
Oo, lasket leikkiä? Nyt ymmärrän:
Pilanas vain mua pidit koko ajan.
Oi, Kaisu sisko, päästä käteni!
KATARIINA.
Jos tää on pilaa, oli muukin pilaa.
(Lyö häntä.)
(Baptista tulee.)
BAPTISTA.
Seis, mamsellini! Mistä tämä julkeus? —
Bianca, mene! — Itkee, lapsi-parka! —
Käy neulokseesi, hänest' älä piittaa. —
Hyi, sinä lemmon vesa, loukkaat häntä,
Jok' ei sua koskaan ole loukannut!
Sanonut onko sulle pahaa sanaa?
KATARIINA.
Vait'olollaan mua härnää; tahdon kostaa.
(Karkaa Biancan päälle.)
BAPTISTA.
Mun nähtenikö? Mitä? — Mene, Bianca!
(Bianca menee.)
KATARIINA.
Haa, sitäkään ei sallita! Nyt näen sen:
Hän aarteenne on, hänet pitää naittaa;
Saan häissään avojaloin tanssia
Ja, siksi että häntä rakastatte,
Manalass' apinoita taluttaa.[7]
Ei sanaa enää: itkemään nyt istun,
Siks kunnes tilaisuutta kostaa saan.
(Menee.)
BAPTISTA.
Näin kiusattua onko perheen-isää? —
Mut keitä tuossa?
(Gremio tulee Lucention kanssa, joka on halvassa puvussa.
Petruchio Hortension kanssa, joka on soiton-opettajaksi
puettuna, ja Tranio Biondellon kanssa, joka kantaa luuttua
ja kirjoja.)
GREMIO.
Hyvää huomenta, naapuri Baptista!
BAPTISTA.
Huomenta, huomenta, naapuri Gremio! Jumalan rauha, hyvät herrat!
PETRUCHIO.
Samaten teille! Onhan teillä tytär,
Siveä, kaunis, nimeltä Katriina?
BAPTISTA.
On tytär mulla nimeltä Katriina.
GREMIO.
Olette liian töykkä; hienommasti!
PETRUCHIO.
Pois loukkaukset! Antakaa mun olla. —
Veronast' olen ylimys; kun kuulin
Ma hänen älystään ja kauneudestaan,
Ujosta olennostaan, nöyryydestään,
Suloudestaan ja ihme-avuistaan,
Niin rohkenin ma omin luvin tulla
Taloonne vieraaks, jotta todistaa
Vois silmä, mitä kertonut on maine.
Ja vieras-ystävyyden johdannoksi
Esitän miehen,
(esittää Hortension)
joka taitavana
Matematiikassa ja musiikissa,
Hänt' opastaa voi näissä tieteissä,
Joiss' ei hän liekään vallan kokematon.
Jos hänet hylkäätte, ma loukkaannun;
Hän Mantuast' on, Licio nimeltään.
BAPTISTA.
Olette tervetullut; samoin hänkin.
Mut Katariina-tyttöni, sen tiedän.
Ei teille sovi, valitettavasti.
PETRUCHIO.
Eritä, näemmä, hänest' ette tahdo,
Tai kenties min' en mieleisenne lie.
BAPTISTA.
Siin' erehdytte; sanon mitä luulen.
Mist' olette? Ja mikä nimenne?
PETRUCHIO.
Petruchio nimeni, Antonion poika:
Sen miehen koko Italia tuntee.
BAPTISTA.
Hänet hyvin tunnen; tervetullut siis!
GREMIO.
Petruchio, anteeks: suokaa meillekin
Kosio-pahaisille sananvuoro.
Hiis olkoon, kylläpä on teillä hätä!
PETRUCHIO.
Oi, anteeks, signior; mutta työt' ei kesken heittää saa.

GREMIO. Niin, niin; mut vielä kironnette tätä kosintaa. — Naapuriseni, tämä on hyvin tervetullut lahja, siitä olen varma. Osoittaakseni samanlaista kohteliaisuutta minäkin, joka olen saanut teiltä osakseni suurempaa kohteliaisuutta kuin keneltäkään muulta, rohkenen tarjota teille tämän nuoren miehen, (Esittää Lucention) joka on kauan Rheimsissä opiskellut ja on yhtä taitava kreikassa, latinassa ja muissa kielissä kuin tuo toinen musiikissa ja matematiikassa. Hänen nimensä on Cambio; pyydän, ottakaa hänet suosioonne.

