HIERONYMUS.
Kallista ruutia! Ei auta! Kuole haukko!
(Samassa kuin hän laukaisee, lyö Bertel hänen kätensä syrjään.)
BERTEL.
Ken leikkisotaa käy? (ottaa kiinni Hieronymuksen).
REGINA.
Kuninkaan avuksi!
BERTEL.
Haa, mitä sanotte?
HIERONYMUS (repäisten itsensä irti, paeten).
Niin perin viisaasti kaikk' oli laskettu… näin kaikki jättää saan nyt.
REGINA (laskeutuen vallilta).
Pois Stolzenfelsiin pois! Avuksi kuninkaan nyt! Kaks siellä tuhatta on Tillyn väkeä ja miestä kuninkaan vain seitsenkymmentä.
BERTEL.
Teit' taivas palkitkoon! (Huutaen pitkin kenttää.)
Hei, joutuin tänne, veikot!
Kuningas vaarass' on, liikkeell' on Tillyn peikot!
Ratsaille joka mies! Mun kanssain kiitäkää!
Sekunnit verta on ja hetket elämää.
(Rientää pois. Sotilaat seuraavat häntä.)
REGINA (polvistuen Maarian-kuvan eteen).
Jos harras rukous sun luoksesi voi entää,
mua kuule Maaria! Suo heidän siivill' lentää.
Oi, lyijy-askelin suo vaaran viipyä,
vaan vauhdill' aatoksen sa apu kiidätä!
(Nousee, katsellen Ruotsin lippua kädessään.)
Tää lippu sinun ei, sa maani armahainen!
(Heittää lipun luotaan.)
Pois, pois!
(Ottaa sen jälleen.)
Ei, lippu tää kädessäin liehuvainen
se vaate valkeuden ja ihmisyyden on.
Sen eestä taisteloon!
(Kiiruhtaa leiriin päin yhä lippua liehuttaen. Useita sotilaita rientää paljastetuin miekoin portin ohi.)
Kahdeksas kohtaus.
Hieronymus. Heti sen jälkeen Larsson.
HIERONYMUS (varovasti hiipien päähine alas vedettynä).
Pois salaa pakohon!
Kuninkaan pelastus nyt myöhäistä jo lie.
Sa, kaadu korskea! Jo päättyy voittos tie.
Tähän asti, tästä ei; täss' säihkyy surmas miekka:
Täss' aaltos ylpeän hukuttaa unhon hiekka.
(Samassa kun hän rientää ulos portista, syöksee Larsson häntä rastaan. Molemmat säpsähtävät:)
LARSSON.
Haa! Jesuiitta? Seis!