— Enkö sitä sanonut, Ádám? — lausuu Lina rouva, hänen aviopuolisonsa. — Sillä jo aikoja sitten olen sitä hänelle saarnannut, mutta turhaan! Hän on valmis ennemmin turmelemaan terveytensä kuin luopumaan tuosta siunatusta tupakasta. Tahtoisin tietää mitä hyvää tuossa ikuisessa savustuksessa on?
Ádám setä ei vastannut elinkumppauinsa kysymykseen; se säälivä katse, jonka hän häneen loi, ilmaisi kuitenkin selvästi hänen ajatuksensa, että eukko ei ymmärrä tuota.
Lääkäri lähti. Lina täti taas uudelleen huomautti:
— Ádám, ole järkevä, älä tupakoitse, ajattele terveyttäsi!
Ja tämän sanottuaan hän meni ulos kyökkiin ruuanlaittoa valvomaan. Puolen tunnin kuluttua hän palasi takaisin ja tunsi hämmästyksekseen että ilma huoneessa haisi tupakalta. Selityksen siihen antoivat kuitenkin heti viereisestä huoneesta tupruavat savupilvet, joita Ádám setä lasketteli piipustaan.
— Joko taas tupakoitset? —- huudahti kauhistuen täti — oletko jo unhottanut tohtorin kiellon?
— En — vastaa setä ja polttaa pölähyttelee edelleen.
— No, mitä sitte poltat?
— Heitän jäähyväiset tälle piipulle — vastaa Ádám suruisesti. —
Jätän ne järjestään hyvästi. Sitte lakkaan polttamasta.
Mutta Lina täti ei käsittänyt lääkärin määräystä sillä tavoin; hän katsoi hyvästijättöä jokaiselle eri piipulle tarpeettomaksi, otti piipun pois miehensä suusta ja pani sen takaisin paikalleen.