NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Florensilaisten leirin edustalla.
(Ranskalainen ylimys ja viisi, kuusi soturia on väijyksissä.)
YLIMYS. Hän ei voi tulla muuta tietä, kuin tästä, tämän pensas-aidan ohi. Kun hyökkäätte hänen päälleen, niin puhukaa mitä kauheata kieltä tahansa; se ei tee mitään, vaikka itse ette toisianne ymmärräkään; meidän tulee vain olla häntä ymmärtämättä, kaikkein paitse yhden, jonka pitää olla tulkkina.
1 SOTURI. Kapteeni hyvä, antakaa minun olla tulkkina.
YLIMYS.
Etkö sinä ole hänen tuttaviaan? Eikö hän tunne ääntäsi?
1 SOTURI. Ei, herra, sen takaan.
YLIMYS.
Mutta millaista rengonkieltä sinä aiot meille haastaa?
1 SOTURI. Samanlaista kuin tekin minulle.
YLIMYS. Hänen tulee luulla, että olemme ulkomaan joukkoa ja vihollisen palkoissa. Hänellä on vähän hajua kaikista naapurikielistä; meidän täytyy siis kunkin puhua omaa mongerrustaan, huolimatta siitä ymmärrämmekö mitä toisillemme puhumme; kun vain näytämme ymmärtävän, se on pääasia: jotakin kapulakieltä, jota hullunkurisempaa, sitä parempi. Teidän, joka olette tulkki, tulee olla hyvin sukeva. Piiloon, piiloon! Tuossa hän tulee kuluttamaan pari tuntia nukkumiseen, palatakseen sitten vannomaan todeksi niitä valheita, joita mielessään hautoo.
(Parolles tulee.)
PAROLLES. Kello on kymmenen; noin kolmen tunnin päästä on sopiva aika palata kotiin. Mitä pitää minun sanoa tehneeni? Täytyy keksiä joku hätävalhe, joka tepsii. He alkavat saada vainua minusta, ja iva on viime aikoina liian usein kolkutellut ovellani. Huomaan, että kieleni on liian tuhman rohkea, mutta sydämmeni elää Marsin ja hänen luontokappaltensa pelossa eikä uskalla tehdä, mitä kieleni huutaa.
YLIMYS (syrjään).
Se on ensimmäinen totuus, mihin kielesi koskaan on vikapääksi tullut.
PAROLLES. Mikä hitto minut panikaan ryhtymään tuon rummun takaisin voittamiseen, kun tiesin sen mahdottomaksi ja ettei minulla semmoisia aikeita ollutkaan? Täytynee kai lyödä itseeni muutamia haavoja ja sanoa, että sain ne tappelussa. Mutta vähät haavat ei riitä; sanovat: "Noinko vähällä pääsit?", ja suuria en uskalla lyödä. Miksi? Mikä oli pakottava syy? Kieli, sinut minä pistän kaupusakan suuhun ja ostan itselleni Bajazetin muulilta toisen, koska sinä lörpötyksilläsi saatat minut tällaisiin vaaroihin.
YLIMYS (syrjään).
Onko mahdollista, että hän tietää mikä on, ja kuitenkin on mikä on?
PAROLLES. Jospa pääsisin asiasta sillä, että leikkelisin rikki vaatteeni tai taittaisin poikki espanjalaisen miekkani.
YLIMYS (syrjään).
Sillä sinä et pääse.
PAROLLES.
Tai leikkaisin pois partani ja sanoisin tätä sotajuoneksi.
YLIMYS (syrjään). Se ei auttaisi.
PAROLLES. Tai heittäisin vaatteeni järveen ja sanoisin, että minut riisuttiin puti puhtaaksi.
YLIMYS (syrjään).
Tuskin auttaa.
PAROLLES.
Mitä, jos vannoisin, että hyppäsin alas linnoituksen ikkunasta —
YLIMYS (syrjään).
Kuinka korkealta?
PAROLLES.
Kolmekymmentä syltä korkealta.
YLIMYS (syrjään).
Tuskin kolmekaan paksua valaa tekisi sen uskottavaksi.
PAROLLES. Jos saisin edes jonkun vihollisen rummun, niin vannoisin, että sen valloitin.
YLIMYS (syrjään).
Kohta saat kuulla yhden.
PAROLLES.
Haa! Vihollisen rumpu!
(Kummun pärrytystä näyttämön takana.)
YLIMYS (hyökkää esiin). Throca movousus, cargo, cargo, cargo.
KAIKKI. Cargo, cargo, villianda par corbo, cargo.
PAROLLES.
Armoa, armoa! — Älkää sitoko silmiäni.
(Käyvät kiinni häneen ja sitovat hänen silmänsä.)
1 SOTURI. Boskos thromuldo boskos.
PAROLLES.
Niin, Muskos-rykmentistä, kyllä tiedän;
Nyt surman saan, kun kieltänne en taida.
Tääll' eikö Saksan, Tanskan, Hollannin,
Tai Ranskan miestä, jolle ilmoittaisin,
Mitenkä kukistaa voi Florensin?
1 SOTURI. Boskos vahvado. — Sua ymmärrän ja puhun kieltäsi: — Kerelybonto: — lähtöön valmistaudu; Jo kuusitoista tikaria tähtää Sun rintaas.
PAROLLES.
Oo!
1 SOTURI. Rukoile, rukoile! — Manka revania dulche.
YLIMYS.