BAPTISTA. Monet tuhannet kiitokset, signior Gremio! Tervetuloa, rakas Cambio! — (Traniolle) Mutta, arvoisa herra, te näytätte täällä niin vieraalta; rohkenisin kysyä syytä teidän tänne-tuloonne.

TRANIO.
Anteeksi, herra, suokaa rohkeuteni,
Ett', tässä kaupungissa outona,
Kosimaan tulen teidän tytärtänne,
Tuot' ihanaa ja siveää Biancaa;
Myös tunnen lujan päätöksenne antaa
Etuisuus vanhemmalle sisarelle.
En muuta pyydäkkään kuin että suotte —
Jahk' ensin tietää saatte sukuni —
Sen mulle, minkä muille kosijoille:
Vain suosinne ja vapaan luokse-pääsyn.
Ja tytärtenne kasvatusta varten
Täss' annan tämän soitin-pahaisen
Ja nämä latinan ja kreikan kirjat:[8]
Ne vastaan ottakaa, niin arvon saavat.
BAPTISTA.
Lucentio nimennekö? Mistä kaukaa?
TRANIO.
Pisasta, herrani; Vincention poika.
BAPTISTA.
Hän Pisan mahtimies on; hyvin tunnen
Nimeltä hänet. Varsin tervetullut! —
(Hortensiolle) Te luuttu ottakaa, — (Lucentiolle) ja te nuo kirjat.
Te heti saatte nähdä oppilaanne. —
Hoi, tänne!
(Palvelija tulee.)
Saata nämä ylimykset
Mun tytärteni luo, ja käske heidän
Pidellä höylist' opettajiaan.
(Palvelija, Hortensio, Lucentio ja Biondello menevät.)
Nyt kävelemme hetken puistossani,
Ja sitten atrialle. Tervetulleet
Olette kaikki, sen ma vakuutan.
PETRUCHIO.
Signior Baptista, asiall' on kiire,
En jouda joka päivä kosimaan.
Isäni tunnette ja näin myös minut.
Hält' aimot perin rikkaudet, joit' olen
Pikemmin lisännyt kuin vähentänyt.
Siis sanokaa: jos tyttärenne myöntyy,
Ma mitä silloin myötäjäisiks saan?
BAPTISTA.
Mun kuoltuani puolet maistani,
Ja heti käteen kaksituhat puntaa.
PETRUCHIO.
Ja palkaks siitä lupaan, jos hän eloon
Minusta jää, kaikk' irtaimeni hälle
Ja kiinteimeni leskeneläkkeeksi.
Lähimmät kohdat pannaan välikirjaan
Molemmin puolin noudatettaviksi.
BAPTISTA.
Niin, kun on tärkein sovittu, kun hältä
Vain myönnön saatte: siitä riippuu kaikki.
PETRUCHIO.
Oo, se ei mitään; minä, nähkääs, isä,
Yht' olen kiinteä kuin hän on ynsy;
Ja kaks kun hurjaa lieskaa toisiins' yhtyy,
Niin vihanvireensä he kuluttavat;
Vähästä puuskast' yltyy pieni liekki,
Mut myrsky koko tulen sammuttaa.
Niin minä hänen teen, ja niin hän taipuu:
Min' olen jyrkkä, kosin niinkuin mies.
BAPTISTA.
No, kosi sitten; onneks olkoon vain!
Mut kestätkö sä kaikki häijyt sanat?
PETRUCHIO.
Kyll', yhtä varmasti kuin vuoret tuulta:
Ne eivät horju, vaikka tuulkoon aina.
(Hortensio palaa, haava päässä.)
Kah, mitä, ystäväni? Miks noin kalvas?
HORTENSIO.
Pelosta varmaankin, jos kalvas olen.
BAPTISTA.
No, soitoss' edistyykö tyttäreni?
