KUNINGAS.
Mun?
REGINA.
Ma lapseks synnyin vihan. Sodan liekit riehuneet on kehdollani ihan. Jo varhain vihaamaan opin harhauskoa. Kun paloi roviot, herttaimmin hymyin ma. Uskomme vankka ol'. Se miekoin mielet voitti ja kerran päällä maan taas Rooman valta koitti, silloin te tulitte, — voimamme haihtui se; maailma vapautui, mi oli vankimme, Te löitte joukkomme, miekkamme musersitte, maat meiltä otitte ja aarteet luostaritten. ja Rooma vapisi. Te riemuitsitte vaan… siit' asti, vihan laps, teit' opin… vihaamaan.
RUHTINAS (itsekseen).
Mitä hän lausuvi?
KUNINGAS (tyynesti).
Eteenpäin!
REGINA.
Kaikki vaino, kaikk' kaunat kohtalon, sodan ja sorron paino, häpeät tappion ja raivot kurjuuden, ne etsi maaliaan… ne teissä löysi sen. Ja silloin yöstä nous kuin tulivuoren turma vihani punainen ja huusi: surmaa! surmaa! Ennenkin nähty on tyrannein kaatuvan. Ja silloin vannoin minä… teille kuoleman.