Oscorbidulchosvolivorco.
1 SOTURI.
Kenraali lupaa vielä henkes säästää;
Nyt, silmät sidottuina, sinut viedään
Pois tutkittavaks; tiedonanto ehkä
Pelastaa henkes.
PAROLLES.
Antakaa mun elää;
Kaikk' ilmi annan leirin salaisuudet,
Miesluvun, sotatuumat; kerronpa
Viel' ihmeitäkin.
1 SOTURI.
Puhutko vain totta?
PAROLLES.
Jos en, niin hirttäkää.
1 SOTURI. Acordo linta. — Pois tule, vielä aikaa saat.
(1 soturi ja Parolles menevät.)
YLIMYS.
Sa, mene
Ja kreiville ja veljelleni kerro,
Ett' ansaan saimme kurpan, jonka kätköön
Panemme toistaiseksi.
2 SOTURI.
Kyllä, herra.
YLIMYS.
Ja sano: meidät kaikki ilmi antaa
Hän meille itsellemme.
2 SOTURI.
Kyllä, herra.
YLIMYS.
Sen aikaa putkass' olkoon pimeässä.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Florens. Huone leskivaimon talossa.
(Bertram ja Diana tulevat)
BERTRAM.
Sanoivat, ett' on nimes Fontibella.
DIANA.
Ei, vaan Diana.
BERTRAM.
Nimi jumalan!
Sen ansaitset ja muutakin. Mut, armas,
Noin siross' eikö kuvass' asu lempi?
Jos poves nuoruuden ei tulta hehku,
Et ole tyttö, et, vaan kivipatsas.
Sun sopis olla kuoltuasi se,
Mik' olet nyt, niin jäykkä olet, kylmä.
Nyt sopis olla sun, mik' oli äitis,
Kun sulo-olennolles antoi hengen.
DIANA.
Siveä oli.
BERTRAM.
Niin myös sinä.
DIANA.
Ei,
Hän teki tehtävänsä, saman, jota
Olette tekin vaimollenne velkaa.
BERTRAM.
Vait siitä! Älä vastusta, kun vannon.
Hän mulle tungettiin; mut sua lemmin
Ma lemmen pakosta, ja iät kaiket
Sua palvelen.
DIANA.
Niin, palvelette meitä,
Siks kuin me teitä palvelemme. Ruusut
Pois poimitte, ja okaat vihlovat
Vain jätätte, ja lopuks ivailette
Alastomuuttamme.
BERTRAM.
Mut vannoinhan.
DIANA.
Ei uskollisuus valain paljoudessa,
Yks ainut vakaa vala kylläks on.
Ei sitä pyhää, johon emme vanno;
Vetoomme korkeampaankin. Sanokaa,
Zeun valtavaan jos nimeen vannon nyt,
Sydämmen pohjast' että lemmin teitä,
Mua uskotteko, lempeni jos pettää?
Ei hälle, jota lupaan rakastaa,
Käy vannominen, että hänet petän.
Valanne pelkkiä on sanoja,
Vain tyhjää vakuutusta, pontta vailla,
Mun mielestäni.
BERTRAM.
Muuta, muuta mieltä,
Pyhimys armoton! On lempi pyhä,
Ja petosta, jot' ajat miesten päähän,
Ei puhtauteni tunne. Heitä vastus!
Haluni sairaan parannat, jos sille
Nyt antaut. Sano, että olet minun,
Niin minä nyt ja aina olen sinun.
DIANA.
Miest' auttaa köysi jyrkässä, mut nainen
On turvaton. Tuo sormus antakaa.
BERTRAM.
Vain lainaks, armas; mull' ei ole valtaa
Sit' antaa pois.
DIANA.
Siis ette anna, kreivi?
BERTRAM.
Se kunnian on muisto perheessämme
Ja monen sukupolven perintöä;
Ois iki-häpeä se hukata.
DIANA.
Mun kunniani tuommoinen on sormus;
Perheemme kalleus puhtauteni on
Ja monen sukupolven perintöä;
Ois iki-häpeä se hukata.
Näin oma viisautenne minulle
Tuo turvaks turhaa hyökkäystänne vastaan
Tuon urhon: kunnian.
BERTRAM.
Tuoss', ota sormus.
Sukuni, kunniani, henkenikin
On sinun; sinun käskettäväs olen.
DIANA.
Kesk'yöllä koputtakaa ikkunaani;
Ma laitan niin, ett' äitini ei kuule.
Uskollisuuden nimess' yhtä vaadin:
Ett' impivuoteen valloitettuanne
Vain tunnin viivytte ja ette puhu.
Syyt mull' on tärkeät; ne saatte tietää,
Kun tämä sormus tuodaan takaisin.
Yöll' annan teille toisen sormuksen,
Jott' oisi menneisyyden toimintamme
Myös vastaisuudess' yhä muistossamme.
Hyvästi siksi! Vaimon teille hankin,
Vaikk' itse kaiken toivon kadotankin.
BERTRAM.
Maan päällä taivaan sinussa ma sain.
(Menee.)
DIANA.
Niin, taivasta ja mua kiitä vain.
Ja lopulla sen teetkin. — Tarkalleen
Kuvasi äiti hänen kosintansa,
Niinkuin ois hänen sydämmessään ollut.
"Noin kaikki miehet vannovat", hän sanoi.
