RUHTINAS.
Tyyn' ole tyttärein! Hyvästi, Herran huomaan!
Yks seikka! Varo, kun kuninkaan iltajuomaa
sa laitat, että ei sun rippi-isäsi…
Sa ymmärrät… (Painolla.) Nyt kuningas on vieraani.
(Pois.)
Neljäs kohtaus.
Regina. Sitten Hieronymus.
REGINA (yksin).
Vieraasi, isä oi, mi vienyt lapseltasi
autuuden kruunun on… sitä hellit povellasi!
Sa menet, jättäen mun tänne vangiksi,
miss' suuri sallimus mun pienen murtavi.
Et tiedä, isäni, kuink' köyhäks, hyljätyksi
on tullut tyttäres! Ma olen yksin, yksin.
Taivaani pilvess' on ja sielussain on yö.
Et tiedä, isäni, kuink' ihmissydän lyö,
kun pyhin, korkein, ikuisin, ihanaisin
loistonsa kadottaa ja usmin uhkaavaisin
silmistä toivovan yhäti pimittyy
sydäntä kauhistain kuin synti, rikos, syy…
Syy? Rikos?…
Niin, niin, niin! Vaikk' iskis tuhat tulta,
on synti surmata! saa vastuuks taivas multa.
Haa, olen kärsinyt; en minä väistynyt;
sa äiti Jumalan, sa oot mun pettänyt!
Sun eestäs taistelin; sun kostanut ma oisin
ja vieläi kostaisin, jos kurja kuolla voisin,
mut joka kerta kun sult' anoin uljuutta,
sun vastaukses vaan ol' kuolonkauhua…
Maa pettää, taivas horjuu… Itse äiti Luojan
rikosta vaativi. Ma mistä löydän suojan,
kun hän on murhaaja. (Kauhistuen.)
Pois, pelkään itsekin!
(Samalla kuin hän tahtoo rientää pois seisoo Hieronymus hänen edessään.)