ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
Näyttämö:
Perälän tupa. Oikealla pitkä pöytä, perällä ja vasemmalla ovi ja kirjahylly.
Perälä (Istuen pöydän takana): Onko siis järkähtämätön päätöksesi, että et mene arpaa nostamaan tänään?
Otto: On. Enkä ikänä tule noudattamaan laittomia asetuksia.
Perälä: Oletko myöskin punninnut päätöksesi seurauksia. Voivat vangita ja viedä Venäjälle.
Otto: Vangitkoot. Viekööt vaikka Siperian äärimmäiseen kolkkaan. Kiduttakoot ja piinatkoot. En sittenkään mene nostamaan arpaa.
Perälä: Oikein puhuttu, poikani. Huomaan että sinussa juoksee isäsi verta. Ja luulen, että seisot myöskin päätöksesi takana kuin mies. Käyköön sitten kuinka luotu lienee.
Emäntä: Kyllä minä kuitenkin neuvoisin sinua Otto menemään syyniin. Muista, että esivallalla on miekka, jota se ei hukkaan kanna. Ja joka on esivaltaa vastaan, se on myös Jumalan säätyä vastaan. Kyllä tekisit viisaammin jos menisit syyniin, morsiamesikin tähden.
Otto: Anni tietää päätökseni, ja on yhtä mieltä kanssani. Ja onpa hän vielä luvannut tukea minua, etten päätöksessäni horjuisi.
Perälä: Saat olla ylpeä morsiamestasi, poika. Hän on kunnon tyttö.
Otto: Senpä vuoksi häntä niin syvästi rakastankin.
Emäntä: Mutta oletteko ottaneet huomioon, että ette pääse naimisiin, ennenkuin olet ollut arvannostossa. Senhän säätää viimeiseksi tullut ukaasi.
Otto: Olemme senkin tienneet. Jos ei pappi meitä vihi, elämme vihkimättä tahi kuten tähänkin asti. Vaan rakkauttamme eivät ne voi millään ukaasilla ehkäistä.
Emäntä: Mutta sittenkin neuvoisin sinua menemään tänään syyniin. Annin äitikin oli sitä mieltä että menisit. Eiväthän ne nyt ota kuin sinne kaartiin vaan tänä vuonna, ja toiset kuulutaan kirjoittavan nostoväkeen, niin kertoi tuo poliisin Matleena eilen kun täällä kävi. Ja sitä nostoväkeä ei kuuluta tarvittavan kuin sodan aikana. Minusta olisi hyvin pieni asia mennä tänään syyniin. Huomenna olisi jo kaikki ohi.
Otto: Pieni asia, mutta suuri merkitys. Ettekö huomaa, äiti, että jos me tänä vuonna menisimme syyniin tuon laittoman asetuksen jälkeen niin olisi se jo ensi vuonna laki, jota kaikkien olisi noudatettava. Ja vaikka meitä ei vielä tänä vuonna mihinkään vietäisikään, niin voitaisiin jo seuraavina vuosina viedä Suomenkin poikia syömään hapanta kaalia ja tekemään tuttavuutta kasakan pampun kanssa. Ei, äiti, minä en mene arvannostoon.
Perälä: Pysy päätöksessäsi vaan Otto. En luule, että ne sinua mihinkään voivat viedä. Minä lähden tästä kunnantuvalle katsomaan toimitusta. Sinne kuuluu tulleen kaupungista kaksi santarmia järjestystä valvomaan. Pysy kotosalla vaan äläkä lähde pakoon, Vaikka sinua kiinnikin tultaisiin ottamaan. Näytä että et pelkää, poika.
(Menee perältä).
Emäntä: Kyllä kuitenkin neuvoisin sinua menemään syyniin. Ajattele, jos vielä vievät sinut ikuteille. Saat jättää kotisi, vanhempasi ja morsiamesi tänne. Ja tuskin koskaan saat meitä enää nähdä. Minäkin alan jo käydä vanhaksi ja tarvitsen turvaa, jota olen sinusta ja Annista toivonut vanhoille päivilleni. Ja nyt sinä aijot tehdä työn, jonka kautta minäkin kadotan tuon toivotun turvan. Kuule, seuraa neuvoani ja lähde syyniin.
Otto: Älkää nyt, äiti kulta, turhaan itseänne vaivatko; enhän minä kuitenkaan sinne mene. Ja sitä paitsi eivät ne minua vielä ole mihinkään vieneet ja tuskin vievätkään. Ehkä ne vaan turhaa pelottelevat.