Mun naida lupaa, vaimonsa kun kuolee;
Siis hänen olen vasta haudassa.
Ovela Ranskan mies! Saa toiset huolla;
Ma tahdon elää tyttönä ja kuolla.
Ei luvatonta liene sitä pettää,
Ken tahtoo vääryydellä toista kettää.
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
Florensilaisten leiri.
(Kaksi ranskalaista ylimystä Ja pari kolme sotamiestä tulee.)
1 YLIMYS. Ettekö vielä ole hänelle antanut hänen äitinsä kirjettä?
2 YLIMYS. Tunti on siitä kuin sen annoin; siinä on varmaan jotakin, joka käy luonnolle, sillä sitä lukiessaan hän muuttui melkein toiseksi ihmiseksi.
1 YLIMYS. Hän on tullut hyvin ansaitun moitteen alaiseksi, kun on hyljännyt niin hyvän vaimon ja niin rakastettavan naisen.
2 YLIMYS. Vallankin on hän ikipäiviksi menettänyt kuninkaan suosion, joka paraikaa viritti mieltään laulamaan hänelle onnea. Sanon teille erään asian, mutta teidän tulee se kätkeä sydämmenne syvimpään pohjukkaan.
1 YLIMYS. Kun se on sanottu, on se kuollut, ja minä sen hauta.
2 YLIMYS. Hän on vietellyt nuoren, mitä hyvämaineisimman naisen täällä Florensissa, ja tänä yönä hän tyydyttää himoaan raiskaamalla hänen kunniansa. On hänelle antanut perintösormuksensa ja luulee paljonkin hyötyvänsä tässä likaisessa kaupassa.
1 YLIMYS. Jumala meitä varjelkoon kapinoimasta? Mitä olemmekaan olennoita, kun olemme omassa vallassamme!
2 YLIMYS. Vain omia kavaltajiamme; ja niinkuin tavallisesti aina kavaltajat itsensä paljastavat, ennenkuin ovat inhottavan tarkoituksensa saavuttaneet, niin hänkin, joka tällä teollaan vehkeilee omaa aateluuttaan vastaan, upottaa itsensä omaan tulvaveteensä.
1 YLIMYS. Ja eikö ole vietävän häpeällistä, että itse noin toitotamme julki luvattomat aikeemme? — Emme siis saa häntä tänä yönä seuraamme?
2 YLIMYS. Vasta jälkeen keskiyön: hänen tulee ottaa tunnista vaari.
1 YLIMYS. Ja se lähestyy nopeasti. Oikein soisin, että hän näkisi seurakumppaninsa paljastettuna, jotta oppisi arvioimaan omaa älyään, johon on niin huolellisesti tuon valhehelmen kiintänyt.
2 YLIMYS. Älkäämme puuttuko häneen ennenkuin kreivi tulee, sillä toisen läsnäolon tulee olla toisen ruoskana.
1 YLIMYS. Sillä välin sanokaa, mitä olette kuullut sodasta.
2 YLIMYS. Olen kuullut, että hierotaan rauhaa.
1 YLIMYS. Ei, rauha on jo päätetty, uskokaa pois.
2 YLIMYS. Mitä silloin aikoo kreivi Roussillon tehdä? Matkatako edemmäksi vai palata Ranskaan?
1 YLIMYS. Huomaan kysymyksestänne, ett'ette ole vallan hänen uskotuitaan.
2 YLIMYS. Jumala siitä varjelkoon! Silloinhan olisin suuressa määrin osallinen hänen tekoonsa.
1 YLIMYS. Hänen vaimonsa pakeni noin kaksi kuukautta sitten kodistaan; tekosyynä oli toivioretki Sanct Jagoon; ja tämän pyhän hankkeen hän pani toimeen ankarimmalla itsensä-kurittamisella. Hänen siellä ollessaan hänen hento luontonsa joutui surun saaliiksi; hänen viimeinen henkäyksensä oli huokaus, ja nyt hän laulaa taivaissa.
2 YLIMYS. Mikä tuon kaiken vahvistaa?
1 YLIMYS. Etupäässä hänen omat kirjeensä, jotka takaavat kertomuksen oikeaksi kuolinhetkeen saakka; itse kuoleman, joka ei ollut hänen kerrottavissaan, todistaa varmaksi paikkakunnan pappi.
2 YLIMYS. Onko kreivillä tästä kaikesta tieto?
1 YLIMYS. On, ja yksityistodistuksia, kohta kohdalta, jotka täydelleen vahvistavat asian totuuden.
2 YLIMYS. Oikein sydäntäni kirveltää se, että hän tuosta tulee iloiseksi.
1 YLIMYS. Kuinka ylenmäärin toisinaan iloitsemme tappioistamme!
2 YLIMYS. Ja kuinka ylenmäärin toisinaan upotamme kyyneliin voittomme! Sitä suurta mainetta, jonka hän täällä on urhoudellaan hankkinut, kohtaa kotona varmaan yhtä suuri häväistys.
1 YLIMYS. Elämämme kudelma on sekalaista lankaa, hyvää ja huonoa yhdessä. Hyveemme ylpistyisivät, jos paheemme eivät niitä ruoskisi ja vikamme joutuisivat epätoivoon, jos eivät hyveemme niitä sukoilisi.
(Palvelija tulee.)
No, mitä? Miss' on herrasi?
PALVELIJA.
Hän kohtasi kadulla herttuan ja heitti hänelle juhlalliset jäähyväiset.
