III.
Mártha käsitti että hän tässä asiassa ei voi mitään. Hänen äidistänsä Pista Szánthó on jäykkä, juro, sivistymätön, sentähden ettei hän osaa mielistellä eikä kohteliaisuuksia lausua. He molemmat eivät koskaan ymmärtäneet toisiaan, ensi hetkestä alkaen he tunsivat molemminpuolista suvaitsemattomuutta. Pistassa tosin ei ollut vastenmielisyyttä äitiin, päin vastoin hän herttaisena, hyväsydämisenä miehenä pyrki puolestansa mukaantumaan, mutta hänen suora, teeskentelemätön, rehellinen luonteensa ei kyennyt imartelemaan. Kuinka kaunis hänen armonsa on, kuinka hänen hattunsa somistaa häntä, kuinka hän astuu kevein askelin, kuinka hänen kukoistavaa terveyttään kadehditaan … kaikki sellaiset korulauseet jääkööt Jancsi Mukfalvi Mukyn asiaksi.
Pista Szánthó olisi ennemmin purrut kielensä poikki kuin lausunut mitään sellaista.
Hyvin tuntien oman äitinsä ja armaansa välisen suhteen Mártha toistaiseksi tyytyi olemaan vaiti.
Mutta hän ajatteli päänsä puhki saadakseen selville, millä tavoin voisi katkaista kaulan mamman suosikilta. Vaan hänen ei juolahtanut päähänsä mitään, mikä häntä kovasti suretti, jopa siihen määrään asti, ettei hänen enää tehnyt mieli Kugler'iin [Budapestin etevin konditoria. Suoment. muist.] syömään jäätelöäkään. Voipi käsittää sitä mielen tilaa, missä pääkaupungin neitonen on, kun hänelle ei enää kelpaa — Kuglerkaan. Rouva Szögletin täytyi mennä yksinään välipalalle.
Mártha ei katunutkaan kotiinjäämistä, sillä hän sai varsin rakkaita vieraita. Rózsa Szép äitineen pistäysi hänen luokseen. Szépiläiset oli upporikas maanomistajaperhe, joka asui maalla; Rózsa oli Márthan koulutoveri, jonka kanssa hän ennen oli vilkkaassa kirjevaihdossa. Kirjevaihto oli aikaa myöten lakannut, mutta ystävyys heidän välillään ei ollut höltynyt ja nyt he niin paljon jaarittelivat ja nauraa kikattivat, että rouva Szép ei enää voinut sietää sitä.
— Jätän teidät itseksenne, rakas Mártha, koskei äitisikään ole kotona; tulen myöhemmin takaisin — sanoo hän.
Kun molemmat ystävättäret olivat jääneet kahden kesken, lankesi Mártha
Rózsan kaulaan.
— Kuinka kaunista sinulta, että tulit luokseni. Siitä näen, että vanha ystävyytemme ei ole laimentunut.
— Eikä koskaan laimenekaan, rakas Mártha, mutta nyt minun täytyy tavallisella suoruudellani ilmaista, että ystävyys yksistään ei tuonut minua tänne. Käyntini on yhteydessä käytännöllisemmän tarkoituksen kanssa.