HORTENSIO.
Paremmin edistyisi sodassa:
Vois rauta hällä kestää, mut ei luuttu.
BAPTISTA.
No, eikö luutull' opi näppäämään?
HORTENSIO.
Kyll' aivan: luutulla mua kalloon näppäs.
Kun sanoin, ett' on otteet hällä väärät
Ja sormens' asentoon kun asetin,
Niin pirullisen kärtynä hän huusi:
"Vai otteita! Kyll' otteet teille näytän!"
Ja näillä sanoin päähän mua löi,
Niin että luutun läpi meni pääni.
Siin' ällistyen, luuttu kaulassa,
Nyt seisoin tirkistäin kuin kaakinpuusta,
Kun hän mua viulunvinguttajaks sätti
Ja porosorkaks ja jos joksikin,
Kuin näit' ois vartavasten opetellut.
PETRUCHIO.
Mut sepä hauska tyttö, tosiaan!
Nyt kymmenesti rakkaamp' on hän mulle.
Oo, jutella jos saisin hänen kanssaan!
BAPTISTA (Hortensiolle).
Pois tulkaa; moisest' älkää nolostuko,
Vaan nuorint' opettakaa tytärtäni:
Hän opinharras on ja kiitollinen. —
Signior Petruchio, tuletteko mukaan,
Vai lähetänkö Katrin luoksenne?
PETRUCHIO.
Se tehkää, minä täällä häntä varron.
(Baptista, Gremio, Tranio ja Hortensio menevät.)
Ja rohkeasti kosin, kun hän saapuu.
Jos sättii mua, niin sanon, että laulaa
Niin ihanasti hän kuin satakieli;
Jos yrmyilee, niin sanon, että katseens'
On kirkas niinkuin kasteess' aamun ruusu;
Jos vaiti on hän eikä mitään puhu,
Ylistän hänen liukaskielisyyttään
Ja puhelahjaans' ihanaksi kehun;
Jos hiiteen minut käskee, kiitän häntä,
Ikäänkuin käskis viikoks minut jäämään;
Jos antaa rukkaset, niin kysyn, milloin
On kuuliaiset meillä, milloin häät. —
Hän tuossa tulee; nyt, Petruchio, puhu!
(Katariina tulee.)
Huomenta, Kati, se lie nimenne.
KATARIINA.
Niin oikein lie, mut sentään hieman väärin:
Katariinaks sanotaan, kun puhutellaan.
PETRUCHIO.
Valetta! Nimenne on pelkkä Kati,
Hupainen Kati, joskus paha Kati,
Mut Kati, kaunein Kati maailmassa,
Katien kati, kallis Kati-kulta, —
Ei sentään katinkulta; siis nyt, Kati,
Mua kuule, Kati, sydämmeni lohtu:
Kun koko mailma lempeyttäsi kiitti,
Avuistas puhui, kauneuttasi kehui,
Ei kuitenkaan niin suuresti kuin pitäis,
Niin tuo mua liikutti, ja nyt sua kosin.
KATARIINA.
Vai liikutti! Siis liikuttakoon teidät
Myös täältä pois. Näin koht', ett' olettekin
Te liikkuva.
PETRUCHIO.
Niin mikä liikkuva?
KATARIINA.
Sarana-tuoli.
PETRUCHIO.
Oikein! Istu siihen!
KATARIINA.
On aasit luotu kantamaan, niin tekin.
PETRUCHIO.
On vaimot luotu kantamaan, niin tekin.
KATARIINA.
Minä ainakaan en moista narria.
PETRUCHIO.
En, Kati hyvä, kuormittaa sua aio:
Sin' olet vielä nuori sekä kevyt.
KATARIINA.
Niin kevyt, ettei tuommoinen mua sieppaa,
Ja paino mull' on se kuin pitääkin.
PETRUCHIO.
Vai pitää paino?
KATARIINA.
Pidä kyntes, haukka!
PETRUCHIO.
Oi, mettis-parka, viekö sinut haukka?
KATARIINA.
Ei, varokoon vain haukka itseään.
PETRUCHIO.
Seis, vaapsain, sinä! Liiaks olet häijy.
KATARIINA.
Jos vaapsain olen, varo pistintä!
PETRUCHIO.
Siis paras pois ne nyhtää.
KATARIINA.
Jospa, narri,
Vain tietäisit, miss' on se.
PETRUCHIO.
Ken ei tietäis,
Miss' ota vaapsahaisen? Hännässä.
KATARIINA.
Eipäs kuin suussa.
PETRUCHIO.
Kenen suussa?
KATARIINA.
Sinun,
Kun hännästä sä puhut. — Hyvästi!
PETRUCHIO.
Mun suuni sunko hännässäs? Ei, Kati,
Min' olen aatelia.
KATARIINA.
Sepä nähdään!
(Lyö häntä.)
PETRUCHIO.
Jos vielä mua lyöt, niin sua tyrkkään.
KATARIINA.
Näin aatelisen kilpes menetät:
Jos mua lyöt, et ole aatelia,
Ja aatelittomana kilvetön.
PETRUCHIO.
Vai heraldiikkaa! Pane minut kirjaan.
KATARIINA.
Mikä vaakunaksi? Kukonharja?[9]
PETRUCHIO.
Kukko
Ei harjaa kaipaa, kanani jos Kati.
KATARIINA.
Ei kelpaa mulle; kurjasti sa laulat.
PETRUCHIO.
Noin, Kati, älä mulle muikistele.
KATARIINA.
Se tapani, kun näen raakilan.
PETRUCHIO.
Ei täällä raakilaa; siis muikeus pois!
KATARIINA.
Tääll' on se.
PETRUCHIO.
Näytä se!
KATARIINA.
Josp' olis peili!
PETRUCHIO.
Siis kasvojani tähtäät?
KATARIINA.
Pilkkaan osui
Noin nuorelta!
PETRUCHIO.
Haa, kautta pyhän Yrjön,
Vai liian nuori sulle!
KATARIINA.
Kuihtunutkin
Jo olet.
PETRUCHIO.
Surusta.
KATARIINA.
Sit' en ma sure.
PETRUCHIO.
Et, Kati, noin et pääse minusta.
KATARIINA.
Jos jään, niin kiihdyt; anna minun mennä.
PETRUCHIO.
En niinkään! Olet oikein sievän sievä.
Sua tylyks, ynsyks, suulaaks sanottiin,
Nyt huomaan huhun valehtelijaksi:
Iloinen olet, hauska, vallan höyli,
Sanaton, vaan kuin kevään kukka vieno,
Et osaa muikistaa, et karsastaa.
Et purra huulta niinkuin häijyt naiset;
Ei mieleen sulle tiuskinat ja torat;
Sulolla kosijoitas kohtelet,
Puhellen vienosti ja lempeästi.
Miks juorutaan siis, että Kati liikkaa?
Paha on mailma: Kati suora, sorja
Kuin pähkinän on vitsa, ruskea
Kuin itse pähkinä, ja makeampi
Kuin pähkinän on sydän. Annahan,
Kun katson käyntiäsi! — Ethän liikkaa.
KATARIINA.
Vait, hölmö! Käske renkiäsi.
PETRUCHIO.
Metsää
Ei somista Diana niin kuin Katin
Kuninkaallinen käynti tätä majaa.
Diana ollos sä, hän olkoon Kati,
Diana hauska olkoon, Kati kaino.
KATARIINA.
Mist' on nuo kauniit puheet kotoisin?
PETRUCHIO.
Omasta päästä: tulen äitiini.
KATARIINA.
Älykäs äit'! Ois poika tyhmä muuten.
PETRUCHIO.
Niin, enkö viisas?
KATARIINA.
Kyllä lämpimäkses.
PETRUCHIO.
Kyll' lämpiän, kun sänkyys pääsen, Kati.
Mut leikki sikseen, sanon sulle suoraan:
Isäsi mulle sinut luvannut
On vaimoks; määrätty on myötäjäiset;
Nain sinut, Kati, tahdot taikka et.
Ma sulle mieheks olen omani.