Emäntä: Niin, en häntä oikein ymmärrä, mutta niin se vaan minusta tuntuu, että esivalta ei miekkaa hukkaan kanna. Ja luulenpa että en kestäisi sitä hetkeä, jolloin näkisin oman poikani vankina ja raudoissa. Ja että hänet tuomittaisiin vankeuteen niskottelemisesta esivallan määräyksiä vastaan. (Katselee ulos ikkunasta). Mutta ketäs ovat tulijat tuolla kujalla. Poliisin Matleena näkyy olevan toinen, vaan toista en tunne. Eihän ainakaan tämän paikkakunnan ihmisiä ole. Kiirekin heillä näyttää olevan. Ehkä on hyvinkin tärkeitä asioita.
Pekka (joka on kaiken aikaa ämpäriä vannehtinut): Kiirehän niillä kruununpalvelijoilla aina on. Varo kalvosiamiasi Otto, etteivät vaan "hanskloviin" pistä.
Otto: Kyllä minä nyt aina kaksi akkaa parin sylen päässä itsestäni pidän.
Pekka: Mutta nämät eivät olekaan tavallisia akkoja. Poliisin rouva ja ei tiedä vaikka olisi santarmin tuo toinen. Totta tosiaankin alkaa minuakin jo pelottaa kun muistan tuon emännän sanan, että esivalta ei miekkaa hukkaan kanna. Kaluunat, santarmin nauhat ja esivallan miekka! Paina mieleesi Otto nämä kolme pääkappaletta.
Otto: Vielä unohdit sen paraati-tupsun.
Emäntä: Olkaa ilveilemättä pojat. Eipä tiedä vaikka olisi tosi kysymyksessä.
Pekka: Tosipa kovinkin. Ja kohta sen saamme kuulla oikeen poliisin Matleenan omalla suulla.
Otto: Ja sen toisen muijan suosiollisella säestyksellä. Siellä kolisee jo eteisessä. Valmistetaanpa heille suunvuoroa.
Matleena (Tulee perältä Molotkiskan kanssa): Hyvää päivää!
Emäntä: Päivää, päivää. Mitäs uusia kylälle kuuluu?
Matleena: Kauheita kuuluu. Niin se nyt käy kuten jo emännälle sanoin. Niin, niin. Arvasinhan sen. Samaa se meidän Aapelikin on aikoja sitten sanonut. Kyllä on kauheaa. (Kääntyen Ottoon päin). Voi, Voi kun eivät nuoret miehet huomaa omaa hyväänsä!
Emäntä: No kuinka se nyt sitten oikein käy? Vangitsevatko ne?
Matleena: Juuri niin, emäntä hyvä. Kaikki vangitaan, jotka eivät syyniin saavu. Se on keisarin käsky. Eikö niin ole Molotkiska?
Molotkiska: Tsaari kasku, Tsaari kasku. Pyhä kasku.
Pekka (Lyö vahingossa sormeensa vasaralla): Perkele!
Matleena: Kiroaako Pekka keisaria?
Pekka (Puhallellen sormeaan): Sormeeni vaan löin. Se on jokapäiväinen kasku.
Molotkiska (Osottaen Pekkaa Matleenalle): A onko se tämä?
Matleena (Osottaen Ottoa): Ei. Se on tuo.
Molotkiska: A kuule sie juva poika, kaunis poika. Mene syyni. Mene heti, ettei tule myöhä. He tulee ja vangittee noin kaunis nuori poika.
Otto: Eipä tästä nyt oikein ehdi. Täytyy lähteä hevosia ruokkimaan. Lähdehän Pekka ajokkaallesi apetta tekemään.
Molotkiska: Ai, ai. Minun tulee sääli kaunis, nuori poika.
Pekka: Ja minä säälin tuollaista muijaa, jolla on noin vaikea tehtävä.
(Menee Oton kanssa ulos).
Emäntä: No oikeinko niillä on aikomus vangita kaikki, jotka eivät tule arvannostoon?
Matleena: Niin on. Käsirautoja oli näillä santarmeillakin, jotka meillä yötä olivat. Ja Aapelin myös piti hakea rautansa vintistä, joita ei ole sitten viime vuoden ollenkaan käytetty. Silloin olivat viimeksi käytännössä kuin tuota rosvo-Santeria tästä Kakolaan kuletettiin.
