Tervetuliaislaulu (sisällä olijat):
Tervetultua, urohot, Suvantolan suuret sulhot, terve miekan mittelöistä, kaunihista kalvantöistä! Kovin oli iltamme ikävät, päivät pää on kallellansa, yöhyt yksin itkeämme, aamun nousut ankeaiset, kun oli kullat kulkemassa, viljon veljet vieremässä, surman suussa Suomen sulhot, vaaran tiellä maan valiot. Toitte te ikuisen riemun kohen kotia saaessanne, olallanne onnen kehrä, päällänne jumalan päivä. Ilo kaikuu Kalevalassa, riemu pirtissä remuaa, teille laulaa lautsat kaikki, uunin sirkatkin sirittää. Terve, urohot, tultuanne, Kalevalat käytyänne, Suomen surut surtuanne, terve, terve, tultuanne!
(Laulun loppupuolella tulevat Kalevan urhot pirtin puolelle. Tervehditään. Heljä rientää äitinsä luo joka hellästi painaa hänet syliinsä.)
RIPSA (ottaen sitten haarikan ja tarjoten sen Karhulle.) Juokosi jumalten malja, tulomalja, onnenmalja, malja kaunihin Kalevan.
KARHU (ottaen haarikan). Juon ma Suomen suuren maljan, vapauden valtamaljan!
KAIKKI. Kalevalan kantamalja, malja valon, vapauden!
KARHU. Jota ei ikinä viedä!
KAIKKI. Jota ei ikinä viedä! (Juovat.)
KARHU. Kalevan kotoinen kansa, kuule nyt kuulut terveisemme, tuorehet tuliaisviestit! Nyt on vapaana Kaleva, vapaana sen vanha päämies. Vieraan vainolaisen ies on hervonnut, eikä välehen nouse.
JOUKOSTA. Ei! Annoimme me aimo iskun!