Ensimmäinen kohtaus.
Ardennien metsä.
(Karkoitettu herttua, Amiens ja muita ylimyksiä metsästyspuvussa.)
HERTTUA.
Maanpako-kumppanit ja ystävät,
Tää elämä, kun siihen tottuu, hauskemp'
On loiston kiiltoa. Nää metsät eikö
Vapaammat vaarasta kuin viekas hovi?
Tääll' Aatamin vain rangaistuksen tuntee,
Vuos'aikain vaihteet: talven jäiset kourat
Ja myrskyn vonkunan ja ulvonnan,
Mut kun se puree, että vihloo vilu
Ja karmii pintaa, hymyilen ja sanon:
Ei immarrusta tuo; nuo neuvosherrat
Suun sisään mulle sanovat, mik' olen.
Suloinen vastoinkäymisen on hyöty:
Kuin häijy, myrkyllinen rupikonna[3]
Se kalliin kiven päässään tallettaa.
Näin meille, mailman melust' erillään,
Puut puhelee ja lähteet kirjans avaa,
Kivetkin saarnaa; hyvää tääll' on kaikki.
AMIENS.
Pois tät' en vaihtais. Onnellinen te,
Kun onnen kommellukset voitte kääntää
Noin lempeäksi sulokieleksi.
HERTTUA.
Pois tulkaa, mennään riistaa kaatamaan;
Vaikk' onkin sääli, että kailot raukat,
Tään eräkylän kotoasukkaat,
Omalla maallaan väkänuolistamme
Häpäänsä veriin saavat.
1 YLIMYS.
Toden totta,
Se synkän Jaques'nkin käy sydämmelle.
Hän vannoo, että pahemp' olette
Kuin veljenne, jok' ajoi teidät maasta.
Amiens ja minä tänään hänen taakseen
Hiivimme, kun hän lojui tammen alla,
Jok' ikäjuuriansa kurkoittaa
Purosta, joka metsän kautta soljuu.
Nyt siihen peloteltu hirvi-parka,
Ajajan nuolen haavoittamana,
Tul' läähöttämään; ja tuo eläin-parka
Niin syvään toden totta huokailikin,
Ett' ihan katketakseen pingoittui
Sen nahkaturkki; suuret kyynelherneet
Sen viatonta turpaa pitkin ajoi
Toistansa takaa; näin tuo karva-narri,
Jot' yhtenänsä tarkkas synkkä Jaques,
Ripeän puron seisoi reunall' aivan,
Lisäten sitä kyynelin.
HERTTUA.
Ja Jaques
Tuost' eikö näytelmästä saarnaa tehnyt?
1 YLIMYS.
Tuhansin vertauksin. Ensin siitä,
Ett' eläin täysinäiseen virtaan itki:
"Teet, eläin-parka, testamenttis", sanoi,
"Kuin mailman lapset: sille lisää annat,
Joll' on jo kyllin". Sitten, kun se jäänyt
Ol' yksin silkkisistä ystävistään:
"Niin oikein", sanoi hän, "noin seuraparven
Hajoittaa kurjuus!" Lauma huoleton
Juoks ohi kylläisenä, mut ei kukaan
Silmännyt kumppaniin: "Niin", sanoi Jaques,
"Pois juoskaa porvarit, te ihramahat!
Niin' tapa vaatii; miksi katsoisitte
Te tuohon köyhään häverikkö-raukkaan?"
Näin parjaten hän penkoi ytimiltään
Maat, kaupungit ja hovit, jopa kaiken
Tään elämänkin; vannoi että ollaan
Voroja, tyranneja, pahempaakin,
Kun säikytämme elukat, ja lisäks
Ne oman kodin helmaan tapamme.
HERTTUA.
Hän sinne jäikö noihin mietteisiinsä?
2 YLIMYS.
Jäi, itkemään ja tutkistelemaan
Tuot' oihkivata raukkaa.
HERTTUA.
Näytä paikka;
Hän tuossa mielentilass' otollisin
On seuramies: hän älykäs on silloin.
2 YLIMYS.
Ma heti teidät saatan hänen luokseen.
(Menevät.)