EPILOGI.
Vetoa panen, ettei näytelmämme
Lie kaikkein mieleen. Joku ystävämme
On tullut tänne tunniks nukkumaan
Ja suuttuu herätessään pasuunaan
Ja noituu: "rojua!" Taas toinen halaa
Loruja kuulla, mieli rivoon palaa,
Mut pettynyt on hänkin. Ainoat,
Jotk' ehkä kappaltamme suosivat,
On hyvät naiset, jotk' on tänne tulleet
Ja täällä oman vertaisensa kuulleet.
Jos he vain kiittelevät kappaltamme
Ja hymyilevät, niin on puolellamme
Paraatkin miehet. Oiskin kamalaa,
Jos vait' on mies, kun nainen taputtaa.