Hänen armonsa aikoo huomenaamulla lähteä Ranskaan. Herttua tarjosi
hänelle suosituskirjeen kuninkaalle vietäväksi.
2 YLIMYS. Se tulee olemaan hyvinkin tarpeen, vaikka olisi suositus suurempikin, kuin mitä se olla voi.
I YLIMYS. Se ei voi olla kyllin makea kuninkaan karvauteen nähden. Tuossa hänen armonsa onkin.
(Bertram tulee.)
No, herra kreivi, eikö jo ole puoliyö mennyt?
BERTRAM. Olen tänä iltana onnellisessa summakaupassa suorittanut kuusitoista eri asiaa, jotka kukin vaatisivat kuukauden: olen jättänyt herttuan hyvästi, sanonut jäähyväiset hänen seuralleen, haudannut vaimon, surrut häntä, kirjoittanut äiti-armolleni että tulen kotiin, hommannut matkaseuraa, ja näiden kiireellisten pääasiain ohella toimittanut senkin seitsemän pikku-tehtävää; viimeinen oli tärkein, mutta se ei ole vielä lopussa.
2 YLIMYS. Jos asiassa on vastuksia ja teille huomenaamulla tulee lähtö, niin saatte pitää kiirettä, herra kreivi.
BERTRAM. Tarkoitan, että asia ei ole lopussa, koska pelkään saavani siitä vielä myöhemmin kuulla. Mutta emmekö nyt pane toimeen tuota näytelmäkohtausta narrin ja soturin välillä? Tuokaa tänne se valhejäljennös; hän on minut pettänyt niinkuin kaksikielinen profeetta.
2 YLIMYS. Tuokaa hänet tänne. (Sotureita menee.) Hän on koko yön istunut jalkapuussa, uljas mies-parka.
BERTRAM. Ei haittaa; se tekee hänen kantapäilleen hyvää, ne kun ovat niin kauan kannuksia väärin käyttäneet. Millä kannalla hän on?
1 YLIMYS. Niinkuin teille jo kerroin, herra kreivi, hän on jalkapuun kannalla. Mutta vastatakseni kysymyksenne henkeen: hän itkee niinkuin tyttö, joka on kaatanut maahan maitonsa. Morganille, jota hän luulee munkiksi, on hän tunnustanut syntinsä aikaisemmista muistin ajoistaan alkaen aina siihen onnettomaan hetkeen asti, jolloin joutui jalkapuuhun; ja arvatkaapas, mitä hän on tunnustanut!
BERTRAM.
Eihän vain mitään minusta? Eihän?
2 YLIMYS. Tunnustus on pantu paperille ja on julkiluettava hänen kuullen. Jos teidän armoanne siinä mainitaan, niinkuin luulen, niin on paras malttaa mieltään ja kuunnella.
(Soturit palaavat, Parolles heidän mukanaan.)
BERTRAM. Hitto hänet periköön! Silmätkö peitossa? Hän ei voi mitään minusta puhua. Vait! vait!
I YLIMYS.
Sokko tulee. — Porto tartarossa.
1 SOTURI. Hän vaatii kidutusta. Puhutteko ilman?
PAROLLES. Tunnustan mitä tiedän, ilman pakkokeinoja; vaikka minua vanuttaisitte kuin piirakkataikinaa, en voi sen enempää puhua.
1 SOTURI. Bosko chimurcho.
2 YLIMYS. Boblibindo chicurmurcho.
1 SOTURI. Olette armollinen päällikkö. — Päällikkömme käskee teidän vastata niihin kysymyksiin, joita teen teille tästä paperista.
PAROLLES.
Totta puhun, niin totta kuin elää tahdon.
1 SOTURI.
"Ensiksi, kysykää häneltä, kuinka monta herttualla on hevosmiestä."
Mitä vastaatte siihen?
PAROLLES. Viisi- tai kuusituhatta, mutta sangen heikkoja ja palvelukseen kelvottomia; ratsuparvet ovat kaikki hajallaan ja päälliköt vaivaisia raukkoja, kunniani ja arvoni kautta ja niin totta kuin elää tahdon.
1 SOTURI. Merkitsenkö vastauksenne näillä sanoin?
PAROLLES. Merkitkää; vannon sen vaikka sakramentin kautta, miten ja kuinka vain tahdotte.
BERTRAM.
Kaikki on hänelle yhtä. Mikä kirottu konna!
1 YLIMYS. Erehdytte, herra kreivi: se on monsieur Parolles, se karski sotataituri — se on hänen oma sanansa — jolla on koko sotataidon säännöstö vyöhikkönsä solmussa ja käyttö tikarinsa kantimessa.
2 YLIMYS. Minä en enää koskaan luota kehenkään siksi, että pitää miekkansa kirkkaana, enkä usko, että kellään on mieltä päässä siksi, että ulkokuori on siisti.
1 SOTURI. Hyvä, se on kirjassa.
PAROLLES. Viisi- tai kuusituhatta miestä, sanoin, — totuuden tahdon sanoa — tai niille paikoin; kirjoittakaa niin; — sillä totta minä tahdon puhua.
1 YLIMYS. Siinä hän on hyvin lähellä totuutta.
BERTRAM.
Mutta minä en anna hänelle kiitosta siitä tavasta, millä hän sen sanoo.
PAROLLES.
