Toinen kohtaus.
Huone Leonaton talossa.
(Don Pedro, Claudio, Benedikt ja Leonato tulevat.)
DON PEDRO. Jään tänne vain häittenne ajaksi, sitten lähden Aragoniaan.
CLAUDIO. Minä saatan teitä sinne, prinssi hyvä, jos suvaitsette.
DON PEDRO. Ei, se yhtä paljo himmentäisi avioliittonne uutta loistoa, kuin jos näyttäisin lapselle uutta pukua ja kieltäisin häntä sitä käyttämästä. Pyydän vain saada Benediktin seurakseni, sillä hän on kiireestä kantapäähän asti sulaa iloisuutta. Hän on kahdesti tai kolmesti katkaissut Cupidon jousenjänteen, ja tuo pikku peeveli ei tohdi häneen enää ampua. Hänellä on sydän eheä kuin kello, ja lerkkuna on hänen kielensä, sillä mitä hänen sydämmensä ajattelee, sen hänen kielensä ilmoittaa.
BENEDIKT. Hyvät herrat, en ole enää, mikä olin ennen.
LEONATO. Sitä minäkin; näytätte alakuloisemmalta.
CLAUDIO. Varmaankin hän on rakastunut.
DON PEDRO. Sekö heittiö rakastunut! Ei ole hänessä pisaraakaan oikeata verta, tunteakseen oikeata rakkautta. Jos hän on alakuloinen, niin hän on rahan tarpeessa.
BENEDIKT. Hammastani pakottaa.
DON PEDRO. Vedä pois se.
BENEDIKT. Hirteen!
CLAUDIO. Ensin se pitää hirttää, sitten vetää.
DON PEDRO. Mitä! Kannattaako hampaan pakotuksesta huokailla?
LEONATO. Se on kai hökää vain, tai ehkä on niissä mato.
BENEDIKT. Niin, kuka hyvänsä voi tuskan voittaa, paitsi se, joka tuskan tuntee.
CLAUDIO. Niinkuin sanoin, hän on rakastunut.
DON PEDRO. Hänessä ei ole merkiksikään himoa muuta kuin himo pukeutua muukalaisiin vaateparsiin; tänään esimerkiksi hän on hollantilaisena, huomenna ranskalaisena, tai kahden maan puvussa yhtähaavaa, esimerkiksi saksalaisena vyötäisistä alaspäin, roimahousuina koko mies, ja espanjalaisena lanteista ylöspäin, ei mitään takkia. Jos ei hänellä ole himoa tällaisiin narrimaisuuksiin, niinkuin hänellä todella näyttää olevan, niin ei hän ole mikään lemmenhimon narri, niinkuin te tahdotte todeksi näyttää.
CLAUDIO. Jos hän ei ole rakastunut johonkin naiseen, niin ei vanhat merkit pidä paikkaansa. Hän harjaa joka aamu hattuaan; mitä se muuta tietää?
DON PEDRO. Onko häntä nähty parturin luona?
CLAUDIO. Ei, mutta parturi on nähty hänen luonaan, ja hänen poskiensa vanha kaunistus on jo joutunut pallojen täytteeksi.
LEONATO. Tosiaankin, hän näyttää nuoremmalta kuin ennen, nyt kun parta on poissa.
DON PEDRO. Ja sitten hän vielä käyttää myskiä; oletteko jo hajulla?
CLAUDIO. Toisin sanoen: tuo herttainen poika on rakastunut.
DON PEDRO. Paras todistus on hänen alakuloisuutensa.
CLAUDIO. Ja milloinka hän ennen piti tapana pestä kasvojaan?
DON PEDRO. Niin, tai maalata poskiaan? Siinä suhteessa tiedän kyllä mitä hänestä puhutaan.
CLAUDIO. Entä hänen säkenöivä älynsä, joka nyt on pujahtanut luutun kieleen ja nyt on näppäinten hallittavana.
DON PEDRO. Tosiaankin, tämä kaikki osoittaa, että hänen laitansa on surkea. Lyhyesti sanoen: hän on rakastunut.
CLAUDIO. Niin, ja minä tiedän myös, kuka häntä rakastaa.
DON PEDRO. Sen minäkin tahtoisin tietää. Lyön vetoa, että se on joku, joka ei häntä tunne.
CLAUDIO. Tuntee, ja kaikki hänen huonot puolensa; ja kaikesta huolimatta kuolee hänen edestään.
