Kolmantena päivänä sen jälkeen sain häneltä seuraavan lyhyen kirjeen:
"Rakas ystäväni! Olen saanut kaikki kuntoon, matkustan pois. Kiitoksia hyväntahtoisesta välityksestäsi! Ystäväsi Szervácz."
Iloitsin näistä riveistä, ne kun todistivat että minä sittenkin olin oikeassa Celiaan nähden. Ärtyneessä mielentilassaan Szervácz oli nähnyt aseman liiaksi synkässä valossa ja kuvaillut eteemme sellaisen naispaholaisen, jommoisia kaikeksi onneksi vaan poikkeuksena on olemassa.
Piroska, jolle illallispöydässä kerroin asian, ei ollut tyytyväinen sen loppusuoritukseen.
— Szervácz pääsi liian helpolla pulasta. Tuo daami olisi saattanut hiukan enemmän piinata häntä.
— Oletpa sinä kostonhimoinen!
— Mitä se ansaitsee, joka kiihoittaa avioliittoa … pyhää avioliittoa … avioliiton pyhyyttä vastaan? — vastasi Piroska kiivaasti. — Mitä ansaitsee, kysyn ma, se, joka kutsuu kunniallisten vaimojen miehiä orjiksi ja löytää onnellisuutta vain siinä, että saattaa vapaasti tyydyttää himojaan moisten naisten parissa? Jos se olisi minusta riippunut, olisin paremmin tanssittanut tuota Szervácziamme … mokomaa miestä, — lisäsi hän katkeralla äänellä.
Aikaa myöten hänkin sentään tyytyi siihen, että kohtalo epäilemättä lievittäviin asianhaaroihin katsoen oli määrännyt ystävällemme vähemmän rangaistuksen kuin mitä hän oli ansainnut, ja ennen pitkää ilahuttava perhetapaus sai meidät unhottamaan kaiken muun tässä maailmassa.
Pikku poikani ristiäisten jälkeisenä päivänä toi postiljooni meille kimpun onnentoivotuskirjeitä, joitten kaikkien sisällys eri toisinteluilla oli se, että uusi kansalainen toteuttaisi kaikki vanhempainsa toiveet hänestä ja tulisi heille iloksi ja kunniaksi sekä heidän vanhuutensa tueksi. Tuo yhtäläinen nuotti alkoi minua ikävystyttää ja aioin jo heittää viimeiset lukematta syrjään, kun yhdessä päällekirjoituksessa tunsin Szerváczin käsialan. Avoimessa kuoressa oli kaksi korttia.
Toisessa seisoi: "Szervácz Kovács ilmoittaa ilolla avioliittonsa rouva
Celia Szélin kanssa."