Kautt' auringon, jok' ihas mulle näyttää, —
Nuo ihat, jotka mun on hurmanneet, —
Sa muut' et miestä ottaa saa kuin minut:
Min' olen luotu sua kesyttämään,
Tekemään Villi-Katist' oivan Katin
Ja säisyn niinkuin muutkin kotikatit.
Tuoss' isäsi; ei auta kielto nyt;
Ma tahdon ja mun täytyy Kati saada.
(Baptista, Gremio ja Tranio palaavat.)
BAPTISTA.
Petruchio, kuinka teidän onnistaa
Katariinaan nähden?
PETRUCHIO.
Hyvin; kuinkas muuten?
On mahdotont', ettei mua onnistaisi.
BAPTISTA.
No, tytär Katariina? Taasko juro?
KATARIINA.
Vai olen tyttärenne? Toden totta,
Kyll' oivaa isänrakkautt' osoitatte,
Kun naitatte mun puolihassulle,
Hullulle huimapäälle, kiroojalle,
Jok' aikoo kaikki voittaa vannomalla.
PETRUCHIO.
Niin, nähkääs, isä: — te ja koko mailma,
Ken hänestä vain puhui, puhui pahaa.
Jos hän on tuima, on se politiikkaa:
Ei ärjö hän, vaan kaino niinkuin kyyhky,
Ei tulinen, vaan vilvas niinkuin aamu,
Lucretian vertainen on kainoudessa,
Ja kuin Griseldis kärsivällinen.
Lyhykäisesti: niin hyvä meill' on sopu,
Ett' ensi pyhänä on meidän häät.
KATARIINA.
Ens pyhänä sun ennen hirteen soisin.
GREMIO.
Petruchio, kuulkaas: hirteen teitä toivoo!
TRANIO.
Siin' onnenneko? Sitt' on hukka meidän!
PETRUCHIO.
Ei hätää, hyvät herrat; itselleni
Ma hänet valikoin; jos hän ja minä
Vain tyydymme, niin mitä teidän siihen?
On meillä välipuhe, että hänen
Äkäinen tulee aina seurass' olla.
On uskomatont' aivan, kuinka paljo
Hän mua rakastaa. Sa, kulta-Kati!
Hän kaulassani riippui; toisiaan
Niin taajaan seuras suutelot ja valat,
Ett' tuokiossa sydämmeni vei.
Vast'alkajia te! On kumma nähdä,
Kun mies ja nainen ovat kahden, kuinka
Kesyttää lallukin voi kiukkupussin. —
Kätesi, Kati! Nyt Venetiaan lähden
Hääpäiväkseni vaatteit' ostamaan.
Häät toimittakaa, vieraat kutsukaa;
Katista sievä tulee, sen ma takaan.
BAPTISTA.
Mitä sanoisinkaan? Tänne kätenne:
Petruchio, onneks olkoon! Kauppa tehty.
GREMIO ja TRANIO.
Sanomme: aamen, todistajina.
PETRUCHIO.
Hyvästi, isä, vaimo, ystävät!
Nyt pois Venetiaan! On kohta pyhä;
Hilut, helyt, kalut kalliit sieltä tuomme.
Nyt suukko! Pyhänä me häitä juomme.
(Petruchio ja Katariina menevät, kumpikin eri taholle.)
GREMIO.
Noin kiirein onko koskaan naista naitu?
BAPTISTA.
Nyt olen niinkuin kauppamies, jok' onnen
Varalle heittää elämänsä ponnen.
TRANIO.
Olikin vanhennutta tavaraa;
Nyt tuottaa korkoa, tai mereen hukkuu.
BAPTISTA.
Aviosopu paras korko kai.
GREMIO.
Mies kyllä sovust' osansa jo sai. —
Nyt nuoremman on tyttärenne vuoro.
Tää on se kauan ikävöitty päivä;
Min' olen naapuri ja kosin ensin.
TRANIO.
Mut minä enemmän Biancaa lemmin
Kuin aatos aavistaa tai kieli kertoo.
GREMIO.
Nulikkain lempi maidikkaalta maistuu.
TRANIO.
Sun lempes hyytyy, harmaapää.
GREMIO.
Sun paistuu.
Hotikko, väisty! Vanhuudest' on turvaa.
TRANIO.