DON PEDRO. Hän on haudattava, kasvot ylöspäin.
BENEDIKT. Mutta tämä kaikki ei auta hampaanpakotukseen. — Hyvä vanhus, pyydän, tulkaa vähäisen syrjään; olen miettinyt kokoon kahdeksan tai yhdeksän järkevää sanaa, jotka tahdon teille sanoa, ja joita noiden tolvanain ei tarvitse kuulla.
(Benedikt ja Leonato menevät.)
DON PEDRO. Niin totta kuin elän! Hän anoo ukolta Beatriceä.
CLAUDIO. Ihan varmaan. Hero ja Margareeta ovat tällä välin asiansa toimittaneet Beatricen kanssa, ja nyt nuo kaksi karhua eivät kai pureksi, kun tapaavat toisiaan.
(Don Juan tulee.)
DON JUAN. Jumalan rauha, herrani ja veljeni!
DON PEDRO. Hyvää päivää, veliseni!
DON JUAN. Jos teille soveltuisi, tahtoisin puhua kanssanne.
DON PEDRO. Kahdenko kesken?
DON JUAN. Jos niin suvaitsette; mutta kreivi Claudio saa kyllä kuunnella, sillä se, mitä aion puhua, koskee häntä.
DON PEDRO. Mistä on puhe?
DON JUAN (Claudiolle). Aiotteko, teidän korkeutenne, huomenna pitää häitä?
DON PEDRO. Tiedäthän, että aikoo.
DON JUAN. Sitä en tiedä, kun hän saa tietää, mitä minä tiedän.
CLAUDIO. Jos on jotakin estettä, niin pyydän, että sen ilmoitatte.
DON JUAN. Luulette kenties, että en ole ystävänne; se nähdään jäljestäpäin, ja tulette luulemaan minusta parempaa, kun kuulette mitä nyt ilmoitan. Mitä veljeeni tulee, niin luulen, että hän pitää paljon teistä ja että hän sydämmen rakkaudesta on auttanut teitä näissä avioliiton puuhissa. Totisesti, huono teko koko kosinta! Huonosti käytetty vaiva!
DON PEDRO. Kuinka niin? Mitä on tapahtunut?
DON JUAN. Tulin tänne teille sitä kertomaan. Erityisseikkoihin puuttumatta — sillä hänestä on liiankin kauan huhuja liikkunut, — neiti on uskoton.
CLAUDIO. Kuka? Heroko?
DON JUAN. Juuri hän; Leonaton Hero, teidän Hero, joka miehen Hero.
CLAUDIO. Uskotonko?
DON JUAN. Se sana on liian hyvä kuvaamaan hänen huonouttaan; voisin sanoa häntä pahemmaksikin; keksikää joku pahempi nimitys, niin sovitan sen häneen. Ihmetelkää vasta sitte, kun olette lisätodistuksia saanut; tulkaa tänä yönä mukaani, niin saatte nähdä, kuinka kavutaan sisään hänen kamarinsa ikkunasta, ja ihan hänen hääpäivänsä aatto-yönä. Jos sittekin vielä häntä rakastatte, niin naikaa hänet huomenna; mutta parempi olisi kunniallenne, jos muuttaisitte mieltä.
CLAUDIO. Olisiko tuo mahdollista?
DON PEDRO. Minä en tahdo sitä uskoa.
DON JUAN. Jos ette tohdi uskoa mitä näette, niin älkää myöskään tunnustako mitä tiedätte. Jos tulette mukaani, niin näytän teille mitä on tarvis; ja kun olette enemmän kuulleet, niin toimikaa sen mukaan.
CLAUDIO. Jos tänä yönä näen jotakin semmoista, jonkatähden en voi huomenna häntä naida, niin seurakunnan nähden, siinä paikassa, missä olisi määrä meidät vihkiä, tahdon häntä solvaista.
DON PEDRO. Ja koska minä häntä sinun puolestasi kosin, niin yhdessä sinun kanssasi minäkin tahdon häntä solvaista.
DON JUAN. En tahdo häntä sen enempää panetella, kunnes saan teidät todistajikseni. Malttia vain keskiyöhön saakka; silloin asia ilmenee.
DON PEDRO. Oi, mikä kovan onnen käänne!
CLAUDIO. Oi, mikä odottamaton onnettomuus!
DON JUAN. Oi, onneks ehkäistyä häpeää! Niin sanotte, kun saatte lopun nähdä.
(Menevät.)