KÄPSÄ (huutaa jälkeen). Mene sinä vaan polvelle pitkäparran, mene perässä, mene perässä! Ehkä elossa tapajat — jos on ollut nyt hällä kyllin pitkät sääret!
ORMA (huutaen). Hii-ii… vie olutta ämpärillä… hii…!
MARVA (alussa itsekseen). En olis uskonut Tuulikista… (Nousten.) (Käpsälle ja Ormalle.) Tulkaa saunan turviin tuonne! Se toki rannalla palamatta säilyi. Yksi on edes katto päämme päälle vielä. (Ottaa Ormaa kädestä). Tule pois saunahan, Orma! Saat kannikan korean, sen oon säästänyt sinulle.
KÄPSÄ (myöskin Ormalle). Niin, pois tule tästä. Tässä ei enää mitään vahtimista. Mennään nyt.
(Menevät Ormaa taluttaen.)
Hetken päästä tulee uupuneena Heljä. Aamu hiukan valkenee.
HELJÄ (laulaa).
Soi, soitto, murehen soitto, katkera kaiu häpeän soitto, tihutyö nyt maita kulki, ilkirutto rutsasi kansan. Mennyt on kunnia Kalevan.
Elä koita, korkea aamu, ellös, aurinko, ylene päälle polon Kalevan kansan, heimon herjan hartioille, kaatoi itse se itsensä.
Soi, soitto, murehen soitto, painu yöhön, päivän silmä, ettet näitä sa nähdä saisi, pettureita isäin pellon, maansa myyneitä myyriä.