Mutta paljaita saksalaisia, slovakkilaisia, rumanilaisia, serbiläisiä nimiä!… Petrovics, Pfefferkorn, Schnabel, Dimitriu, Zinober, Hlavacsek, Kraplovácz… Niihinhän takertuu ihmisen kieli! Benö Ösfalvya tämä baabelilainen nimensekoitus kovasti harmitti, sillä hän on kelpo unkarilainen … kiireestä kantapäähän … joka jäsenessään, tunteessaan, ajatuksessaan.
Unkarilainen kyökki, unkarilaiset viinit, unkarilainen sauna, unkarilainen tyttö puolisona, kaikki, kaikki hänen talossaan ja sen ympäristössä oli unkarilaista. Ainoastaan virasto — se ei ollut unkarilainen. Ei niin, että Petrovicsien ja Pfefferkornien unkarilaisuus olisi ollut epäilyksen alainen. Pfefferkorn on syntynyt Jászberényissä eikä osaa sanaakaan saksaa; Petrovics tosin on syntynyt Oedenburgissa, mutta käynyt koulua Szegedissä, puhuu saksaa vain murtaen; kaikki viraston jäsenet puhuivat keskenään unkaria, sillä muuta kieltä he, vieraista nimistään huolimatta, eivät liioin osanneet. Mutta se se juuri harmitti Benö Ösfalvya.
Saakeli soikoon! Jos he ovat unkarilaisia kieleltään, mieleltään — miksi pitävät sitte tuota vieraskielistä nimeä? Jotta heitä pidettäisiin vieraina ja muut kansallisuudet lukisivat heidät omaan rotuunsa?
Benö Ösfalvy luuli itseään suureksi poliitikoksi ja semmoisena hän surulla huomasi, että valtakunta ei ole puhtaasti unkarilainen. Jo tuhannen vuotta siinä on asunut paljon saksalaisia, slaavilaisia, valakkilaisia — niitten lukumäärä kasvaa … vanhoista periunkarilaisista perheistä monet joutuvat rappiolle, häviävät. Jos vanha unkarilaisuus katoo, kuka luopi sen sijaan uutta, sillä ilman unkarilaisuutta valtakunta hajoo pirstaleiksi ja joutuu naapurien saaliiksi.
Hän haasteli tästä iltapäivin kasinossa sielunheimolaisensa apteekkari
Náczi Farkasin kanssa, mutta he eivät koskaan voineet sopia keskenään.
Sillä periaatteessa he kyllä olivat yksimielisiä, mutta toimeenpanossa ei.
Apteekkari oli luonteeltaan maltillinen, punnitsi asioita tyvenesti ja joutui usein kinaan kuumaverisen Ösfalvyn kanssa.
— Olisinpa vain ministeripresidentti, kyllä näyttäisin!
— Mutta rakas ystäväni Benö! Ei ketään voi pakoittaa muuttamaan nimeään unkarilaiseksi. Se riippuu jokaisen vapaaehtoisesta päätöksestä ja jos joku ei tunne niin … ei ajattele niin kuin sinä … jos hän ei voi tai tahdo käsittää, kuinka tärkeä maallemme mahtavan, nimeltään, kieleltään, mieleltään, sivistykseltään unkarilaisen kansan olemassa-olo on — sille sinä turhaan saarnaat. Isänmaallista käsitystä ei käy ihmisiin valaminen. Sitä, jolta se puuttuu, ei tule loukata. Ehkä sen tuopi vielä aika, asianhaarat…
Ösfalvya tämmöinen viisasteleminen ei ensinkään miellyttänyt.