— Että hän vasta ensi kuulla saapuu, sillä tuonnoin hän kirjoitti minulle: jos tulee poika, lennän, jos tyttö, konttaan Budapestiin. Siis hän konttaa.
Ahnaasti ahmin korviini nämät sanat, sillä sikäli kuin nuori järkeni kykenee johtopäätöksiä tekemään, sisältää tämä lause avaimen salaisuuteen.
Jos tulee tyttö, isoisä vaan konttaa tänne.
No niin, tyttö on. Entäs sitte? Ettei vaan siinä olisi syy isän suruun?
— Elek — sanoo nyt isoäiti — sopisihan sinun toki tulla järkeesi.
Katso, Lilla raukka on surusta pakahtua.
— Suuttumukseni kyllä katoo parin päivän perästä — vastaa isä vähän kiivastuneena — mutta tänään en siihen mitään voi. Miksi kieltäisinkään, että asia on minua harmittanut. Pidin sitä niin varmana.
— Sentähden että teidän perheessänne olette vaan poikia!
— Eikö sekin ole ikävää — jatkaa isä — ettemme tiedä edes minkä nimen sille annamme. Odotimme alati vaan poikaa ja monen vaikeuden perästä sovimme Ervin nimestä, sillä siinä on "e" kirjain Elekistä ja "i" Lillasta. Ja nyt tuli tyttö. Mikä sille nimeksi pannaan?
Isä lausui nämät sanat sydämeen koskevalla epätoivolla ja minä rupesin vähitellen käsittämään, että olin tehnyt suuren tuhmuuden, kun vastoin vanhempieni tahtoa uskalsin syntyä tytöksi.
Isoäiti kuitenkin alkoi asiatani hartaasti puolustaa.