Tämä saattaa neuvoksen johonkin määrin hämille. Mikä lienee syynä siihen? Kenties hän on pannut peruukkinsa huonosti päähän?
Ministeri kääntää kasvonsa pois hänestä. On selvää, että hän vain siten saattaa pysyä vakavana.
— Herran tähden! Mikähän minua vaivannee? — ajattelee onneton referentti, jolta tällä välin mielenmaltti alkaa loppua.
Hän kadottaa asian juonen, takertuu ja kääntelee vapisevin käsin hermostuneesti papereita, joiden avulla tahtoo taas päästä oikealle tolalle.
Vihdoin hän löysi juonen ja jatkaa esittelyä.
Silloin hän huomaa sivuseinällä peilin. Hän katsahtaa siihen ja — on sortua maahan. Nyt hän tietää, mitä ministeri oli löytänyt hänessä naurettavaa — hänen toinen viiksensä oli musta, toinen harmaa!
Tästä kamalasta keksinnöstä sana jähmettyy hänen huulilleen … hänen kasvonsa lentävät tulipunaisiksi … asiakirjat luiskahtavat hänen käsistään ja putoovat lattialle.
—- Herra neuvos ei jaksa hyvin? — lausui ministeri, jonka kävi esittelijä parkaa sääli.
— Jo eilisestä saakka olen kipeä, — ähkyi neuvos.
— No, menkää kotia ja pankaa maata! Asiakirjat voitte jättää minulle, otan niistä selon.