— Turhaan sinä nuorennut, Lazikani, virkatoimiin nähden; sinua odottaa pensiooni — ilkkui koncipisti.
— Pensiooni? — nauroi Kovács, ei ilman ponnistuksetta.
— Niinpä niin, pensiooni! — säestivät toiselta taholta useammat, jotka huomasivat että tässä taas tulee pieni jupakka huolestuneen ja pelonalaisen osastoneuvoksen kanssa, joka jokaisen ministeripulan aikana vapisi kuin haavanlehti.
— Jo monta kertaa olette minun peloittaneet, mutta vielä en ole pensioonille pantu — koetti hän leppeästi puolustaa itseään hyökkääjiä vastaan.
— Se vaan, Lazikani, että tuuli ei koskaan vielä ole niin puhaltanut vanhoja vastaan kuin nykyään. Csetneki itsekin on nuori mies eikä voi sietää vanhoja ihmisiä viroissa. Hänen periaatteensa on se, että väistykööt he syrjään ja antakoot sijaa nuorille voimille!
— Hm! mutta sanotaanhan: hyvä on vanhus talossa — intti Kovács, joka kaikin tavoin yritti peitellä pelästystään.
Turhaan! — koko seura huomasi jo, että tuo kelpo ukko taas meni ansaan ja ilman mitään sopimustakaan jatkui pilanteko heti itsestään. Ilkastelu on vain silloin jonkin arvoinen, kun se on täydellinen.
Ensimmäinen, joka käsitti mitä asema vaati ja riensi koncipisti-kamariherralle avuksi, oli asiantuntija osastoneuvos.
— Ystävämme Hugo (se oli koncipistin ristinimi) on oikeassa. Csetneki käy toisinaan vanhempaa sisartani tervehtimässä ja äskettäin hän tälle mainitsi, että hänelle kelpaa vain nuoret työvoimat.
Tämä tieto vakuutettiin joka taholta oikeaksi. Muutkin olivat kuulleet tulevan ministerin armottomista aikeista.