Ensimmäinen kohtaus.
Padua. Lucention asunnon edusta.
(Biondello, Lucentio ja Bianca tulevat;
Gremio kävelee edestakaisin.)
BIONDELLO. Hiljaa ja joutuin, herra: pappi vartoo.
LUCENTIO. Lennän, Biondello; mutta sinua kenties tarvitaan talossa; mene siis!
BIONDELLO. Enpä vainkaan; ensin tahdon nähdä kirkon selkänne takana; sitten menen takaisin herrani tykö niin pian kuin saatan.
(Lucentio, Bianca ja Biondello menevät.)
GREMIO.
Mua ihmetyttää, missä Cambio viipyy.
(Petruchio, Katariina, Vincentio ja palvelijoita tulee.)
PETRUCHIO.
Täss' ovi on, Lucentio asuu tässä.
Isäni talo toriin päin on hiukan,
Mun täytyy rientää sinne; hyvästi!
VINCENTIO.
Sit' ennen ei tee pieni naukku pahaa.
Tääll' olen vähän niinkuin isäntä,
Ja taloss' on kai jotain tarjottavaa.
(Koputtaa ovea.)
GREMIO. Siellä sisällä askaroidaan; parasta koputtaa kovemmin.
(Majisteri katsoo ulos ikkunasta.)
MAJISTERI. Kuka se siellä niin kolkuttaa kuin tahtoisi särkeä oven?
VINCENTIO. Onko signior Lucentio kotona, herra?
MAJISTERI. On, kotona on, mutta häntä ei saa puhutella.
VINCENTO. Mutta jos joku toisi hänelle sata tai parisataa puntaa ajanratoksi?
MAJISTERI. Pitäkää sadat puntanne itse; hän ei niitä tarvitse niin kauan kuin minä elän.
PETRUCHIO. Mitä sanoin teille? Poikaanne pidetään hyvänä Paduassa. — Kuulkaahan, herra, turhitta mutkitta: olkaa hyvä, sanokaa signior Lucentiolle, että hänen isänsä on tullut Pisasta ja seisoo tässä ovella saadakseen häntä puhutella.
MAJISTERI. Valehtelet: hänen isänsä on tullut Pisasta ja katsoo tässä ulos ikkunasta.
VINCENTIO. Oletko sinä hänen isänsä?
MAJISTERI. Olen, herra; niin sanoo hänen äitinsä, jos saan häntä uskoa.
PETRUCHIO (Vincentiolle). Mitä tämä on, herraseni? Suoraa konnuutta, ottaa omakseen toisen miehen nimi!
MAJISTERI. Kiinni se konna! Aikoo ehkä tässä kaupungissa jotakuta pettää minun nimessäni.
(Biondello palaa.)
BIONDELLO. Olen nähnyt heidät kirkossa yhdessä. Jumala suokoon heille hyvää laivamatkaa! — Vaan kuka täällä? Vanha herrani Vincentio! Nyt olemme hukassa, perin hukassa!
VINCENTIO (huomaa Biondellon). Tule tänne, sinä pyövelin ruoka!
BIONDELLO. Tahtoisin sentään saada pitää oman pääni.
VINCENTIO. Tänne, sinä konna! Mitä, oletko sinä unohtanut minut?
BIONDELLO. Unohtanut teidät? En, herra, en ole voinut teitä unohtaa, kun en ikipäivinäni ole teitä koskaan nähnytkään.
VINCENTIO. Mitä, senkin paatunut lurjus, vai et koskaan ole nähnyt herrasi isää, Vincentiota?
BIONDELLO. Mitä? Vanhaa, arvoisaa vanhaa herraaniko? Olen maarinkin: nähkääs, tuossa hän katsoo ulos ikkunasta.
VINCENTIO. Niinkö todellakin?
(Lyö häntä korvalle.)
BIONDELLO. Apua, apua, apua! Täällä hullu mies aikoo tappaa minut.
(Juoksee tiehensä.)
MAJISTERI. Apuun, poikani! — Apuun, signior Baptista!
PETRUCHIO. Tule, Katiseni! Käykäämme tästä syrjään nähdäksemme, kuinka tämä riita päättyy.
(Vetäytyvät syrjään.)
(Majisteri, Baptista, Tranio ja palvelijoita tulee.)
TRANIO. Kuka te olette, herra, kun uskallatte lyödä minun palvelijaani?
VINCENTIO. Kukako minä olen? Kuka te sitten olette, herrani? — Oo, te kuolemattomat jumalat! Senkin koreiltu lurjus! Silkkitakki! Samettihousut! Heleänpunainen viitta! Suippuhattu! — Olen hukassa! Olen hukassa! Sillaikaa kuin minä istun kotona ja säästän, niin poikani ja palvelijani tuhlaavat kaikki yliopistossa.
TRANIO. Mitä? Mikä nyt sitte on?
BAPTISTA. Mitä? Onko mies hullu?
TRANIO. Hyvä herra, puvustanne päättäen näytätte olevan vanha, hiljainen herrasmies, mutta sanoistanne luulisi teidät hulluksi. Hyvä herra, mitä se teitä koskee, jos minä kuljen helmissä ja kullassa? Minulla on siihen varaa, kiitos hyvän isäni.
