PIENI RESSU ELI RYPPYINEN ESILIINA.
|
Vähäinen köyhä tyttönen Käv’ ahkerasti kouluansa; Ihana kirkassilmäinen, Uus röijy, huivi ruutuinen, Ja sukat omat kutomansa. On nöyrä hän myös tavoiltaan, On puku puhdas, siisti nenä, Mut Ressuks häntä sanotaan, Kun esiliina ainiaan Hänellä on niin ryppyisenä. Tavata sekä yhtehen Lukea ”Luonnon kirjaa” kyllä Hän taitaa, oikein tarkaten. Mit’ auttaa, kun tuo ryppyinen Es’liinansa on hällä yllä. Miks esiliinas semmoinen? Opettajatar puhutteli. Kannoitko tuhkaa liesien? Vai veitkö ruokaa porsaillen? Mik’ esiliinas rypisteli? Ja pieni Ressu kuunteli Pahoilla mielin tämän nuhteen, Mut ensi kerran kuitenki Hän oli niinkuin ennenki Tuon esiliinasensa suhteen. Täm’ ei käy laatuun, Ressunen, Opettajatar torui vähän. Huomenna, jos on semmoinen Sun esiliinas ryppynen, Niin nurkkaan joudut häpeemähän. Jo lyhyt juttu päättyi näin, Ja muutosta ei siihen tullut. Ja Ressu parka kotiin päin Ves’silmin astui nyhkyttäin, Ikäänkuin yskä olis ollut. Ens aamuna kuin rantahan Opettajatar varhain kävi, Niin näkee Ressun ahkeran Lastuja siellä poimivan, Ne äidilleen hän lennättävi. Niin teki Ressu muulloinkin, Ennenkuin kouluun oli tullut, Hän haki puita varahin, Niin ettei äiti armahin Vilussa toki olis ollut. Sen seikan siinä nähtyään Opettajatar meni lymyyn, Ei vihastunut ensinkään, Päin vastoin oli mielissään, Ja suunsa vetä’ysi hymyyn. Kuin Ressu tuli kouluhun, Peloissaan, punaisena nenä, Alkoivat lapset kuiskailun: Nyt Ressu nurkkaan joutuhun, Hävetä saa se ryppyisenä. Opettajatar virkkoi nyt: Tulepas tänne, lapsi kulta! On esiliinas ränstynyt, Mut syyn jo olen älynnyt, Ja nurkass’ olo jääpi sulta. On puhdas puku arvoinen, Ja hyvä kaiken ikäisille: Paremp’ on sydän semmoinen, Mi sopiva ja mieluinen On Jumalalle, ihmisille. Rypistyi esiliinasi, Kun puita kannoit äidillesi. Täss’ uusi sulle parempi, Mut mieles olkoon alati Ennellään sekä sydämesi. Ett’ei se enään rypistyis, Niin äidilles mä puita laitan. Jos Ressu nimeks pysähtyis, Se kunniaks vaan ilmestyis. Kas täten poistan koko haitan. Niin virkkoi. Lapset joukossa Kaikk’ olivat myös samaa mieltä. Ja siistinä ja puhdasna, Uus esiliina verhona, Jo Ressu kotiin meni sieltä. |
| Räätäli, joka ompeli yhteen Suomen ja Ruotsin. |