Leo kuorsasi!
Minä olin häväisty! Minun katkerasti itkiessäni hän oli muitta metkuitta, sanaakaan hiiskumatta, ainoatakaan kysymystä tekemättä pannut maata, vieläpä nukkunutkin — hän saattoi nukkua!
Hypähdin ylös, riensin vuoteelle ja tartuin Leon käteen: "Herää!"
Hän avaa kummastuen silmänsä, hieroo niitä ja kysyy haukotellen: "Mikä on, nukkeni?"
— Pyydän avaimia, tahdon pakata —- huomenna aamulla lähden
Budapestiin — oli jyrkkä vastaukseni.
— Mutta minä en lähde — sanoo Leo vähintäkään hämmästymättä.
— Siinä tapauksessa olen pakoitettu matkustamaan yksinäni!
— Yksinäsi? No, kuten mielit! — vastaa mieheni, katsoo minuun ja laskee suurimmalla levollisuudella avaimet eteeni.
Ja sitte hän kääntyy seinään päin! Niin — niin! Tuo hirviö kääntyy todellakin selin minuun —- vetää peitteen päänsä yli — sanalla sanoen asettuu sellaiseen asentoon, joka ei sallinut mitään epäilystä siitä, että hänen aikomuksensa todellakin oli taas ruveta unta vetämään. Vimmastuneena tempasin peitteen hänen päästään ja huusin vapisevalla äänellä:
— Sinä et saa nukkua, minä en salli sinun nukkua.