Pitäkööt hyvänään! Hänpä näyttää, että ilman kiertokirjettäkin käypi virallisesti vaikuttaminen ja hän on sitä kaikella voimalla tekevä.
Eräs virka on avoinna, siihen hän suosittaa vain semmoisen, jolla on unkarilainen nimi.
Mietiskelkööt nyt asiaa Pfefferkornit et consortes!
Enimmin se koski Kraplovácziin, jonka avioliitto riippui virkaylennyksestä. Joka päivä hän saa morsiameltaan ruikuttavia kirjeitä, joissa aina vedetään samaa virttä, että isä jo on kovin suuttunut ja jos virkaylennys vielä viipyy kauan — pakoitetaan hänet menemään toiselle. Muuan papan mieleinen slovakkilainen asianajaja kuluttaa alinomaa talon kynnystä.
Oliko koskaan mikään Kraplovácz ollut vaikeammassa asemassa?
Jos muuttaa nimensä, ei saa tyttöä; jos jättää muuttamatta, ei saa virkaa. Mutta ilman virkaa ei mitään tyttöä.
Kuinka monta unetonta yötä Kraplovácz vietti vuoteellaan! Mitä tehdä? Entä jos joku häntä vuorossa alempana oleva suostuu ehtoon ja, puikahtaen hänen ohitsensa, riistää viran? Hän tietää kyllä Schnabelin, Petrovicsin, Zinoberin periaatteet … mutta parin sadan floriinin palkankoroitus ja kauniilta kaikuva arvonimi — ken voisi sitä vastustaa?
— Ösfalvy! Ösfalvy! — huudahti hän tuskissaan, mitä minä siihen voin, että synnyin Kraplovácziksi enkä Ösfalvyksi?
Koko yönä hän ei saanut unta silmiinsä. Mutta aamulla hän tyyntyi, sillä hän oli keksinyt pelastavan aatteen.
Parin päivän kuluttua lähetystö virkamiesten puolesta kävi Ösfalvyn luona. Sitä johti Kraplovácz, joka valituin sanoin ilmoitti, että he, täysin käsittäen sen isänmaallisen kehoituksen tärkeyden, jonka hän oli heille tehnyt, olivat kaikki taipuvaiset unkarilaistuttamaan nimensä.