"Katalia raukkoja", kirjoittakaa niin.
1 SOTURI. Hyvä, se on kirjassa.
PAROLLES. Suur' kiitos, hyvä herra, paljon kiitoksia. Tosi on tosi: ne katalat ovat oikein viheliäisiä raukkoja.
i SOTURI. "Kysykää häneltä, kuinka paljo heillä on jalkaväkeä." Mitä sanotte siihen?
PAROLLES. Totta totisesti, herra, vaikka tämä olisi viimeinen hetkeni, niin totta tahdon puhua. Antakaas kun lasken: Spurion joukossa sataviisikymmentä; Sebastianin yhtä monta; Corambuksen yhtä monta; Jaques'n samoin; Guiltianon, Cosmon, Ludovikon ja Gratiin, kaksisataa viisikymmentä kunkin; oma komppaniani, Chitopherin, Vaumondin, Bentiin, kaksisataa viisikymmentä kukin: niin että koko katselmusluettelo, terveet ja sairaat, niin totta kuin elän, ei nouse viiteentoista tuhanteen, joista toiset puolet eivät tohdi varistaa lunta leväteistään, pelosta että itse varistuisivat muruiksi.
BERTRAM.
Mitä meidän tulee tehdä hänen?
1 YLIMYS. Ei mitään muuta kuin kiittää eikä välittää. — Kysykää häneltä minun suhteistani ja mitä herttua minusta pitää.
1 SOTURI. Hyvä, se on kirjassa. "Teidän tulee kysyä häneltä, onko siellä leirissä erästä ranskalaista, kapteeni Dumainia; missä arvossa häntä herttua pitää; millainen hänellä on miehuus, kunto ja sotataito; ja eikö hän luule, että olisi mahdollista vahvalla rahasummalla houkutella tätä miestä kapinaan." Mitä sanotte siihen? Mitä siitä tiedätte?
PAROLLES. Pyydän, suokaa minun vastata joka kysymykseen erikseen: yksi kysymys erältään.
1 SOTURI. Tunnetteko tätä kapteeni Dumainia?
PAROLLES. Tunnen oikein: hän oli paikkaräätälin opissa Pariisissa, mutta ajettiin sieltä ruoskalla pois, kun oli maannut maavoudin heikkopäisen holhotin, mykän raukan, joka ei kyennyt kieltämään.
(Dumain kohottaa vihapäissään nyrkkiään.)
BERTRAM. Olkaa hyvä, hillitkää kättänne, vaikka kyllä tiedän, että hänen aivokoppansa on ensimmäisen tiiliskiven oma, mikä katolta putoaa.
1 SOTURI. Hyvä; onko tämä kapteeni Florensin herttuan leirissä?
PAROLLES.
Mikäli tiedän, on hän siellä, se täitakki.
1 YLIMYS. Älkää noin katsoko minuun; kohta tulee teidän vuoronne, herra kreivi.
1 SOTURI. Missä arvossa häntä herttua pitää?
PAROLLES. Herttua ei tiedä hänestä muuta, kuin että hän on viheliäinen upseeri minun komppaniassani, ja kirjoitti minulle tässä tuonnoin, että ajaisin hänet matkoihinsa; luulenpa, että se kirje vielä on taskussani.
1 SOTURI. Haetaan se esille.
PAROLLES. Totta puhuakseni, en oikein tiedä; joko se on siellä tai rihmassa teltassani herttuan muiden kirjeiden joukossa.
1 SOTURI. Tässä se on; tässä on paperilappu. Luenko sen teille?
PAROLLES.
En tiedä, onko se oikea vai ei.
BERTRAM.
Tulkkimme tekee toimensa hyvin.
1 YLIMYS. Erinomaisesti.
1 SOTURI (lukee.) "Diana, kreivi hupsu on ja rikas —"
PAROLLES. Hyvä herra, se ei ole herttuan kirje; se on varoitus eräälle sievälle tytölle Florensissa, Diana-nimiselle, että karttaisi kreivi Roussillonin houkutuksia, erään typerän poika-vetelyksen, joka siitä huolimatta on perin kiimainen. Olkaa hyvä, pistäkää se takaisin sinne.
1 SOTURI. Ei, ensin luen sen, jos sallitte.
PAROLLES. Vakuutan, että tarkoitukseni oli rehellinen mitä tyttöön tulee; sillä tiedän, että se nuori kreivi on vaarallinen ja irstas poika-nulikka, oikea valaskala mitä neitsyyksiin tulee, joka hotkii kaikki alveet, mitkä tapaa.
BERTRAM.
Senkin kirottu, kaksikielinen konna!
1 SOTURI (lukee).
"Kun vannoo hän, niin vaadi rahaa hältä;
Jos velkaan jää, saat turhaan odottaa.
Käteinen kauppa paras, muu ei vältä;
Ota ennalta, et muuten mitään saa.
Diana, muista, soturi sen sanoo:
Miest' usko, älä mitä pojat anoo;
On kreivi narri; kreivaa sinä vain;
Hän ennalt' antaa, saatuaan ei lain.
Sun, niinkuin vannonut ma korvaas olen.
Parolles."
BERTRAM.
Hän saa juosta katulyöppiä koko armeijan lävitse, tuo runonpätkä otsassa.
2 YLIMYS. Sehän on oma helma-ystävänne, herra kreivi; se monipuolinen kieliniekka ja asevoipa sotasankari.
BERTRAM. Ennenaikaan voin sietää mitä hyvänsä, paitsi kissoja, ja nyt on hän minusta kissa.
