— Kalkkiutuu!
— Voi yhtäkaikki, vai kalkkiutuu! Eihän silloin voi olla tulenarka yhtään enää —?
— Ei taida voida, naurahtaa Joonas.
— Mutta kuules, Joonas, yksi tärkeä seikka, oletko huomannut, että sen silmissä on hypnoottista voimaa?
— Taitaa vähän olla, — mutta eihän se perhana katso ketään, lentää vain edestakaisin lattialla kuin nahkakirja kainalossa!
— Mutta mitäs sinä oikein maisterista pidit? Te tutustuitte juhannuksena ja olitte saarilla yhdessä —
Miksei, meneehän se — on vain niin riivatun kohtelias, ettei tiedä, kuinka sen pirun oikein ottaisi!
— Hui, hui, hui! Niin rumasti et saa puhua Suomen hienommasta miehestä! Mutta eikö totta, Joonas, että savolaisista ei tule koskaan oikeata herrasväkeä? Kirottu Savo, pardon vermaledeit!
Joonas hyrähtää heleään nauruun. On niin hyvällä tuulella, kun on päässyt vähän pakoon Elmasta —
— Mitäs sinä nyt savolaisia olet ruvennut vihaamaan! Iloisia poroporvareita aina!