Emäntä: Ettäkö nyt kytketään minun poikani samoihin rautoihin joilla rosvoja kuletetaan? Eipä suinkaan.
Matleena: Tietysti, jos hän vaan ei syyniin mene.
Emäntä: Sinne ei se, luulen, mene, siksi itsepäinen se on. Ja kun isänsäkin vielä on hänen puolellaan. Voi, ettekö mitään keinoa sen estämiseksi tietäisi? Ettekö voisi jotenkin vaikuttaa siihen ettei minun poikaani vangittaisi?
Matleena: Kyllähän me tuolla tullessamme keskusteltiin Molotkiskan kanssa keinosta — se kun niin kovasti meihinkin koskee tuo Oton vangitseminen — ajattelimme, että jos te voisitte maksaa 50 mk Molotkille niin hän kyllä vetäisi arvan Oton puolesta. Se kyllä olisi laissakin luvallista, jos arvannostajalla on laillinen este poissaoloonsa. Ja voisimmehan me mennä sinne syynipaikkaan ja todistaa Oton olevan kipeän.
Emäntä: No sehän olisi hyvä, jos se vaan kävisi päinsä. Minä kyllä annan tuon 50 markkaa, kun vaan saan poikani sillä pelastetuksi. Mutta istukaahan toki hetkiseksi aikaa, minä menen tuolta kammarista hakemaan rahan.
(Menee oikealle).
Matleena: Saa nähdä kuinka asia onnistuu. Täällä ei näy olevan isäntä kotona. Luulen, että hän on mennyt syynipaikkaan. Ja silloin olemme pian aikaa vaarallisilla asioilla. Ehkä on siltä varalta paras pistää vähän luvatonta kirjallisuutta tuonne postillojen väliin. Ehkä se on hyväkin ase hätätilassa. Muuten on meidän toimittava siihen suuntaan, että saadaan Perälä pois sieltä arvannostohuoneesta siksi aikaa kun Oton arpaa vedetään. (Ottaa taskustaan papereita jotka pistää kirjahyllylle kirjojen väliin). Kas noin, eiköhän nuo jotain vaikuta. Vai mitä luulette?
Molotkiska: Se juva, se juva. Pane juksi pöydälle.
Matleena: Jaa, ehkä se on hyvä jättää yksi luettavaksikin. (Jättää yhden lehtisen pöydälle). Mutta nyt taitaa emäntä tulla.
Emäntä (Tulee arkaillen oikealta, käsi esiliinan alla jossa on raha. Menee perälle ja kurkistaa ovesta, sitten antaa rahan Matleenalle). Tässä on. Koettakaa toimittaa asia parhaanne mukaan. Mutta salaa, ettei vaan kukaan saa tietää. Karttakaa isäntää, sillä hän lähti sinne syynipaikkaan äsken.
Matleena: Kyllä ymmärrän ja luulen, että asia onnistuu. Meidän on kiiruhdettava, että emme myöhästyisi. Tuota, olisi hyvä, jos saisitte Oton makuulle, jotta luultaisiin hänen olevan kipeänä. Jos sattuisi kysymystä tulemaan, niin ei me tultaisi valehtelijoiksi!
Emäntä: Voinhan koettaa, vaikka luulen että hän ei siihen suostu.
Matleena: Koettakaa käyttää viekkautta. Sanokaa, että ne eivät voi vangita, jos hän tekeytyy kipeäksi. Ei, ehkä me nyt menemme. Kiitoksia nyt vaan. Saatte olla aivan huoleti, kyllä asia nyt hyvin menee. Hyvästi nyt vaan.
Molotkiska: Juvasti, juva emäntä.
Emäntä: Hyvästi vaan ja onnea asialle. (Matleena ja Molotkiska menevät). Voi, voi, kun se nyt vaan onnistuisi. Ja kun ei Juho nyt vaan tänään eikä huomenna huomaisi, että olen rahaa ottanut. Voisinhan sitten myöhemmin sen hänelle kertoa, että Oton pelastukseksi sen tein.
(Menee oikealle).
Otto (Tulee Pekan kanssa perältä). Eiköhän ne akat lähteneet vähän nyrpeillään, kun eivät kaupat sujuneet.
(Heittää käsivarrellaan tuomansa hevosen silat penkin
viereen, joita alkaa korjailla).
Pekka: Huonosti ne ainakin tässä talossa rotsivat. Paljonkohan nuo ansainnevat miehestä, jonka syyniin saavat?