1 SOTURI. Huomaan kenraalimme katseista, herra, että meidän tullee pakko hirttää teidät.
PAROLLES. Henki säästäkää joka tapauksessa; ei siksi, että pelkäisin kuolemaa; vaan kun olen paljon syntiä tehnyt, tahtoisin käyttää elämäni loppuajan katumukseen. Elän vaikka vankilassa, tai jalkapuussa, tai missä tahansa, kun vain saan elää.
1 SOTURI.
Saadaan sitten nähdä mitä tehdään, kun nyt vain suoraan tunnustatte.
Siis palaan vielä kerran tuohon kapteeni Dumainiin. Olette vastannut,
missä arvossa häntä herttua pitää ja millainen hänen miehuutensa on.
Kuinka on hänen kuntonsa laita?
PAROLLES. Hän voisi varastaa luostarista munan. Riistämisessä ja raiskaamisessa hän on Nessuksen veroinen.[14] Hänellä on ammattina sanansa syöminen, ja valanrikkojana hän on vahvempi kuin Herkules. Hän, tietäkääs, valehtelee niin kielevästi, että pian luulisitte totuutta hupsuksi. Juoppous on hänen paras hyveensä: hän juo itsensä sikahumalaan, ja nukkuessaan hän ei vahingoita muita kuin makuuvaatteitaan; mutta, hänen tapansa tunnetaan ja hänelle tehdään oljista vuode. Hänen kunnostaan minulla ei ole juuri sen enempää sanottavaa; hänellä on kaikki, mitä kunnon miehellä ei pitäisi olla; ja mitä kunnon miehellä pitäisi olla, sitä hänellä ei ole nimeksikään.
1 YLIMYS. Alan jo hänestä pitää.
BERTRAM. Tämänkö kuntosi kuvauksen tähden? Rutto hänet periköön! Minusta hän vain on yhä enemmän kissa.
1 SOTURI. Mitä sanotte hänen sotataidostaan?
PAROLLES. Niin, totisesti, hän on kulkenut rumpalina englantilaisten kulkunäyttelijäin etupäässä, — valehdella hänen päähänsä en tahdo, — ja muuta hänen soturitoimistaan en tiedä; paitsi että hänellä Englannissa oli kunnia palvella Mile-end[15] nimisessä paikassa, missä opetti nahkapoikia sulkemaan rivit. Soisin sille miehelle niin suuren kunnian kuin suinkin, mutta tuosta asiasta en ole varma.
1 YLIMYS. Hän on konnuudessa niin voittanut konnuuden, että on harvinaisuutena vapautettava.
BERTRAM.
Rutto hänet syököön! Hän on yhä ja aina kissa.
1 SOTURI. Koska hänen ominaisuutensa ovat niin surkean arvoisia, niin ei minun tarvis teiltä kysyäkään, voiko häntä kullalla houkutella kapinaan.
PAROLLES. Suutarin markasta hän on valmis myymään autuutensa vapaatilan etuuksineen päivineen ja näin riistämään kaikilta jälkeläisiltäänkin ikuisiksi ajoiksi perintövallan ja oikeuden siihen.
1 SOTURI. Millainen on hänen veljensä, se toinen kapteeni Dumain?
2 YLIMYS. Miksi häneltä minua kyselee?
1 SOTURI. Millainen mies hän on?
PAROLLES. Naakka samaa pesäkujaa: ei vallan niin suuri kuin ensimmäinen hyvyydessä, mutta hyvän joukon suurempi pahassa. Hän on pelkurimpi kuin veli, ja kuitenkin veli on kuuluisimpia pelkureita. Paetessa hän juoksee paremmin kuin mikä passaripoika, mutta hyökätessä hän saa vetotaudin.
1 SOTURI. Jos saatte henkenne pitää, niin otatteko pettääksenne florensilaisen?
PAROLLES.
Otan, vieläpä ratsuväen kapteeninkin, kreivi Roussillonin.
1 SOTURI. Puhuttelen kahdenkesken päällikköä ja tiedustelen hänen tahtoaan.
PAROLLES (syrjään). Rummuista olen jo tarpeeni saanut. Hiiteen kaikki rummut! Vain muhkeillakseni kunnollani ja lumotakseni tuon irstaan poika-nulikan, tuon kreivin, silmät, olen tähän vaaraan syössyt. Mutta kuka olisikaan väijyjiä varonut siinä, missä minut vangittiin?
1 SOTURI. Ei auta mikään, herraseni; teidän täytyy kuolla. Päällikkö sanoo, että semmoinen mies, joka niin petollisesti on paljastanut armeijansa salaisuudet ja niin myrkyllisesti panetellut arvossa pidettyjä ihmisiä, ei tee mitään kunnon hyötyä tässä maailmassa; teidän täytyy siis kuolla. Pyöveli, hoi! Pää poikki tuolta!
PAROLLES. Hyvä Jumala, herra, antakaa minun elää, tai antakaa minun nähdä kuolemani!
1 SOTURI. Saatte, ja saatte vielä hyvästelläkin kaikkia ystäviänne.
(Poistaa siteen hänen silmiltään.)
BERTRAM.
Hyvää huomenta, jalo kapteeni!
