— Nyt ei ole aikaa siihen, minun on kovin nälkä — vastasi hän karttaen.
— Mitenkä saatat liikkua ihmisten joukossa, kasvot tuommoisina? — sanoin vähän harmistuneena.
— Täällä ei minua kukaan tunne. Matkustan incognito — vastasi hän nauraen. Tämä nauru ärsytti minua niin, että kiivastuin.
— Tiedä siis, että minä en tule kanssasi ravintolaan suurusta syömään, ellet ensin ajauta partaasi!
Leo siihen vastasi aivan yksinkertaisesti, että siinä tapauksessa hän lähettää suuruksen huoneeseni. Ja suurimmaksi kiusakseni niin tapahtuikin — hän saattoi minut kotia hotelliin, huoneeseni, meni sitten alas, lähetti ylös ruoan ja minun täytyi suurustaa ypö yksinäni!
Oi lempiviikot, oi häämatka, kuinka toisenlaisiksi minä niitä olin mielessäni kuvitellut!
Pisa, huhtik. 24.
Duotno, kallellinen torni — mitä teistä olen nähnyt? En mitään, en tosiaankaan mitään, sillä mieleni on alakuloinen, ajatukseni muualla. Esineet seisovat kyllä edessäni, mutta en kykene niihin huomiotani kiinnittämään.
Sitä paremmalla tuulella on Leo. Pelkkää hellyyttä, leikillisyyttä, hullunkurisuutta! Hän suutelee — vieläpä tulisestikin, jos tarvitaan. Hän ei piittaa minun alakuloisuudestani; vaikkapa häneen loisin kuinka soimaavan silmäyksen, se ei häntä vähintäkään häiritse. Leikkipuheillaan, sanasutkauksillaan hän minuun vaikuttaa ja on saattanut minut monta kertaa vastoin tahtoani naurahtamaan. Mikä onnettomuus, kun ei voi näyttää tarpeeksi vakavalta, juhlalliselta — niinkuin esim. minä. Kasvojeni ilme on säännöllisesti iloinen, ystävällinen ja synkeältä näyttääkseni minun täytyy erityisellä ponnistuksella koota pilviä otsalleni. Mutta se ei, sen olen huomannut, hämmästytä Leoa.
Jos olen synkeä, sanoo hän: "Nukkeni, älä ole juro — se ei sinulle onnistu."