Otto: En tiedä. Ei ne nyt ainakaan ilmaiseksi tuota afääriä tee.
Pekka: Eipä tietenkään. (Huomaa pöydällä olevan lehden). Mutta katsohan mitä muorit ovat jälkeensä jättäneet. "Vapaa sana". Siis luvatonta kirjallisuutta. Mitähän pirua ne sillä ovat tarkottaneet.
Otto: Katsos noita konnia. Ehkä on aikomus tulla tänne kotitarkastusta pitämään, ja ovat jo tuoneet siltä varalta että jotain löytyisi.
Pekka: Pian kyllä niillä sellainen aikomus on. Mutta luetaanhan nyt sentään mitä tässä Poprikohvista puhutaan.
(Syventyy lukemaan lehteä).
Anni (Tulee perältä). Hyvää päivää. Sinä et siis mennyt arvannostoon.
Otto: En vielä. (Leikillä). Vaan eiköhän tuota vielä kerkiäisi, jos tästä juoksemaan lähtisi.
Anni: Tuskimpa sinulla niin vikkelät jalat ovat. Olethan enempi kömpelö noin nuoreksi ihmiseksi.
Otto: Anni! Ota nyt sanasi takasin taikka muutoin… (Suutelee Annia). Katsos! Kävikös kömpelösti?
Pekka: So, so. Siivolla sikiöt ja Jussi myös.
Anni: Hyi sinua Otto.
Pekka: Mutta kuulkaahan mitä "Vapaa sana" Poprikohvista puhuu.
Anni: "Vapaa sana". Mistä sen olet saanut.
Pekka: Poliisin Matleena sen tähän pöydälle äsken unhotti. No niin tässä sanotaan: Poprikohvin valta horjuu. Pietarista saatujen luotettavien tietojen mukaan menettää Poprikohvi virkansa, jollei hänen asevelvollisuuslakinsa esteettä mene läpi. Sen vuoksi olisi erittäin tärkeää, että asevelvolliset nuorukaiset järjestään jäisivät pois arvannostosta. Näin on tässä trykättynä.
Anni: Siis olet sinä Otto tehnyt viisaan päätöksen. Voi jospa kaikki olisivat samalla tavalla ajattelevia Suomen poikia kuin sinä olet!
(Syleilee Ottoa).
Otto: Suuren enemmistön luulen kuitenkin sellaisia olevan. Jahkahan sieltä isä tulee niin kuullaan kuinka monta meidän pitäjäästä syynissä oli.
Emäntä (Tullen oikealta). Onhan tänne Annikin tullut. Hyvää päivää. Kuinkas siellä teillä voidaan. Meillä täällä on kovin ikävät asiat. Jumala tietää kuinka tästä selviääkään.
Anni: No älkää olko yhtään huolissanne. Kyllä kaikki hyvin menee. Senhän nyt hyvin tietää etteivät ne voi Ottoa mihinkään viedä. Eihän niillä ole oikeutta, eihän niillä ole lakia siihen.
Emäntä: Voi, kyllä ne lakia löytävät. Niin kertoivat Matleena ja se santarmin vaimo äsken, että jo ovat käsiraudat valmiina kaikille, jotka syynistä pois jäävät.
Anni (Säikähtäen). Mitä? Käsiraudat? Oikeinko totta?
Emäntä: Totta niin. Aapelikin oli hakenut rautansa vintistä, jotka viimeksi ovat rosvo-Santerin käsissä olleet.
Otto: Älä nyt anna itseäsi pelotella Anni. Matleenan juttujahan ne ovat. Ja vaikka kytkisivätkin minut samoihin rautoihin kuin rosvo-Santerin, niin erohan niiden rautojen kantajissa kuitenkin olisi. Toinenhan kytketään rikoksesta, toinen syyttömästi. Toisen omaatuntoa painaa pahat työt, kun sitävastoin toisen omatunto on vapaa.
Anni: Niin juuri, Otto. Suo anteeksi heikkouteni. Käyköön kuinka tahansa, kun omantuntosi ääntä seuraat. Älköön tuntoasi koskaan mitkään hairahdukset painako. Uskokaamme, että totuus kerran voittaa, vaikka se voitto saavutettaisiinkin kärsimyksien kautta. Ja minä tahdon jakaa kanssasi ne kärsimykset.
Otto (Ottaa Annia kädestä). Kiitos Annini!
