Miten haluatte

by William Shakespeare

Toinen kohtaus.

Toinen kulma samaa metsää.
(Orlando ja Oliver tulevat.)

ORLANDO. Onko mahdollista että näin lyhytaikaisesta tuttavuudesta voi syntyä. mieltymys? Tuskin näitte hänet, niin jo rakastitte häntä; tuskin rakastitte, niin jo kositte; tuskin olitte kosinut, niin jo saitte lupauksen. Ja aiotteko pysyä päätöksessänne?

OLIVER. Älköön teitä arveluttako tämä kiireisyys eikä hänen köyhyytensä, eikä lyhyt tuttavuus, eikä pikainen kosiminen, eikä hänen pikainen suostumuksensa, vaan sanokaa minun kanssani, että minä rakastan Alienaa; sanokaa hänen kanssaan, että hän rakastaa minua; olkaa molempain kanssa yksimieliset siitä, että meidän täytyy saada toisemme. Siitä on teille vain hyötyä, sillä isäni talon ja kaikki vanhan sir Rolandin tulot luovutan teille, itse täällä elääkseni ja kuollakseni paimenena.

ORLANDO. Suostumukseni saatte. Pitäkää huomenna häänne; kutsun niihin herttuan ja koko hänen iloisen seurueensa. Menkää ja valmistelkaa Alienaa, sillä, nähkääs, tuossa tulee minun Rosalindani.

(Rosalinda tulee.)

ROSALINDA. Jumalan rauha, veliseni!

OLIVER. Samaa, kaunis siskoseni!

ROSALINDA. Oi, rakas Orlando, kovin on haikeata nähdä, että sydämmesi on siteissä.

ORLANDO. Ei, vain käsivarteni.

ROSALINDA. Minä kun luulin, että sydämmesi oli saanut haavan jalopeuran kynsistä.

ORLANDO. Haavan se on saanut, mutta naisen silmistä.

ROSALINDA. Onko veljenne teille kertonut, kuinka olin pyörtyvinäni, kun hän näytti minulle teidän nenäliinaanne?

ORLANDO. On, vieläpä suurempiakin ihmeitä.

ROSALINDA. Oh, kyllä tiedän, mitä tarkoitatte. — Niin, se on totta: se kävi yhtä sukkelaan kuin kahden jäärän tappelu ja Caesarin thrasonilainen kerska: "tulin, näin ja voitin"; sillä veljenne ja sisareni heti kun kohtasivat toisensa, näkivät; heti kun näkivät, rakastuivat; heti kun rakastuivat, huokailivat; heti kun huokailivat, kysyivät toinen toiseltaan syytä; heti kun saivat syyn tietää, etsivät apukeinoa; ja näin askelittain rakensivat itselleen portaat avioliittoon, joita nyt äkkipikaa nousevat, jott'eivät sitä ennen joutuisi äkkipikaiseen tekoon. He ovat oikein lemmenraivossa ja pyrkivät yhteen; heitä ei voisi kurikoillakaan erottaa.

ORLANDO. He menevät huomenna naimisiin; ja minä aion pyytää herttuaa häihin. Mutta, voi, kuinka haikeata on katsella onnellisuutta toisen silmillä! Sitä lähempänä minä huomenna olen alakuloisuuden huippua, jota onnellisemmaksi katson veljeäni, kun on saanut mitä on toivonut.

ROSALINDA. Mutta mitä? Enkö minä huomenna kelpaisi teille Rosalindan asemesta?

ORLANDO. En voi kauemmin elää turhista luuloista.

ROSALINDA. En minäkään siis kauemmin tahdo teitä vaivata turhilla puheilla. Tietäkää siis — sillä puhun nyt vakaassa tarkoituksessa — että tiedän teidät ylimykseksi, jossa on paljon hyvää. En sano tätä siksi, että luulisitte suuria minun tiedoistani, kun sanon että tiedän teidät sellaiseksi; enkä tavoittele sen suurempaa arvoa, kuin että sillä voisin, vaikka vähäisenkään, saada teitä uskomaan, että tarkoitan teidän parastanne enkä omaa kiitostani. Uskokaa, jos tahdotte, että minä voin saada aikaan kummia. Olen kolmivuotiaasta seurustellut velhomiehen kanssa, jolla oli syvälliset tiedot ammatissaan, silti olematta kadotuksen oma. Jos Rosalindaa rakastatte niin sydämmenne pohjasta, kuin käytöksenne julki huutaa, niin saatte naida hänet samalla kuin veljenne nai Alienan. Tiedän, missä tukalassa tilassa hän on; eikä minulle ole mahdotonta, jos se ei teille ole vastenmielistä, loihtia hänet silmienne eteen ilmielävänä ihmisenä ja mitään vaarallisia keinoja käyttämättä.

