Kolmas kohtaus.
Venetia. Katu.
(Shylock, Solanio, Antonio ja vanginvartija tulevat.)
SHYLOCK.
Mies, katso häntä! — Armost' älä virka! —
Tuo narri hän se lainoj' antaa ilman. —
Mies, katso häntä!
ANTONIO.
Kuule, hyvä Shylock!
SHYLOCK.
Ma sakon tahdon, sakon, kuuletko sa!
Ma valan vannoin, että sakon tahdon.
Mua haukuit koiraks, kun ei ollut syytä;
Nyt olen koira: varo hampaitani.
Ma dogilt' oikeutta tahdon. — Ihme,
Kuink' olet, kehno vartija, niin houkko,
Ett' ulos häntä vaatiessaan lasket.
ANTONIO.
Oi, minä pyydän, kuule mitä sanon!
SHYLOCK.
Ma sakon tahdon; en sua kuulla tahdo.
Ma sakon tahdon; pidä suusi siis.
En ole veltto, tihrusilmä narri,
Mi heltyin päätään nyökyttää ja huokaa
Ja kristittyjen rukouksiin myöntyy.
Pois tieltä! Pidä suus! Ma sakon tahdon.
(Lähtee.)
SOLANIO.
Tuo tunnottomin koira, mikä koskaan
Elänyt ihmisiss' on.
ANTONIO.
Menköön matkaan!
Hänt' enää, turhaan rukoillen, en seuraa.
Hän henkeäni väijyy; syyn ma tiedän:
Pelastin monen hänen kynsistänsä,
Ajoissa kun vaan hädän tietää sain;
Sen vuoks hän mua vihaa.
SOLANIO.
Dogi varmaan
Ei koskaan myönny moiseen maksuehtoon.
ANTONIO.
Lain järjestyst' ei dogi muuttaa voi.
Jos muukalaisten mukavuudet meillä
Venetiassa täällä kiellettäisi,
Niin oikeutemme saisi huonon maineen,
Ja kaupunkimme vaurauden ja kaupan
Maan kaikki kansat määrää. — Lähtekäämme;
Nää vahingot ja huolet niin mua kalvaa,
Ett' tuskin lihanaulaa huomen' antaa
Voin veri-velkojallen. — Tule, mies. —
Suo Jumal', että Bassanio itse
Velkansa maksun näkis, muust' en huolis!
(Lähtevät.)