RUHTINAS.
O, konnamaista!
LILJE.
Roomalaista!
REGINA (itsekseen).
Hän on mykkä.
HIERONYMUS (uhmaten).
Uljaana kuolohon marttyyrin sydän sykkää.
KUNINGAS (kasvavalla vihalla).
Polvilles!
HIERONYMUS (uhmaten).
Ylpeile, sa lumikuningas, min pohjan myrsky toi. Tääll' löydät kuolemaa. Ylpeile hetkinen, ett' olet vitsa taivaan, synteimme rangaistus, lastemme tuska, vaiva! Mit' olit eilen sa? Vain keri Pohjassa. Mit' olet huomenna? Vain Saksan tomua. Niin, sua oon vihannut, keretti kerskailija, sun tappaa tahdoin ma kuin myrkkymatelijan, tapankin vielä! Mua ei sulos sulata kuin vahan tämän. Mut jos käydä tahdot sa kuin eräs edelläs Canossaan polvillasi…
LILJE (keskeyttäen).
Suu hältä vaientaa mun suokaa miekallani!
KUNINGAS (hirmuisena).
Polvilles!
HIERONYMUS (horjuu, polvistuu hitaasti ja piirtää liidulla ristin permantoon).
Ristin tään edessä polvistun.
LILJE.
Yks sana vielä vaan ja kohta surmaan sun!
KUNINGAS (aina kasvavalla vihalla).
Kyykärmeen sikiöt, herjaajat häijykiellä! Kuink' kauvan saastuttaa te saatte maata vielä? Kautt' taivaan! Paljon näin. Näin kansan sortoa, näin kirkonryöstöä ja sielun murhia, näin kuinka ihmisiltä viedään usko, henki, näin pilkkaa tehtävän opista Kristuksenki, näin uhmaa, ylpeyttä, mut nähnyt milloinkaan en tikaria, min pääss' on kuva Jumalan. (Linkoaa tikarin pois inholla.) Mit' olen? Tomu! Niin, mut lähettiläs Herran, pasuuna tuomion, mi tuleva on kerran, poljettuin oikeus ja tunto Europan; — kuin mittasitte te, niin teille mittajan. Kuin teit' oon säälinyt! Pakanat, turkkilaiset pahemmin riehu ei kuin te, katoolilaiset. Roviot palavat, kuink' kauvas katsonen; ma sitä kärsin, kun sa Herra kärsit sen! Ma olin lempeä niin kauvan kuin ma jaksoin, Herralle koston soin, lemmellä vihan maksoin. Nyt mitta täysi on. Jos Huss sai koston, haa, niin kostettu ei viel' oo Savonarola. Voimaani vapise sa Babyloonin portto! Sa Rooma röyhkeä! sun valtaas uhkaa sorto! Kautt' taivaan! Murskaan sun! Sua loppuun maailman, ma vainoon, sorran, murran, maasta juuritun!
LILJE (itsekseen).
Veri kuuma Vaasan!