2 YLIMYS. Jumala teitä siunatkoon, kapteeni Parolles!
1 YLIMYS. Jumala varjelkoon, jalo kapteeni!
2 YLIMYS.
Herra kapteeni, saanko viedä terveisiä herra Lafeulle? Olen lähdössä
Ranskaan.
1 YLIMYS. Hyvä kapteeni, annatteko minulle kopion siitä sonetista, jonka kirjoititte Dianalle kreivi Roussillonin puolesta? Jos en olisi suuri pelkuri, niin voisin teidät siihen pakottaa; mutta hyvästi nyt!
(Bertram, ranskalaiset ylimykset y.m. menevät.)
1 SOTURI. Te olette mennyttä, herra kapteeni; kaikki lauennut, paitse nauhanne, joka vielä on solmussa.
PAROLLES.
Voihan se salaliitto miehen musertaa!
1 SOTURI. Jos löytäisitte maan, missä on vain vaimoja yhtä häpeällisiä kuin tekin, niin voisitte perustaa oikein huudittoman kansakunnan. Hyvästi, hyvä herra; minäkin olen lähdössä Ranskaan; kyllä siellä teistä puhumme.
(Menee.)
PAROLLES.
Suur' kiitos! Jos ois mulla sydän suuri,
Niin nyt se särkyis. Kapteenius on mennyt;
Mut syön ja juon ja nukun yhtä hyvin
Kuin kapteenina; siitä, mikä olen,
Mun elää täytyy. Kuka vain on lörppä,
Se tästä kavahtakoon; se mun kaasi;
Jokainen lörppä lopulta on aasi.
Mene, häpy! Ruostu, miekka! Häpeässä
On turvani. Ei narrin hätää tässä:
Tilaa ja keinoja on elämässä.
Perässä menen.
(Menee.)
Neljäs kohtaus.
Florens. Huone leskivaimon talossa.
(Helena, leskivaimo ja Diana tulevat.)
HELENA.
Ja nähdäksenne, etten teitä petä,
Mua kristikunnan pylväist' yksi takaa.
Valt'istuimensa eessä täytyy minun,
Ennenkuin määrän täytän, polvistua.
Tein muinoin hälle palveluksen suuren
Ja henkens' arvoisen; se hyvä työni
Kovasta villikonkin sydämmestä
Puristais kiitoksen. Marseilless' on,
Sen tiedän varmaan, kuningas, ja sinne
On meillä saattoseura. Minun, nähkääs,
Jo luullaan kuolleen. Armeija kun hajoo,
Kotihin rientää mieheni; ja sinne,
Jos suostuu kuningas ja taivas auttaa,
Äkisti mekin saavumme.
LESKIVAIMO.
Teill', armo,
Ei palkkalaista, joka teitä alttiimp'
Ois palvelemaan.
HELENA.
Teill' ei ystävää,
Jonk' aatos ahkerammin hyvät työnne
Halaisi palkita. Mun valikoinut
On taivas tyttärenne morseinlahjaks,
Ja hänet mulle aseeks, millä voitan
Taas puolison. Oi, kummat on nuo miehet:
Halulla käyttävät mit' inhoovat,
Kun huumaantunut aisti pettiössä
Yön pikimustan tahraa. Himo näin,
Vaikk' inhookin, jo syliin karkaa päin.
Enemmän tästä toiste. — Sun, Diana,
Mun johdollani tulee tehdä mulle
Viel' yksi uhraus.
DIANA.
Kunniakas kuolo
Vaikk' oisi seuraus, niin käskekää.
Ma kärsin minkä vaaditte.
HELENA.
Niin, kuules:
Jo kesken puheen aika kesän tuo,
Ja puihin lehvät puhkee, mut myös okaat,
Ihanat, vaikka terävät. Nyt pois!
Jo vaunut vartoo; aika meitä ajaa.
Kun loppu hyvä on, on kaikki hyvä;
Lopussa kiitos, sanoo viisaus syvä.
(Menevät.)
Viides kohtaus.
Roussillon. Huone kreivinnan hovilinnassa.
(Kreivinna, Lafeu ja narri tulevat.)
LAFEU. Ei, ei, ei; häntä on vietellyt tuo silkki-röyhelöinen narri, jonka inhottava sahrami[16] voisi värinsä painaa koko kansakunnan leipomattomaan ja taikinaiseen nuorisoon. Miniänne eläisi vielä tänä päivänä, ja poikanne olisi kotona ja kuninkaan hoimessa menestynyt enemmän kuin tuon punahäntäisen hörriäisen, josta puhun.
KREIVINNA. Oi, etten olisi koskaan häntä tuntenut! Hän on antanut kuoleman-iskun sievimmälle naiselle, jonka luomisella luonto milloinkaan on kunniaa niittänyt. Vaikka olisi hän omaa lihaani ja vertani ja minulle tuottanut vaikeimpia äidin tuskia, en voisi olla syvemmällä rakkaudella häneen kiintynyt.
LAFEU. Hyvä tyttö hän oli, hyvä tyttö. Saamme tuhannesti kaaliksia poimia, ennenkuin tapaamme toisen sellaisen yrtin.
NARRI. Niin todellakin, hän oli makea meirami kaaliksien joukossa, tai pikemmin armoruoho.
LAFEU.
Nuo eivät ole mitään kaalikasveja, sinä narri, vaan haju-yrttejä.
NARRI. Minä en ole mikään suuri Nebukadnezar; minä en niitä ruohoja paljon ymmärrä.
