KARHU (jatkaen). Annoimme ankaran iskun. Kauas rajan taakse omille riistamailleen Vennään miehet saatettiin — eikä tuossa enää ollut paljon saattamista. Lymyten luikki joukkonsa tähteet kohden kylmiä kyliä. Ja voimakkaana palaa nyt Kaleva, suurina Suvannon sulhot. Kymmenien vuosien katala paino on nyt syrjähän sysätty, vapaana hengittää Suomi!
JOUKOSTA. Vapaana hengittää Suomi!
KARHU. Vapaana! Ensi kertaa täysin vapaana vieraan painosta. On kuin päästy kevätpäivään perästä pitkän, pimeän talven. On kuin ilmassa iloa, on kuin ouruis oudot viestit, nousisi norojen kukat, joka kumpu jo kumajais kaikua Kalevan voiman.
Niin, nyt onkin kevät-päivä, toivon päivä, touon päivä. Kaattava on heimon kaski, tehtävä totinen touko. Kalevalan kaikki kansa on nyt saatava mukahan, hereille heristettävä alettaessa uutta aikaa. Silloin suurenee Suomi, silloin kasvaa Kalevan voima. Rajat rastitaan lujiksi, yhtehen yhytään kaikki vaalimahan vapautta, maamme kultaista kevättä!
JOUKKO. Yhtehen yhytään kaikki vaalimahan vapautta!
KARHU. Sama maa on meitä kantanut, samoja kohtaloita kannamme kaikki. Samat olkoon myös meillä oikeudet ja velvollisuudet. Siispä sanonkin suulla kaikkien vapaiden Kalevan miesten: älköhön olko osaton Kalevalassa kukaan, sama olkoon jokaisella osa heimon neuvojen pidossa. Kaikki me yhdessä, jokainen meistä mukana, kas niin lujittuu Suomi, kasvaa kaksinkertaiseksi!
(Palkkaväen joukossa iloista hälinää.)
JOUKOSTA. Kaikki yhdessä, niin suurenee Suomi!
PALKKAVÄEN JOUKOSTA. Karhu ihanasti puhui; haastoi kuin jumalten suulla. Toinen nyt aika meille koittaa, onnen aika. Me parasta panemme kaikki!
KARHU (jatkaen). Nousee näin norosta oras, saa siitä satainen laiho, koittaa kesä Suomen suvun, onni poikaimme osaksi, kaikuu iloa Kalevan kannel. Juomme siis jumalten nähden ajan uuden uhrimaljan: Suureksi nyt Suomen suku!