Toinen kohtaus.
Loordin makuuhuone.
(Sukki kalliissa yönutussa, palvelijain ympäröimänä; toiset
tuovat vaatteita, toiset pesuvadin, kannun y.m. astioita;
loordi palvelijaksi puettuna.)
SUKKI. Jumalan tähden, potullinen sahtia!
1 PALVELIJA. Halaatte, armo, ehkä sektiä?
2 PALVELIJA. Tai mielinette, loordi, hillahuuppaa?
3 PALVELIJA. Minlaiset vaatteet armo ylleen tahtoo?
SUKKI. Minä olen Risto Sukki, en mikään armo enkä loordi. Sektiä en ole ikänäni maistanut, ja jos tahdotte antaa minulle jotakin huuppaa, niin antakaa sitte perunahuuppaa. Älkää kysykö, mitä vaatteita ylleni tahdon: minulla ei ole enemmän nuttuja kuin selkiä, ei enemmän sukkia kuin sääriä, ei enemmän kenkiä kuin jalkoja; toisinaan sentään enemmän jalkoja kuin kenkiä, tai semmoisia kenkiä, joista varvas pilkistää päällisen alta.
LOORDI. Pois taivas karkoittakoon moiset houreet! Oi, että mahtimies, noin ylhää kantaa, Noin varakas ja suuriarvoinen, Noin joutuu pahan hengen riivaamaksi!
SUKKI. Mitä? Aiotteko saattaa minut hulluksi? Enkö minä ole Risto Sukki, vanhan Sukin poika Burtonin nummelta, syntymältä kulkukauppias, kasvatukselta karstantekijä, muunnokselta karhunkuljettaja, ja nykyiseltä ammatiltani kattilanpaikkuri? Kysykää Maija Pölsältä, tuolta Wincotin lihavalta kapakan-emännältä, eikö hän tunne minua! Jos sanoo, että en ole häneltä velaksi ottanut puhdasta olutta neljäntoista äyrin arvosta, niin arvostelkaa minua valheellisimmaksi konnaksi koko kristikunnassa. Mitä! Enhän vain liene noiduttu! Tässä on —
1 PALVELIJA. Oo, tuotahan se suree rouvanne!
2 PALVELIJA. Oo, tuotahan se väkennekin kaihoo!
LOORDI.
Siks sukunnekin taloanne vieroo:
Tuo kumma hulluus pois sen karkoittaa.
Oo, jalo loordi, sukuperääs muista,
Maanpaost' älys ylhä palauta, ja
Maanpakoon pois nuo alhat houreet aja!
Kas, väkesi on palvelemaan valmiit,
Vain viittaustasi he vartovat.
Halaatko soitantaa? Apollo soittaa,
Häkeissään sadat satakielet laulaa.
Halaatko unta? Hienon teemme sijan
Ja pehmeämmän kuin se hempivuode,
Jok' oli laitettu Semiramiille.
Kävellä tahdot? Tiesi kukitamme.
Vai ratsastaako? Ratsusi on valmiit,
Satulat, suitset helmeä ja kultaa.
Tai haukka-ajoon aiot? Haukkas liitää
Ylemmä leivosta. Tai metsästellä?
Sun koirais haukunnasta taivas raikuu
Ja kumahdellen vastaa ontto maa.
1 PALVELIJA.
Jos ajojahtiin aiot, niin on hurttas
Kuin hirvi liukkaat, kiivaammat kuin kauris.
2 PALVELIJA.
Pidätkö kuvista, niin koht' on täällä
Adonis puron varrell' uinuvana,
Ja Venus piilevänä kaislikossa,
Jok' aaltoo hänen henkäyksistään
Juur' niin kuin tuulessakin kaisla huojuu.
LOORDI.
Saat nähdä Ion impenä ja nähdä
Kuink' yllätettiin hän ja vieteltiin:
Kuvass' on teko ilmi elävänä.
3 PALVELIJA.
Tai Daphnen, joka orjantappuroissa
Repelee jalkans', että veri vuotaa.
Ja jonka nähdessään Apollo itkee;
Niin taidokast' on kyyneleet ja veri.
LOORDI.
Sin' olet loordi, muuta et kuin loordi,
Ja vaimos kauniimp' on kuin mikään nainen
Täll' inhall' iällä.
1 PALVELIJA.
Jo ennen kuin
Ne kyyneleet, joit' itki hän sun tähtes,
Kuin kade tulva kauniit kasvot kastoi,
Hän oli luomakunnan viehkein luoma,
Eik' ole nytkään muita huonompi.
SUKKI.
Minäkö loordi? Moisen vaimon mieskö?
