KALEERIORJA.
Sata vuotta varmaan olen airoani temponut, ja päiväkin on iäisyys. Joka ilta olen valtamerta rukoillut: lyö, sulje laiva syleilyys!
Meren pohjahietikolla laivat lukemattomat
jo levon ovat löytäneet,
mutta meitä vesivuoret yllään kantavat,
ja lukkoon käyvät syvänteet.
Petolauma läähättäen kahleissansa kiemurtaa;
pedot julmemmat on irrallaan —
ruoskansiima silmilleni viuhuin lankeaa
— ja joka isku muistetaan!
Tunnenhan jo miten alla kansilaudat lahoaa,
kun suolalaineet yli lyö;
näänhän kuinka nilkassani vanne punertaa:
sen sydäntä jo ruoste syö.
Herra taivaan auringon tai herra maan ja helvetin: taas tahdon jäädä elämään! Sata piinavuotta kestän kyllä vieläkin, vain että kerran aamun nään.