Mut nuoruus neitosien silmät hurmaa.
BAPTISTA.
Pois torat! Minä tämän riidan ratkon:
Teoilla voitto voitetaan. Ken lupaa
Paraimman huomenlahjan tytölleni,
Se saa Biancan lemmen. —
Siis, signior Gremio, mitä tarjoatte?
GREMIO.
Mull' ensinnäkin kaupungiss' on talo
Hopeella, kullall' ylen varustettu,
Vadit ja kannut, missä kädet pestä,
Tapetit, verhot kaikki Tyruksesta,
Rahoja täynn' on norsunluiset lippaat,
Sypressikirstuissa on silkit, peitot,
Upeat kankaat, verhot, baldakiinit,
Lakanat hienot, Turkin helmityynyt,
Venetiasta kulta-uutimet,
Kuparit, tinat, kaikki, mit' on tarpeen
Taloudessa. Talossani maalla
On mulla satakunta lypsävää
Ja toista sataa lihavata härkää
Ja kaikki raavastarpeetkin sen mukaan.
Kyll' itse olen vanha, myönnän sen,
Mut huomenna jos kuolen, saa hän kaikki,
Jos eläissäni tulee mulle vain.
TRANIO.
Se "vain" se sopi hyvin. — Nyt mua kuulkaa.
Isäni ainut olen perillinen:
Jos tyttärenne vaimokseni saan,
Niin kolme neljä taloa hän rikkaass'
Saa Pisan kaupungissa, yhtä hyvää
Kuin ykskään, mit' on täällä Gremiolla;
Kakstuhatt' tukaattia lisäks vuosin
Paraista tiloistani eläkkeeksi.
No, Gremio, joko pulaan jouduitte?
GREMIO.
Kakstuhatt' tukaattia vuosin maista!
Mun kaikki maani ei sen arvoiset;
Mut ne hän saa, ja lisäks kauppalaivan,
Jok' ankkuriss' on nyt Marseillessa.
No, joko kauppalaivaan kompastuitte?
TRANIO.
Isälläin kolme suurt' on kauppalaivaa —
Se tiedetään — kaks kaljaasia lisäks
Ja kaksitoista jaalaa; ne ma lupaan,
Ja kaks sen vertaa kuin sa konsanaan.
GREMIO.
Lupasin kaikki, mull' ei enempää:
Ei muuta antaa voi kuin mit' on omaa;
Jos minä kelpaan, mun hän saa ja kaikki.
TRANIO.
Siis tyttö ennen kaikkia on minun,
Sananne mukaan; Gremio on pietti.
BAPTISTA.
Te parhaan teitte tarjon, myönnän sen,
Ja isänne jos takuun tuo, niin tyttö
On teidän; sillä — anteeks — ennen isää
Jos kuolisitte, kuink' on huomenlahjan?
TRANIO.
Kujeita! Hän on vanha, minä nuori.
GREMIO.
Mut nuoret voivat kuolla niin kuin vanhat.
BAPTISTA.
No, hyvä! Tää on päätökseni, herrat:
Ens' sunnuntaina, niinkuin tiedätte,
On tyttäreni Katariinan häät;
Biancan seuraavana sunnuntaina
Te saatte vaimoksi, jos takuun tuotte;
Saa muuten Gremio hänet. Kiitän teitä,
Ja nyt vain suosioonne sulkeudun.
(Menee.)
GREMIO.
Hyvästi, naapuri! — Nyt en sua pelkää:
Niin, keikka-Heikki, isäs olis hupsu,
Jos kaikki antais pois ja vanhoillaan
Sun pöydässäsi söisi. Hitto vie,
Se vanha kettu ei niin houkka lie!
(Menee.)
TRANIO.
Sun rutto syököön, vanha kurttunaama!
Sun pistin korkeimmalla valtilla.
Nyt tiedän, kuinka autan isäntääni: —
Niin, teeskelty Lucentio itselleen
Vois isän laittaa, teeskellyn Vincention;
Siit' ihme syntyis: isäinhän se työtä
On laittaa lapsia; mut tässä siittää
Laps isän, jos vain mulla juonta riittää.
(Menee.)

---