Mártha ei kuulu noihin kaavamaisiin viattomiin teatteri- ja novellineitosiin, joiden kasvot heti lentävät tulipunaisiksi. Omaten sivistyksen tuottaman itsensähillitsemiskyvyn, hän ei ulkonaisesti ilmaise sitä, mitä hänen sisässään tapahtuu, mutta kuullessaan nimen Abajd hän ei kuitenkaan voinut estää sydäntään sykähtämästä.
Abajd on rautatieasema eräällä radalla, mutta niin vähäpätöinen asema, että pikajunat eivät sitä ensinkään ota huomioon ja tavallisetkin junat pysähtyvät siihen vain minuutiksi. Mártha neiden sydän sitä vastoin jäisi siihen ikipäiviksi, sillä se on se Abajd, jossa asuu Pista Szánthó ja jossa tämä pyrkii julkiseksi notariukseksi.
— Abajdissa? — kysyi mamma Szögleti halveksivasti. — Mitä olet sellaisesta pesästä löytänyt?
— Tuottavan julkisen notariuksen viran!
Mutta tämän kuultuaan Mártha ei enää saattanut olla jokaisen muun nuoren teatteri- ja novellineitosen tavoin kovasti punastumatta. Pudottipa vielä veitsenkin kädestään!
Mamma Szögletiä tuo hanke ei liioin miellyttänyt, sillä hän tahtoi nähdä tulevan vävynsä jossakin virassa pääkaupungissa, voidakseen käyttää häntä mielistelijäkseen, mutta väliaikaisesti hän sentään tyytyisi tuohon julkisen notariuksen virkaan, jos vain Jancsi Muky siitä huolii, mikä on sangen epätietoista.
— Eipä ensinkään — ilmoittaa isä. —- Minä kohtasin hänet ja kysyin häneltä ja hän mielellään ottaa viran.
— Silloin täytyy hankkia se ja sitten … loput on teidän kahden asia — sanoi rouva Szögleti Márthalle.
— Äiti kulta! Eihän hän vielä ole sanonut sanaakaan minulle, että minua rakastaa — väittää uhri lempeästi vastaan.
— Hän on sen minulle näyttänyt selvää selvemmillä viittauksilla. Hän tunnustaa sen sinulle milloin tahdot. Kun vaan saa viran!