TULI JA VESI.
Hyvät ystäväni, alkoi välskäri, — teistä voi ehkä tuntua oudolta, että olen pannut tämän tarinani nimeksi "Tuli ja Vesi". Mitä oli kuninkaan sormus ja kuinka miekka ja aura ovat taistelleet keskenään, sen käsittää jokainen päätään vaivaamatta. Mutta nyt varmaankin joku ajattelee, että minä aion kertoa teille jotakin luonnontieteellisiä asioita, koska otan elementeistä puhuakseni. Hyvähän olisi niinkin, sillä minä pidän luontoa suuressa kunniassa, mutta olen minä kuitenkin sitä mieltä, että kertomuksessa on ihminen pääasia. Jos katselemme maalauksia, voimme herttaisella ystävyydellä silmäillä hedelmätauluja, lintutauluja ja maisemia, mutta ne taulut, joissa kuvataan kauniita ihmisiä ovat kuitenkin aivan toista. Sanon sen vuoksi heti paikalla, etten aio kertoa tulipaloista enkä vedenpaisumuksista; kertomukseni nimi tulee siitä, että ihmisluonto välistä on merkillisesti elementtien kaltainen, milloin tulen, milloin veden, milloin taas keveän ilman kaltainen. Aion kertoa neljästä henkilöstä, joista toiset kaksi kuuluvat ensimmäiseen luokkaan, toiset kaksi taas jälkimmäiseen. Sillä ei kuitenkaan ole sanottu kaikki se, mitä voitaisiin sanoa, sillä kaikilla nimillä on se vika, että ne ilmaisevat vain yhden puolen monista. Olin myöskin aikonut nimittää kertomukseni "Vaakunamerkiksi", mutta luovuin siitä, kun huomasin, että sitä yhtä hyvin voitaisiin sanon "Kirveeksi". Olisin myöskin voinut pelästyttää teitä tuolla pöyristyttävällä nimellä "Kirous" — mutta kun oikein ajattelin, huomasin että "Siunaus" olisi yhtä hyvä nimitys. Sen vuoksi saatte nyt tyytyä elementteihin; olen nyt sanonut, mitä tarkoitan, lopun saatte itse arvata.