LAFEU.
Kumpi tunnustat olevasi, veijari vai narri?
NARRI.
Narri naisen palveluksessa ja veijari miehen.
LAFEU.
Mikä on erotus?
NARRI.
Peijaisin mieheltä vaimon ja tekisin hänen palvelustaan.
LAFEU.
Silloin olisit todellakin veijari hänen palveluksessaan.
NARRI.
Ja vaimolle antaisin pelivärkkini tehdäkseni hänelle palveluksen.
LAFEU.
Minä takaan puolestani: olet sekä veijari että narri.
NARRI.
Nöyrin palvelijanne.
LAFEU.
Ei, ei, ei!
NARRI. No, herra hyvä, jos en voi teitä palvella niin voin palvella yhtä suurta prinssiä kuin te olette.
LAFEU.
Ketä sitte? Ranskalaistako?
NARRI. Hänellä on kyllä englantilainen nimi; mutta naama hänellä on paljoa kuumempi Ranskassa kuin täällä.
LAFEU.
Mikä prinssi se on?
NARRI.
Musta prinssi; alias, pimeyden ruhtinas; alias, perkele.
LAFEU. Vaiti! Tuossa saat kukkaroni. En siksi sitä anna, että tahtoisin sinut luovuttaa herrastasi: palvele häntä vain aina.
NARRI. Minä olen metsäseutulainen, ja olen aina rakastanut suurta pystyvalkeata; ja se herra, josta puhun, hän ei säästä poltaksia. Mutta, totta puhuen, hän on maailman ruhtinas, ja aatelisto pysyköön hänen hovissaan. Minä tyydyn taloon, jossa on ahdas portti, joka, kuulemma, on liian kaita suurten kuljettavaksi; muutamat, jotka nöyryyttävät itsensä, voivat siitä mahtua; mutta useimmat ovat liian viluisia ja hemmoteltuja, ja ne etsivät sitä kukitettua tietä, joka vie avaralle portille ja sille suurelle takkavalkealle.
LAFEU. Mene tiehesi, alan jo väsyä sinuun; ja sanon sen sinulle näin edeltäpäin, koska en tahdo joutua kanssasi riitaan. Mene matkaasi ja katso hevosiani, mutta jätä pois kaikki kurit.
NARRI. Jos niille mitä kuria teen, niin hevoskuria, joka onkin niille tulevaa luonnon lain mukaan.
(Menee.)
LAFEU.
Ovela lurjus, ja pahankurinen!
KREIVINNA. Semmoinen hän on. Mies-vainajani sai paljon hupaa hänestä. Hänen tahdostaan hän jäi taloon, ja luulee sillä saaneensa etuoikeuden olla hävytön; hän ei tosiaankaan pysy aisoissa, vaan heiskuu sinne tänne.
LAFEU. Pidän hänestä; hän ei ole hullumpi. Mutta oikeastaan aioin kertoa teille, että kuultuani tuon hyvän, nuoren rouvan kuolemasta ja että poikanne oli kotimatkalla, kehoitin kuningasta, herraani, puhumaan minun tyttäreni puolesta, jota hänen majesteettinsa, kun molemmat vielä olivat alaikäiset, omasta armollisesta aloitteestaan oli itsekin aikanaan ajatellut. Hänen korkeutensa on luvannut sen tehdä, ja parempaa keinoa ei ole torjumaan pojastanne hänen epäsuosiotaan. Onko tämä teille mieleistä, armollinen rouva?
KREIVINNA.
Sangen mieleistä; toivon vain onnellista tulosta.
LAFEU. Hänen korkeutensa tulee kiireimmiten Marseillesta, reippaana kuin kolmikymmen-vuotias; hän on täällä huomenna, jos ei väärin mulle ilmoittanut henkilö, joka tällaisissa asioissa harvoin erehtyy.
KREIVINNA. Iloitsen toivosta saada nähdä häntä ennenkuin kuolen. Sain kirjeen, että poikani on täällä jo tänä iltana. Pyydän, hyvä herra, teitä jäämään tänne luokseni, kunnes he kohtaavat toisensa.
LAFEU. Tuumin tässä juuri, hyvä rouva, miten parhaiten pääsisin hänen puheilleen.
KREIVINNA.
Eihän teidän muuta tarvis kuin vedota arvonne etuoikeuteen.
LAFEU. Sitä etuutta olen liiankin rohkeasti käyttänyt; mutta, Jumalan kiitos, se kestää vielä.
(Narri palaa.)
NARRI. Oi, armollinen rouva, herra poikanne on tuolla ulkona, samettipaikka kasvoissa; onko sen alla naarmua vai ei, sen tietää vain sametti; mutta aika suuri samettipaikka se on. Vasemmasta poskesta on kaksi kolmatta osaa paikattua, mutta oikea poski on eheä.
LAFEU.
Kunnialla saatu arpi on jalo kunniamerkki; ja niin kaiketi tämäkin.
NARRI.
Mutta hänen kasvonsa on survottu aivan nuijalihaksi.
LAFEU. Suvaitsetteko, niin käymme poikaanne vastaan; minua haluttaa saada puhutella sitä nuorta sankaria.
NARRI. Niitä on, tottakin, siellä tusina, hienon hienot hatut päässä ja kohteliaat sulat, jotka kumartelevat ja nyökähtelevät joka miehelle.
(Menevät.)