Ja viippunut tasapaino alkaa taas asettua… Hänen suonensa eivät enää tykytä niin kovasti…
Joku vastustuspuolueesta puuttuu puheesen… Hän ei vastaa siihen. Jatkaa vain, katsoen väliin muistoonpanoihinsa. Nämät kyllä eivät ole muistoonpanoja, sikäli kuin hän ei ollut kirjoittanut ainoatakaan sanaa paperille, mutta katsahdus paperiin näyttää hyvältä ja täyttää paussit.
Tämä jo on edistystä, Ensimmäisten kymmenen minuutin kuluessa hän ei mistään hinnasta olisi uskaltanut pitää paussia eikä katsahtaa paperiin.
Hän panee paperin pois … jatkaa.
Taas "oikein" huutoja … ei, tämähän jo on suosionosoitusta! Kas, kas! Ja mikä on vielä enemmän, hänen eteensä on muodostunut kokonainen piiri. Tämä ei enää ole ystävien pieni rengas, tämä on piiri … niinpä niin, "piiri", kuulijain piiri, johon yksi ja toinen vastustuspuoluelainenkin eksyy. Yksi oppositsioonin pääjohtajista, joka puheen alussa otti hattunsa ja aikoi mennä ulos, pysähtyikin matkalla puheenjohtajan lavan eteen … siitä hän, pilkallinen ilme silmissään, kuunteli vähän aikaa aloittelijaa … eikä mennytkään ulos, päin vastoin vähitellen vetäytyi takaisin ja istui paikalleen!
Tämän puhuja selvästi näkee ja sen johdosta tapahtuu hänessä äkkiä suuri muutos.
Nämäthän kuuntelevat minua, niinkuin kotona komitaatissa kuunneltiin; minäpä miellytän, niinkuin kotona miellytin; nauretaan, niinkuin kotonakin; puheeni vaikutus on sama kuin siellä.
Sen mukaan olen täällä kotona!
Itsetunto ja luottamus kasvoivat. Hänen kielensä sujuu ja hän puhuu niinkuin olisi kotona. Taitavasti, järkevästi, lämpimästi. Ensimmäinen kättentaputus!…
Aurinko paistaa sisään ja sen loisto valaisee hänen vaimonsa kasvot, tuolla ylhäällä lehterillä. Nuot kasvot muutenkin loistavat, eivät olisi tarvinneet auringonpaistetta.