Tää untako? Vai entisetkö unta?
En uness' ole: kuulen, näen ja puhun,
Ma tuoksun tunnen, hienoon patjaan kosken.
Niin loordi olen, totta totisesti,
En mikään paikkuri, en Risto Sukki. —
No, vaimomme nyt tuokaa nähdäksemme;
Ja vielä kerran tuoppi sahtia!
2 PALVELIJA.
Suvaitkaa, armo, pestä kätenne!
(Palvelijat tuovat pesuastian, kannun ja pyyhkeen.)
Mik' ilo nähdä teidät entisellään!
Jo taaskin tunnette, ken olette.
Te viisitoista vuotta näitte unta
Tai valveill' ollessanne nukuitte.
SUKKI.
Viistoista vuotta! Olipa se unta!
Mut enkö koko aikaan puhunut?
I PALVELIJA.
Kyll', armo, mutta pelkkää hullutusta.
Vaikk' ylhäishuoneessanne makasitte,
Sanoitte ulos teidän ajetun
Ja soimasitte talon emäntää
Ja uhkasitte hänet lakiin haastaa,
Kun hän ei käytä kruunattua mittaa;
Ja väliin Pölsän Liisaa huusitte.
SUKKI.
Niin, krouvi-emäntäni tyttöstä.
3 PALVELIJA.
On olematon talo sekä tyttö
Ja ihmisetkin, joita mainitsitte:
Tapani Sukki, vanha Naukun Jussi,
Ja Heikki Kumina ja Pekka Turve
Ja sata muuta saman-nimellistä,
Olematonta, joit' ei kukaan tunne.
SUKKI.
Jumalan kiitos, että parannuin!
KAIKKI.
Aamen!
SUKKI.
Suur'kiitos! Tuost' et tule vahinkoon.
(Paashi, naiseksi puettuna, tulee seuralaisineen.)
PAASHI.
Kuink' armollisen herrani on laita?
SUKKI.
He, hyvin vain; ei täällä ruokaa puutu.
Miss' eukkoni?
PAASHI.
Täss', armon herra; mitä käskette?
SUKKI.
Sa eukkoni? Ja et mua mieheks sano?
Ma noiden olen herra, sinun ukkos.
PAASHI.
Mies sekä herra, herra sekä mies,
Ma kuuliainen olen puolisonne.
SUKKI.
Se tietty. — Miksi sanon häntä?
LOORDI.
Rouvaks.
SUKKI.
Kuin? Kaisa-rouvaksi, vai Jaana-rouvaks?
LOORDI.
Vain rouvaksi, se loordien on tapa.
SUKKI.
No, eukko rouva, sanovat mun maanneen
Ja nähneen unta viisitoista vuotta.
PAASHI.
Ne kolmekymment' oli vuotta mulle,
Kun täytyi olla erin vuoteestanne.
SUKKI.
On siinä aikaa! Miehet, menkää matkaan! —
Nyt, rouva, vaatteet pois, ja vuoteeseen!
PAASHI.
Suur-armollinen herra, pyydän että
Viel' yhden yön tai pari maltatte,
Siks ainakin kuin laskenut on päivä.
Mua lääkärit on suoraan velvoittaneet,
Pelosta että vanha tauti palaa,
Pysymään erin teidän vuoteestanne.
Ma toivon, että tepsii tämä syy.
SUKKI.
Kylläpä se niin tepsii, että töin tuskin voin niin kauan odottaa.
Mutta harmillista olisi jälleen vaipua noihin unennäköihinkin;
tahdon siis odottaa, huolimatta siitä, mitä liha ja veri sanoo.
(Palvelija tulee.)
PALVELIJA.
Armonne näyttelijät, kuullen teidän
Taas parantuneen, hauskan komedian
Täss' esittävät; lääkärit niin tahtoo;
Verenne soannut on liika synkkyys,
Ja raskas mieli hulluuden on siemen.
Siis hyvää tekee kuulla näytelmää
Ja mielens' antaa ilon valtaan, joka
Pidentää elämää ja harmit häätää.
SUKKI.
Hitto olkoon, se on tapahtuva! Eikö se komelia ole jotakin
jouluhypitystä tai nuoratanssia?
PAASHI.
Ei, paljon hupaisempi kappale.
SUKKI.
Mitä, oikeinko kotitarve-kappale?
PAASHI.
Ei, tuommoinen vain historia.
SUKKI.
Hyvä, sitä tahdomme kuulla. Tule, eukko rouva, istu tähän viereeni!
Antaa maailman pyöriä; me emme tässä enää tule sen nuoremmiksi.
(Istuutuvat.)