Csetneki joutui sitte päiväjärjestykseen ja otettiin kaikenpuolisen arvostelun alaiseksi. Useammat tunsivat hänet mieskohtaisesti, toiset olivat kuulleet hänestä paljon kaikenlaista, mutta kaiken ytimenä oli se, että hän oli "vastenmielinen" mies.
— Ylpeä ja ilman arvoa — kuuluu mukavasta nojatuolista, jossa muuan isomahainen herra venyy.
— Jospa hän vain sitä olisi, mutta hänellä on muuan päähänpisto, mikä monelle teistä, jossa vanhuuden enteet ovat huomattavissa, voipi tuottaa ikäviä seurauksia — lausuu siihen asian tietävinään oleva osastoneuvos jonkinlaisella vahingonilolla.
— Lázár, tämä tarkoittaa sinua! — nauroi eräs ministerineuvos.
— Mitenkä ja mihin nähden se saattaisi minua tarkoittaa? — änkytti
Lázáriksi nimitetty henkilö.
— Etkö kuullut mitä hän sanoi vanhuuden enteistä?
— Minussa ei huomaa mitään vanhenemisen merkkejä. Tunnen itseni sangen elinvoimaiseksi, varsinkin virkatoimiin nähden, — vastasi Lázár, mutta hänen kasvojensa väri sillä välin melkoisesti kalpeni.
— Kuuletteko hänen tunnussanansa? Virkatoimiin nähden! Lazi virkansa hyväksi kykenee kaikkiin, vieläpä siihenkin, että nuorentuu! — ilkastelee kamariherra-koncipisti, seuran vanhempien ja nuorempien jäsenten nauraa hohottaessa.
Sillä tämän seuran laskemien sukkeluuksien esineenä oli aina Lázár. Lázár Kovács, osastoneuvos, vanhan järjestelmän jäännös, joka aloitti palveluksensa jo ennen perustuslaillista aikakautta, "saksalaisessa maailmassa", ja sen johdosta suuresti erosi uusista virkamiehistä. Hän oli vielä pelokkaan, varovan, turhantarkan virkavaltaisuuden edustaja, joka tikapuitten alimmalta astuimelta kovin työläästi ja hitaasti, ilman protektsioonia, ainoastaan ankaralla työllään on noussut ylöspäin ja siten paljoa paremmin osaa kunnioittaa asemataan kuin nykyinen sukupolvi, joka joko valtiopäiviltä tipahtaa heti korkeihin virkoihin taikka, vaikkapa alkaakin alhaalta, protektsioonin, tungettelun ja muunlaisten edistyskeinojen avulla niin nopeasti liikkuu eteenpäin, että vanhaa "beamteria" rupee huimaamaan. Hänen aikanaan, ennen kuusikymmentä-lukua ja sen kuluessa, mitä tulevaisuuden toiveita silloin virkamiehillä oli? Millaiseksi on siitä asti virkavalta Unkarissa kehittynyt? Mimmoisia virkaylennyksiä saakaan nyt nähdä! Ennen aikaan vanhenivat virkamiehet maaherraviraston koncipisteina ja se, joka kansliasihteerinä voi vetäytyä lepoon, saattoi jo kerskata kauniista edistyksestä. Sen sijaan jos nyt joku on pysynyt alallaan neljä-viisi vuotta jossakin virassa, hän jo myllertää maat ja taivaat päästäksensä ylenemään. Ennen ei uskallettu mukistakaan, kannettiin iestä hiljalleen ja oltiin vaiti, sillä silloin oli vielä auktoriteettia olemassa ja jos kansliapäällikön apulainen tahi maaherraviraston varaesimies rypisti otsaansa, palautui höllentynyt kuri.
Näissä traditsiooneissa, tämmöisessä koulussa kasvoi Lázár Kovács; näitä vanhanaikaisia mielipiteitä vetivät sitten esiin uudet, käyttääkseen niitä leikintekoon. Ei ketään ollut helpompi pelästyttää kuin Lázária, joka aina pelkäsi että hänet pannaan pensioonille tahi ainakin sivuutetaan. Hän oli kuitenkin vanhin osastoneuvos, ensi vakanssissa hän ylennetään ministerineuvokseksi — tietysti sillä edellytyksellä, että noudatetaan vuorojärjestystä eikä lykätä parlamentista hänen eteensä mitään "einschub'ia". Kaikissa tapauksissa, hänellä on toiveita ylenemiseen. Tämän tietävät hyvin virkaveljet ja pistelevät häntä siitä. Oi, nuot uudet eivät kunnioita ketään … varsinkin koncipisti-kamariherra hioo aina kieltään hänelle. Eikä hän uskalla puolustaa itseään, vaan kärsii pistelyt, ja jota terävämmät nämät ovat, sitä enemmän hän yrittää niille nauraa, jotta kaikki katsottaisiin leikiksi.