— Mitä minä tuolla teen? — kummasteli vanha herra.
— Tohtori sanoi, että se helpottaa tupakasta vierottumista. Nuuska kutkuttaa suloisesti, ehkäpä nuuskaaminen korvaa sinulle tupakoimisen.
— En huoli siitä — tiuskasi äkeästi Ádám, työntäen syrjään jalomielisen lahjan. — Elän minä ilman sitäkin — lisäsi hän siihen katkeralla kaiholla.
Lina kehoitti häntä koettelemaan, hän on siihen mielistyvä, ja kun tämä ei auttanut, piti hän rasiaa Ádámin nenän alla, joka sitte suureksi harmikseen oli pakotettu kovasti aivastelemaan.
— Katsoppas, mikä hyvä huvitus nuuskaaminen on! — naureskeli rouva.
— Kyllä mar, aivastella aamusta iltaan! — nurisi Ádám. — Anna tupakkaa ja sikaria, muuta en huoli.
— Mutta, ukko kulta, mitenkä saattaa järjellinen ihminen haluta semmoista, joka ehdottomasti vahingoittaa häntä? — vastaa talon emäntä. — Olethan itsekin huomannut, kuinka vähän yskit yöllä ja aamulla, siitä asti kuin heitit tupakoimisen. Nukut myöskin paremmin, melkein yhtä mittaa illasta aamuun, kuusi-seitsemän tuntia. Se korvaa todellakin tuon pienen uhrauksen.
— Pienen uhrauksen? Sinä rohkenet vielä sanoa, että se on pieni uhraus? Sillä tavoin puhukoon sokea väreistä — marisi Ádám. — Luopua siitä, johon neljänkymmenenkahden vuoden kuluessa on tottunut, päivästä toiseen, sentähden että herra tohtori suvaitsee niin käskeä! Ainakin hänen olisi pitänyt käsittää, että tuo luopuminen olisi ollut tapahtuva verkalleen, vähitellen, joka päivä olisin polttanut yhtä sikaria, yhtä piipullista vähemmän ja sillä tavoin lopuksi…
— Et ikinä olisi sitä jättänyt, et ikinä, ymmärrätkö? — vastasi hänen puolisonsa syvimmän vakuutuksen äänellä ja istui ikkunan ääreen, jossa hänen iltapäivällä oli tapana neuloa. Hän oli työskennellyt hyvän aikaa, kun yht'äkkiä sattumalta katsahtaa vastapäätään riippuvaan peiliin ja sen avulla näkee Ádám sedän istuvan huoneen toisessa päässä piippu suussa. Hyvillänsä, tyytyväisenä, rauhallisena. Saattaa ymmärtää tädin hämmästyksen, kun hän huomaa, että ukko mielihyvällä ja innolla imee piippuaan, mutta ettei siitä tule mitään savua. Hän varmaankin nielee savun, sitä vahingollisempaa.
Varovasti, verkkaisesti hän kääntyy, yllättääksensä vihollisen. Mitä suopeimmalla välinpitämättömyydellä Ádám setä jatkaa tointaan.