Emäntä: Olisi sentään parasta että et uhmailisi liiaksi. Eihän sitä vielä tiedä, kuinka suuriksi nuo kärsimykset voivat kasvaa. Muuten neuvoisin sinua Otto, että kävisit vuoteelle ja tekeytyisit kipeäksi, niin eivät voisi sinua mihinkään viedä ainakaan tänään. Samaa neuvoi Matleenakin äsken.
Otto: Ja äiti viitsiikin kuunnella Matleenan neuvoja.
Emäntä: Miksen kuunteleisi. Hyvä ihminenhän Matleena on. Ei se pahaa kellekään tahdo. Kovin oli huolissaan äskenkin sinun takiasi.
Otto: Minua huolehtiessaankohan se tuon "Vapaan sanankin" pöydälle jätti.
Emäntä: Minkä "Vapaan sanan". Ei se minun tietääkseni mitään jättänyt.
Pekka: Kyllä tässä yksi "eksemplaari" oli, kun me tallista tultiin. Lienee kai tarkoitus täällä kotitarkastus toimeen panna. Vaan kyllä se nyt niin on, ettei tätä Matleena enää tule löytämään. (Pistää lehden povitaskuunsa). Vaan lienee kai aika jo lähteä nevaniityltä heiniä hakemaan.
(Menee perälle.)
Emäntä: Ja minä olen tykkänään lehmäni unhottanut. Täytyy niitäkin mennä katsomaan. Kuule, Otto, tekeydy nyt vaan kipeäksi. Siitähän ei luulisi kenellekään haittaa olevan.
Otto: Ei äiti, ei koskaan. Ymmärrän kyllä hyvän tarkoituksenne. Tiedän että se johtuu rakkaudesta. Mutta se ei voi mieltäni muuttaa. Teidän poikanne ei aijo valehdella. Minä en voi tekeytyä muuksi kuin mitä olen. Minä olen terve.
Emäntä: Niin, enhän vaadi sinua mitään tekemään, minä vaan neuvoin.
(Menee perälle).
Anni: Kyllä huomaan, että sinulla on vaikeat hetket Ottoni. Se nyt on sellainen hämmennysaika, että ihmiset eivät enää tiedä, mikä on oikea mikä väärä.
Otto: Niin, se johtuu siitä, että vääryys pannaan alulle sellaiselta taholta, josta aina on totuttu oikeutta saamaan. Sen vuoksi toiset ihmiset pitävät vääryyttä oikeutena. Sitten löytyy vielä sellaisia ihmisiä, kuten äitinikin, jotka kyllä sen vääryydeksi huomaavat, vaan he antavat tunteen tukahduttaa omantuntonsa äänen.
Anni: Samoin minunkin äitini. Hän on myöskin koettanut kuvata minulle, kuinka onnellisina me jo ensi kesänä voisimme elää naimisissa, jos vaan sinä arpaa nostamaan menisit. Päinvastaisessa tapauksessa tuskin koskaan naimisiin pääsemme.
Otto: No mitä sinä olet hänelle sanonut.
Anni: Mitäs muuta kuin samaa, jota sinulle jo usein olen sanonut, että jos ei pappi meitä vihi, niin elämme vihkimättä. (Vetäen Oton likemmäksi itseänsä, kiihkeästi). Ja kuka uskaltaa silloin väittää, että meidän lapsemme eivät olisi yhtä kunniallisia kuin toistenkin. Eihän kukaan, Otto?
Otto: Ei, ei. Ei kukaan.
Anni: Taikka jos vangitsevat sinut, niin onhan syyttömän kärsiminen helpompaa kuin kalvavalla omallatunnolla muka onnellista elämää elää.
Otto: Voi, kuinka onnellinen olen, että saan sinut omistaa. Minä olen ylpeä että omistan sinunlaisesi morsiamen. Miksi loikaan kohtalo yhtymisellemme esteitä? Miksi? — Mutta tuskin olisinkaan muutoin jalouttasi huomannut, hyvyyttäsi oivaltanut.
Anni: Mutta nyt täytyy minun kotia rientää. Tulen taas iltapäivällä luoksesi, kuulemaan kuinka arvannostossa on käynyt. Ole aina yhtä rehellinen ja suora kuin tähänkin asti. Luota minuun, olen aina puolellasi. (Menee Oton seuraamana perälle). Hyvästi Ottoni!
(Suutelevat. Poistuu).
Otto: Tulkoot tänne. Vangitkoot! viekööt! Nyt olen kylliksi vahva.
Esirippu alas.