RUHTINAS.
Mun armas lapseni!
SOTILAAT (miekkansa kohoittaen).
Murhaaja kiehtovainen!
RUHTINAS (suojellen häntä).
Siis! henki hengestä!
SOTILAAT (raivoten).
Surmatkaa viekas nainen!
Hengiltä Emmeritz!
REGINA (itsekseen).
Mua vainoo valani.
RUHTINAS (itsekseen).
Hukassa kaikki on.
(Sotilaat tunkevat tieltään ruhtinaan ja Larssonin.)
LARSSON (nopeasti portilta).
Seis! ratsu kiitävi
nelistäin linnahan… Kuin? Bertel, toden totta.
Hän riemuviestin tuo, sen vannon vahingotta.
(Sotilaat kiiruhtavat portille ja jättävät Reginan, joka ruhtinaan ja Kätcheniu tukemana vilkkaalla levottomuudella kuuntelee seuraavaa kohtausta ja mykillä eleillä kiittää lähellä seisovaa Maarian-kuvaa.)
Kolmastoista kohtaus.
Edelliset. Bertel sidotuin otsin.
LARSSON.
Kuin laita kuninkaan?
BERTEL.
Voitto! Victoria!
SOTILAAT.
Voitto! Victoria!
LARSSON.
Hurraa, sepä kahakka?
BERTEL (hengästyksissään).
Kuningas lähestyi siis Stoltzelfelsin luokse
vähäisin parvineen, niin tiellä nousi tuokse,
valloonit hurjat nuo piilostaan syöksähtää
ja solan tukkivat. Nyt kisaan kiidetään,
viissataa ratsua nyt, peitsikeihäin juuri
kuningast' etsivä, mut suomalaisten muuri
hänet sisääns' sulkevi, teräkseen, rautahan.
Huimasti isketään. Ei armot autakaan.
Mut annas, kohtapa kohahtaa vuorten loukko,
viistoista satainen, villitty perkel' joukko
esille rynnähtää jo ryöstön riemussaan.
Nyt miehet, hevoset niin yhteen sullotaan,
ett' ykskään enää ei voi käyttää aseitansa.
Samassa kuningas horjahti ratsultansa
ja joutui vangiksi. Ja ilman toivoa
vain tähteet taisteli…
(Äänettömyys. Hämmästystä, uteliaisuutta.)
Mut mepä samassa
kuin myrsky saavuimme. Nyt alkoi toinen tapa!
Ja hurme huurusi!
(Äänettömyys.)
Mut kuningas on vapaa!
SOTILAAT.
Hurraa!
LARSSON.
Sep' oiva työ, työ kunnon sotilaan!
BERTEL.
Miss' on hän, auttaja, hän, pelastaja maan?
LARSSON.
Ken?
BERTEL.
Neiti Emmeritz.
ERÄS SOTILAS.
Mi väijyi kuningasta?
BERTEL.
Ei, hänpä kuninkaan on tuonut tuonelasta.
LARSSON (sotilaille).
Nyt, hölmöt, kuulette!
BERTEL.
Tuoss' on hän!
LARSSON.
Sanonpa:
Se vasta kuningas! Kansansa kantama!
Neljästoista kohtaus.
Raikkaita riemuhuutoja näyttämöllä ja sen takana. Kuningas soturein hartioilla kannettuna, epää liikutettuna heidän vilkkaita rakkaudenosoituksiaan. Lilje y.m. korkeammat upseerit liittyvät kuninkaasen hänen näyttämölle astuessaan. Vähitellen vaikenee sorina.