VINCENTIO. Isäsi, senkin konna! Hän on purjeenneuloja Bergamossa.
BAPTISTA. Erehdytte, herraseni, erehdytte! Sanokaa kuitenkin, minkä luulette hänen nimensä olevan.
VINCENTIO. Hänen nimensäkö? Niinkuin minä en tietäisi hänen nimeään! Minä olen hänet kolmivuotiaasta kasvattanut, ja hänen nimensä on Tranio.
MAJISTERI. Mene tiehesi, senkin hupsu aasi! Hänen nimensä on Lucentio; ja hän on minun ainoa poikani ja tilojeni perijä, minun, signior Vincention.
VINCENTIO. Lucentio? Ah, hän on herransa murhannut! — Vangitkaa hänet, vaadin sitä herttuan nimessä! — Oi, poikani, poikani! — Sano minulle, senkin konna, missä on poikani Lucentio?
TRANIO. Kutsukaa tänne oikeudenpalvelija.
(Muuan palvelijoista menee ja tuo oikeudenpalvelijan.)
Vie tyrmään tuo houkkio! — Isä Baptista, katsokaa, että hän joutuu oikeuden eteen.
VINCENTIO. Minutko tyrmään?
GREMIO. Seis, mies, häntä ei pidä tyrmään viedä!
BAPTISTA. Suu kiinni, signior Gremio! Minä sanon, että hänet pitää viedä tyrmään.
GREMIO. Varokaa, signior Baptista, ettei teitä peijata tässä jutussa. Minä tohdin vannoa, että tämä on se oikea Vincentio.
MAJISTERI. Vanno, jos tohdit.
GREMIO. En, vannoa minä en tohdi.
TRANIO. Voisit yhtä hyvin sanoa, että minä en ole Lucentio.
GREMIO. Niin, tiedänhän että sinä olet signior Lucentio.
BAPTISTA. Pois tuo vanha narri! Putkaan pois!
VINCENTIO. Näin vierast' uhata ja rääkätä! Oo, suunnatonta häpeemättömyyttä!
(Biondello palaa, mukanaan Lucentio ja Bianca.)
BIONDELLO. Oo, olemme hukassa! Ja tuossa hän on: kieltäkää hänet, luopukaa hänestä, muuten olemme kaikki perikadossa!
LUCENTIO (polvistuen).
Anteeksi, isä!
VINCENTIO.
Rakas poika, elät?
BIANCA (polvistuen).
Anteeksi, isä!
BAPTISTA.
Mitä sinä rikoit?
Miss' on Lucentio?
LUCENTIO.
Tässä on Lucentio.
Tuoss' isäni, se oikea Vincentio.
Mun avioni tyttäres on nyt,
Sun silmäs vain on varjo pettänyt.
GREMIO.
Ovelaa juonta! Pettää meidät kaikki!
VINCENTIO.
Miss' on se Tranio, se konnan luuta,
Jok' uhmaten mua ilkkui vasten suuta?
BAPTISTA.
Tää eikö Cambio siis olekaan?
BIANCA.
On muuttunut Lucentioksi vaan.
LUCENTIO.
Nää lemmen ihmeit' on. Biancan lempi
Mun vaihtamaan sai osaa Tranion kanssa:
Minuna esiintyi hän kaupungissa;
Ja minä onnelllsest' olen vihdoin
Haluttuun päässyt onnen satamaan.
Pakosta teki Tranio, minkä teki;
Mun tähten', isä, hälle anteeks suo.
VINCENTIO. Minä silvon nenän siltä lurjukselta, joka tahtoi lähettää minut tyrmään.
BAPTISTA (Lucentiolle). Mutta kuulkaas, herraseni: oletteko nainut tyttäreni, kysymättä minulta lupaa?
VINCENTIO.
Huoleti, Baptista; me kyllä teidät tyydytämme; huoleti vain!
Nyt menen tuonne sisään kostamaan tämän konnuuden.
(Menee.)
BAPTISTA.
Ja minä tutkimaan tämän koiruuden syvyyttä.
(Menee.)
LUCENTIO.
Älä kalpene, Bianca; ei isäsi tästä suutu.
(Lucentio ja Bianca menevät.)
GREMIO.
Ma mukaan menen pitoihin; en huoliani huokaa:
Jos muu on toivo mennytkin, niin saanen toki ruokaa.
(Menee.)
(Petruchio ja Katariina tulevat esiin.)
KATARIINA.
Nyt mennään katsomaan, mit' alkaa tuosta.
PETRUCHIO.
No, mennään vain, mut ensin suutelo!
KATARIINA.
Mitä? Keskelläkö katua?
PETRUCHIO.
Mua häpeätkö suudella?
KATARIINA.
En, Herran tieten, mut en tässä kehtaa.
PETRUCHIO.
No, mennään sitte kotiin taas. — Hoi, ratsut! Poika, hoi!
KATARIINA.
No, tuossa saat sen muiskusi! Nyt etkö jäädä voi?
PETRUCHIO.
Näin hyvä on; nyt tule, Kati! Parempi on kerta
Kuin ettei koskaan; myöhä ain' on myöhän verta.
(Menevät.)