ORLANDO. Onko se vakaata täyttä totta?

ROSALINDA. On, kautta henkeni, joka on rakas minulle, vaikka sanonkin, että olen taikuri. Siis pukekaa parasta päällenne ja kutsukaa ystävänne, sillä, jos haluatte, saatte pitää huomenna häitä Rosalindan kanssa, jos haluatte. Kas, tuossa tyttö, joka rakastaa minua, ja poika, joka rakastaa häntä.

(Silvius ja Phebe tulevat.)
PHEBE.
Tylysti teitte, nuori mies, kuin muille
Näytitte kirjeen, jonka teille laitoin.
ROSALINDA.
En sitä sure: onkin aikeeni
Tylyyttä teille osoittaa ja vihaa.
Tuoss' uskollinen paimen teitä seuraa;
Hänt' armahtakaa, häneen katse luokaa,
Hän teitä jumaloitsee.
PHEBE.
Rakas paimen,
Hänelle sano, mit' on rakkaus.
SILVIUS.
Se sulaa kyynelt' on ja huokausta,
Kuin minun rakkauteni Phebeen.
PHEBE.
Ja minun Ganymedeeseen.
ORLANDO.
Ja minun Rosalindaan.
ROSALINDA.
Ja minun kehenkään ei naiseen.
SILVIUS.
Se sulaa hellyytt' on ja hartautta,
Kuin minun rakkauteni Phebeen.
PHEBE.
Ja minun Ganymedeeseen.
ORLANDO.
Ja minun Rosalindaan.
ROSALINDA.
Ja minun kehenkään ei naiseen.
SILVIUS.
Se sulaa, sulaa haaveilua on
Ja sulaa hehkaa, sulaa toivomusta,
Ja sulaa palvelua, alttiutta,
Nöyryyttä, maltitonta malttamusta,
Puhtautta, hartautt', ihka alttiutta,
Kuin minun rakkauteni Phebeen.
PHEBE.
Ja minun Ganymedeeseen.
ORLANDO.
Ja minun Rosalindaan.
ROSALINDA.
Ja minun kehenkään ei naiseen.
PHEBE (Rosalindalle).
Jos niin on, miksi rakkauttani piikkaat?
SILVIUS (Phebelle).
Jos niin on, miksi rakkauttani pilkkaat?
ORLANDO.
Jos niin on, miksi rakkauttani pilkkaat?
ROSALINDA.
Kenelle tuo: "miks rakkauttani pilkkaat?"
ORLANDO.
Hän tääll' ei ole eikä sitä kuule.

ROSALINDA. Mutta, hyvät ihmiset, ei enempää tätä lajia: se on niinkuin sudet ulvoisivat kuuta. — (Silviukselle.) Teitä autan, jos vain voin. — (Phebelle.) Teitä rakastaisin, jos vain voisin. — Huomenna yhdytään kaikki. — (Phebelle.) Teidät nain, jos koskaan tytön nain, ja huomenna pidämme häät. — (Orlandolle.) Teidät tyydytän, jos koskaan olen ketään tyydyttänyt, ja huomenna saatte pitää häänne. — (Silviukselle.) Teidän mielenne hyvitän, jos se, mitä haluatte, voi mieltänne hyvittää, ja huomenna saatte pitää häänne. — (Orlandolle.) Niin totta kuin Rosalindaa rakastatte, niin saapukaa. — (Silviukselle.) Niin totta kuin Phebeä rakastatte, niin saapukaa; — ja niin totta kuin minä en ketäkään naista rakasta, niin totta saavun minäkin. — Hyvästi vain! Olen antanut teille määräykset.

SILVIUS. Minä en jää tulematta, jos vain elän.

PHEBE. Enkä minä.

ORLANDO. Enkä minä.

(Menevät.)