Kovács kirjoitti nimensä ja murahti, vahtimestarin mentyä, purevalla, katkeralla äänellä:
— Aukase, neuvoksetar!
— Se tahtoo sanoa: ministerineuvoksetar! — oikaisi Milka ja levitti voitonriemulla paperin miehensä eteen.
Kovács jäi silmät, suu auki töllistelemään.
— Eihän tämä olekaan pensionille-panon määräys, vaan nimitys! Niin, nimitys … ministerineuvokseksi! — huudahti Lázár Kovács sohvalta ylös hypäten. — Tuossa viisi floriinia, anna vahtimestarille!
Mennessään ministerin luo kiittämään nimityksestä, hän esiintyi alkuperäisessä luonnollisessa muodossaan. Hänen ylhäisyytensä otti hänet vastaan sangen kohteliaasti ja sanoi nauraen:
— Minä en ulkonäöstä etsi nuorta työvoimaa, vaan henkisestä joustavuudesta. Teistä valtio vielä kauan aikaa voi hyötyä.
Siitä saattoi huomata, että ministeri tiesi kaikki.
— Mutta keneltä hän on saanut tietää sen? — kysyi Kovács kotona vaimoltaan. — Mitä arvelet?
Milka rouva hymyili salaperäisesti ja vastasi vain: